Takaisin kotiin

Perjantaina ICYEn toimistolle pääsyn jälkeen sain vähän aikaa odottaa, että kaikki samaan aikaan Japaniin tulleet (britti, saksalainen ja sveitsiläinen) olivat saapuneet paikalle. Oli mukava nähdä heitä pitkästä aikaa ja jutella samalla, kun siirryimme leiripaikallemme. Viikonlopun aikana oli tarkoitus pitää tuloleiri viikko takaperin Japaniin tulleille uusille tyypeille, paluuleiri kotiin palanneille japsuille sekä loppuleiri minulle ja sveitsiläiselle ja välileiri britille ja saksalaisille. Tosin perjantaina leiri alkoi vain meillä neljällä. Keskustelimme leppoisasti puolen vuoden tapahtumista, kävimme ulkona kävelyllä ja pidimme pienet bileet rupatellen, korttia lätkien ja napostellen muutamien ICYEn työntekijöiden kanssa.

Lauantaina uudet tulokkaat ja japsut saapuivat leirille. Me neljä pidimme esitelmät puolesta vuodestamme, uudet tulokkaat esittelivät itsensä japaniksi ja japsut pitivät omat esitelmät omista matkoistaan. Lisäksi oli muutakin yhteisohjelmaa. Kuten puoli vuotta sitten, meillä oli samanlaiset yhteisbileet leiripaikan lähellä olevassa pienessä ravintolassa. Nyt osasin jo olla rennosti mukana menossa, toisin kuin viimeksi. Puoli vuotta sitten olin ilmeisesti surkean näköinen, kun kaipasin kotia ja poikaystävääni. Monet tuolloin kysyivätkin, onko minulla kaikki hyvin.

Sunnuntaina oli leirin lopetus ja meidän piti kirjailla toisillemme (lue: kaikille ei ICYEn työntekijöille) pienet kirjeet! Se oli hankalaa, koska en ollut edes puhunut kaikkien kanssa. Piti siis keksiä jotain enemmän tai vähemmän järkevää kirjoitettavaa. Meidän neljän piti myös piirtää motivaatio diagrammit viime syksystä seuraavaan syksyyn ja esittää ne toisillemme. Ja lopuksi saimme todistukset.

Leirin jälkeen japsut suuntasivat koteihinsa, uudet tulokkaat host perheisiinsä, ja me neljä lähdimme ICYEn toimistolle, missä minun ja britin oli tarkoitus yöpyä seuraava yö. Toimistolla joimme teetä ja juttelimme mukavia. Hyvästelin saksalaisen ja lähdin sveitsiläisen ja tämän poikaystävän kanssa juna-asemalle. Sveitsiläinen ja hänen poikaystävänsä lähtivät viettämään viimeisiä yhteisiä hetkiä Tokiossa ja minä suuntasin Roppongiin. Pyörin siellä vähänsen ja kävin Roppongi Hillsissä. Olin kuvitellut, että Roppongi Hills on jäätävän kokoinen ostoskeskus, mutta se olikin muuta. Siellä oli kaiken maailman museoita ja muuta härpäkkää, sekä kauppoja. Kaupat näyttivät sen verran tyyriiltä, ettei minua kyllä niihin huvittanut mennä. (Eräänkin kaupan ovella seisoi mies puku päällä ja valkoiset hanskat käsissä. Ei siis varmastikaan minun lompakolleni sopiva paikka).

Palasin toimistolle, missä britti ja ICYEn työntekijä odottelivatkin minua. Juttelimme ja katsoimme iltasaduksi animeleffan Laputa.

Maanantaina juttelimme varmaankin puoleen päivään toimistolla. Olin suunnitellut viimeiseksi päiväkseni vierailua Akihabaraan ja Sky Treehin, mutta sää oli sateinen ja sumuinen, joten luovuin jälkimmäisestä vaihtoehdosta suosiolla (seuraavalla kerralla sitten). Joka tapauksessa, ensimmäiseksi minun oli saatava tavarani seuraavaan yöpymispaikkaan. Britti lähti seurakseni matkaan, joten ekaksi veimme tavarani uuteen halpaan(!) hotelliini. (Hotellissa yhteisvessat ja -suihkutilat) Sitten vuorossa oli Akihabara ja sen pelihallit. Britti ei ollut ennen Game Stationilla uskaltanut käydäkään. Yhdessä palailimme sitten erilaisia pelejä ja hauskaa oli. ”Kesken päivän” hän kumminkin joutui lähtemään, koska hänen piti palata ajoissa toimistolle, jotta hän pääsisi siirtymään uuteen puolen vuoden pestiinsä Länsi-Japaniin. Minä jäin vielä shoppailemaan ja pelailemaan vikat erät Mai Mai Orangea ja Groove Coasteria.

Sada yltyi iltaa kohden ja minä sain suurimman osan vikoista rahoistani tuhlattua Akihabarasa. Siirryin hotellille, söin, kävin kylvyssä ja menin aikaisin nukkumaan, koska seuraavana aamuna oli aikainen nousu ja tiesin, että varmasti herään yöllä jossain vaiheessa jännitykseen. (Olin hiukan stressaantunut siitä, mitä tapahtui Helsinki-Vantaalla ja Icheonissa)

Ja kuten ennustinkin, heräsin yöllä ja pyörin muutaman tunnin sängyssä ja nukahdin uudestaan. Söin, pakkasin tavarani kasaan ja lähdin kaksine isoine laukkuineni kohti Naritan lentokenttää. Minun piti ensimmäiseksi kävellä juna-asemalle, joka josta hyppäsin junaan, joka meni Nipporiin ja Nipporista minun piti vaihtaa Sky Lineriin, joka vei lentokentälle. Minulle iski jo ekalla juna-asemalla pieni paniikki, kun juna pysähtyi kohdalleni. Se oli ihan täynnä ja pelkäsin, etten mahdu laukkuineni kyytiin. Onneksi toisin kävi. Nipporissa taasen oli yllättävä ruuhka Sky Linerin lippukojulle. Kaikesta huolimatta sain lipun kätevästi ostettua ja pääsin näpsäkästi lentokentälle.

Yllätykseni oli suuri, koska tällä kertaa cheak-inniin ei ollut jonoa yhtään (toisin kuin Icheonissa). Aikaa olin varannut runsaasti, joten ehdin hyvin kiertelemään lentokentän kaikki kaupat läpi ja aikaa jäi vielä senkin jälkeen. Olin tehnyt taktisen suunnitelman ja ostin joitakin tuliasia lentokentältä, koska niitä ei tarvinnut enää laukkuihin tunkea. Heräteostos oli myös kirja, joka kertoo japanilaisista puutarhoista (tykkään niistä paljon).

Kotimatka lentokoneessa sujui hyvin. Katsoin pari leffaa ja jopa nukahdin 1-1½h ajaksi, kun alkoi oikein ramasemaan. Olen kyllä huomannut, että lentokoneessa ei saa nukuttua, jos oikein yrittää, mutta jos vaan ”alkaa unettamaan”, niin kyllä se uni sitten sielläkin tulee. Lentokoneessa tarjoiltiin kaksi sapuskaa ja olin yllättynyt, kun jälkimmäinen sapuska oli hampurilainen, johon sai itse pistää vähän extra ”juttuja”, jos itse halusi. Ja oli kyllä hyvää.

Koneen lähestyessä Helsinki-Vantaata katsoin lentokoneen ikkunasta ihmeissäni. Olin kuvitellut, että lumi oli saanut kyytiä lämpöasteiden vuoksi, mutta olin väärässä. Muutenkin kaikki näytti ihan oudolta. Lentokone laskeutui ja olin heti ensimmäisten joukossa tunkemassa ulos koneesta. Kävelin nopeasti kohti passintarkastusta ja hämmennyn, kun tarjolla on vain automaattitarkastuksia EU:n kansalaisille. Noh, kerta se oli ensimmäinenkin. Pienen säädön jälkeen pääsenkin jatkamaan matkaani kohti laukkuhihnoja ja ihanan nopeasti laukut saapuvatkin. Tämän jälkeen äkkiä pois. Astun lentokentän ”julkiseen tilaan” katsoin ympärilleni. En nähnyt ketään tuttua missään. Koneeni oli ajoissa, joten kuvittelin, että ehkä vastaanottokomiteani ei ole tajunnut tulla ajoissa. Paniikki kumminkin iski, kun ajattelin, ettei kukaan ole vastassa. Mutta olin väärässä. Hetkeä myöhemmin näin poikaystäväni, isäni ja ystäväni vähän sivummassa. Halasin heitä kaikki ja huokaisin väsymyksestä. Vanhempani, sekä ystäväni vanhemmat olivat samana päivänä paria tuntia aikaisemmin saapuneet Kuubasta ja äiti oli jo lähtenyt kohti kotia bussilla. Äiti oli sanonut, että tulee noukkimaan minut ja isän sitten Tampereen linja-autoasemalta.

Ostimme pientä naposteltavaa Star Bucksista. (Missä jääkahvi ja ihanat sakura-tuotteet!?) ja puhelimme mukavia. Ystäväni lähtee oman kaverinsa luokse ennen kuin minun ja isän on lähdettävä bussipysäkille, joten jään vielä vähäksi aikaa juttelemaan poikaystävän ja isäni kanssa. Tiirailen ympärilläni liikkuvia suomalaisia. Toteakin, että ”Suomalaiset näyttävät junteilta”. Ihme porukkaa. Eikä Star Bucksinkaan palvelu ollut samalla tasolla, kuin mihin olin tottunut.

Sanoin heipat poikaystävälleni (hän muutti Helsinkiin ollessani Japanissa, koska sai työpaikan sieltä) ja nousin bussiin isäni kanssa. Pidämme toisiamme hereillä, koska parhaiten alkaa aikaerosta toipumaan, jos menee illalla vasta ”järkevään” aikaan nukkumaan. Matka tuntuu kestävän ikuisuuden. Äiti olikin jo odottamassa meitä asemalla ja pääsemme nopeasti lähtemään kotiin. Veljenikin tuli meitä moikkaamaan. Syön pitkästä aikaa kunnon juusto ja juon piimää. Molemmat maistuivat harvinaisen hyviltä. Ja olin pitkästä aikaa kotona.

Tässä tämä tarinani puolen vuoden seikkailuistani Japanissa. Tulen varmaan vielä jossain vaiheessa kirjoittamaan jotain jälkimietteitä puolesta vuodestani ja siitä, miten elämä Suomessa on lähtenyt rullaamaan.

Suuri kiitos kaikille lukijoilleni. Toki kommentteja olisin saanut kirjoitella (ja saa kyllä kirjoitella edelleenkin!) :)

Että lomalla on mukavaa :)

Viime sunnuntaina ajattelin, etten edes yritä mihinkään turistikohteeseen, koska sunnuntaina voi olla enemmänkin porukkaa liikkeellä. Päädyin siis klassiseen ”lähdenpä tästä kaupungille shoppailemaan”-vaihtoehtoon. Yllätyinkin, kuinka paljon erilaisia kauppoja Hiroshima on täynnä. Hiroshima ja Kioto ovat aikalailla saman kokoisia, mutta voin sanoa, että Hiroshima on paljon parempi shoppailupaikka! Ja innostuinkin vähän liian paljon ja rahaa kului ^^' Ja onneksi matkalaukkuihin mahtui mainiosti.

Maanantaina lähdin junalla kohti Miyajima guchi:n asemaa. Miyajima on saari lähellä Hiroshimaa ja sinne liikennöikin JR:n (Japan Railways) lautta mukavan tiheästi läheltä Miyajima guchin asemaa. Saarelta löytyi temppelitä ja pyhäikköjä. Yksi pyhäiköistä, Itsukushima on maailmanperintökohde, ja siihen pyhäikköön ”kuuluu” myös Ōtori-portti, joka on meressä (toisaalta, se voi olla myös kuivalla maalla, jos meren pinta on matalalla), lähellä rantaa. Tuo iso tori-portti on saaren ykkösnähtävyys ja sitä monet menivät sinne ihailemaan, minä muiden mukana. Saaresta tuli vähän mieleen Naran kaupunki, jossa vierailin 2011 ihailemassa isoa Budha-patsasta. Tekijä, joka yhdistää Naraa ja Miyajimaa on sen villi, mutta kesy peurakanta. Yksi rohmu himoitsi nami-pussiani ja yritti tukkia portaat, jota kuljin alaspäin.
Kävin myös läpi muita saaren temppeleitä ja pyhäikköjä, ja ”aarre museon”. Olisin halunnut käydä myös historiallisessa museossa, mutta harmikseni se oli kiinni. Saarelta olisi löytynyt myös akvaario, joka mainosti itseänsä ainoana akvaariona, missä on jonkin erikoissortin hylkeitä. Harkitsin sinne menoa, mutta skippasin suosiolla, koska 1 400 jeniä ei ollut budjetilleni sopiva hinta.
Miyajimassa oli myös vuori, minne olisi päässyt köysiradalla. Mutta, vuorelle meni myös kolme polkua. Minäpä sitten reippaana tyttönä kipusin n. 2,5km polun (vuorella oli korkeutta jotain +500m) ja voin sanoa, että Tampereen Pyynnikin näkötornin portaat jäivät kyllä keveästi toiseksi :P Ja kyllä kannatti kävellä, vaikka se raskasta olikin. Kiipeily polun varrella oli nättiä luontoa. Ja toki huipultakin oli mukavat maisemat. Oli huikeata ajatella, että ”tuolta kaukaa minä olen tänne kävellyt”. Matka näytti ihan mahdottomalta, vaikka se ei oikeasti sitä ollut. Kapusin myös alas toista polkua pitkin ja senkin polun varrella oli kaunista luontoa. Eli, suosittelen jos joku Miyajimaan menee, kiivetkää tai ainakin laskeutukaa vuorta alas. Vuorelle kiipeämisen jälkeen ainakin pystyin hyvällä omalla tunnolla menemään Lotteriaan (Korealainen purilaisketju) syömään rapuhampurilaisaterian ^^'

Tiistaina olikin aika siirtyä Okayamaan. Olin katsonut netistä juna-aikataulusivustolta, että shinkansen (luotijuna) maksaa jotain 2500 jeniä. Mutta todellisuudessa hinta olikin 5500 jeniä. Joka tapauksessa otin sen. Yli 160km matka taittuikin näppärästi 35 minuutissa Nozomi-junalla. Korvat vaan menivät useasti lukkoon matkan aikana :/
Päiväksi oli luvattu vettä heti aamusta, mutta vettä ei onneksi satanut, kun saavuin Okayamaan. Vein laukut hotellille ja lähdin turisteeraamaan Okayaman puistoon ja linnalle. Yksi sivusto netissä oli kehunut puistoa yhdeksi Japanin kauneimmaksi, joten odotukset olivat korkealla. Tykkään japsupuistoista. Suureksi pettymyksekseni, puisto ei ollut lähellään yhtä kaunis, kuin odotin. Ensinnäkin, puistossa oli paljon ruohoa ja lehtipuita- ja pensaita. Ja eihän ne nyt vielä kukoistaneet. Ruoho oli kellertävän lakastunutta. Onneksi sentään puistossa oli luumupuita, jotka kukoistivat. Kesällä puisto on varmasti kaunis, mutta ei näin talvella/alku keväästä. Tykkään eniten kyllä Tokushiman linnan museon puistosta. Se oli pieni, mutta todella kaunis, eikä sitä puistoa talvi ”estänyt” olemasta kaunis. Okayaman puistossa ollessani sadekuuro sitten alkoi (ja se jatkui koko loppu päivän).
Linna oli ulkoa hieno ja sisältäkin ok. Alkuperäinen olli tuhoutunut toisen maailmansodan aikana, joten tämä linna oli vuosimallia 1960. Sisältä löytyi myös kaksi ravintolaan ja lounastin kitsune-udonin siellä.
Sää ei ollut houkutteleva ulkona oleskeluun sateen takia, joten palasin hotellille ja kirjauduin sisään. Ja sen jälkeen lähdin pyörimään kaupoilla. Suureksi ihmetyksekseni, Okayaman keskustan lähellä oli jättikokoinen Aeon mall (Aeon on kauppaketju) ja siellä aikaa kuluikin mukavasti.

Keskiviikkona lähdin lähikaupunki Kurashikiin katsomaan historiallista aluetta ja sen kanaalia. Aamulla sielä ei ollut lähes ketään, mutta päivemmällä sinne ilmestyi valtava määrä ihmisiä. Kävin folk art-museossa, viiniköynnös ”kulmalla” (viiniköynnöskään ei ollut parhaassa kunnossa näin alkukeväästä), pyörin matkamuisto-myymälöissä, kävin temppelissä ja pyhäikössä. Historiallinen alue oli kyllä kaunis ja suosittelen siellä pistäytymistä, jos Okayaman suunnalla pyöritte.
Loppu päivästä pyörin sitten läpi loput Okayaman ostarit ja kaupat, mitä en tiistaina ehtinyt käymään läpi.

Torstaina matkasin perusjunilla Kōbeen. Onneksi kävi hyvä lykky ja Sannomiyan asemalla (Kōben pääasema) oli kaksi iso kolikko lokeroa, mihin sain tungettua matkalaukkuni. Olisin kuollut, jos minun olisi pitänyt roudata niitä koko päivä mukanani. Saavuin Kōbeen n. klo 15:sta kulmilla ja bussini Tokioon lähti klo 22. Aikaa siis oli, joten, vaihteeksi menin kiertelemään kauppoja. Kun kaupat alkoivat menemään kiinni ja olin jäljellä olevat aukinaiset kaupan kiertänyt, siirryin bussiterminaaliin odottamana bussia n. klo 21. Onneksi olin päivällä käynyt katsomassa, missä terminaali oli, koska mielestäni sen paikka oli vähän hämärä.

Nyt olenkin Tokiossa kahvilassa Ōkubon aseman lähellä. Kello näyttää olevan vähän jälkeen yhdeksän aamulla, ja minusta tuntuu, etten oikein saanut nukutuksia bussissa. Varmaan kyllä väsähdän jossain kohtaa tyystin. Nyt pistän koneen kiinni ja siirryn lähellä olevaan ICYEn toimistoon.
(Tämä on siis kirjoitettu viime perjantaina, mutta julkaisen sen vasta nyt, koska minulla ei ollut nettiä viikonlopun aikana käytössä)

Tunnussana: Rauha

Nyt sitä sitten ollaankin loman vietossa Hiroshimassa. Pitää vaan ensi kerralla muistaa tarkistaa, mihin bussit oikeasti menevät :P Minulla oli käsitys, että (ja yleensähän niin tuppaa olemaan), että bussiasema on lähellä rautatieasemaa. Mutta ei tällä kertaa. Tulipahan ainakin hyvää liikuntaa kävellä kahden yli kymmenen kilon matkalaukun kanssa asemalle ja siitä sitten vielä vähän edemmäs hotellille. Matkaa tulikin lähemmäs 3km.

Viime sunnuntaina tuli vettä. Nukuin pitkään ja vietin aamupäivän Ai Ai onsenissa, eli samassa paikassa viimeksikin. Illalla viime lauantaina tapaamani suomalais-japanilais pariskunta tuli meille syömään. Takami oli sanonut minulle lauantaina, että saan kutsua heidät, jos siltä tuntuu. Sunnuntai olikin minun ja isäntäperheeni viimeinen yhteinen illallinen. Takami oli tehnyt sushia ja Mitsuru pizzaa. Myös muuta sapuskaa oli tarjolla ja kaikki olivat tosi hyviä.

Maanantaina töiden jälkeen päätin lähteä Bizan-vuorelle. Vuorelle pääsee Tokushiman keskustasta ”kaapelijunalla”, mutta jostain syystä sinne meneminen oli jäänyt. Mutta nyt olin päättänyt polkea sinne, kun huipulle pääsee autollakin, niin miksei pyörälläkin? Tie huipulle löytyikin helposti ja sitä sitten poljin ja kävelin ylös. Hupulta näkyikin hienot maiset Tokushiman kaupunkiin. Huipulla oli myös puisto. Eikä kyllä oikein juurikaan ihmisiä. Olin jo huipulle polkiessa ollut enemmän huolissani alastulosta. Pyöräni jarrut eivät olleet minua vakuuttaneet 100%:sesti (ne ovat sillain ”tökkineet) ja olin huolissani, että kuinkahan tässä käy. Ensinnäkin jarrut vinkuivat ihan sairaasti. Voi korva-parkojani. Ja kyllä minä välillä kävelin mäkeä alas, kun se oli liian jyrkkä.

Hiroshiman spesiaaliruoka; okonomiyaki

Tiistaina nukuin leppoisasti, kunnes Takami tuli koputtamaan ovelleni ennen normaalia heräämisaikaani. Pomoni oli soittanut, että hän tulee noutamaan minut ysiltä kotoa. Siinäpä sitten äkkiä ylös ja pistämään itseäni valmiiksi. Pääsin siis paljon aikaisemmin, kuin yleensä Haukkulaan. Pomo itse ”katosi” moneksi tunniksi (hän yleensä käy jossain ja tulee sitten auttamaan) ja tuona päivänä ei ollut extra ihmisiä Haukkulassa. Tein 8h päivän ja olin ihan väsynyt haukkujen kävelyttämisen jälkeen.

Keskiviikkona lempikissani oli kadonnut Kattilasta :/ En saanut hyvästeltyä sitä. Mutta onneksi minulle selvisi myöhemmin, että kisuliini oli saanut kodin. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis :) Kissat olivat kyllä niin ihania muutenkin <3 Töiden jälkeen pistäydyin lähistöllä olevassa ”herkkukioskissa” ja ostin mansikka-kermavaahto-banaani-suklaa täytteisen vohvelin. Illalla Ma-chan tuli sanomaan hyvästit. Olin lähtenyt myös tänä päivänä töihin aikaisemmin, jotta pääsisin aikaisemmin kotiin pakkaamaan.

Torstaina tuli kunnolla vettä. Hupaisaa, ekana ja vikana päivänä Haukkulassa tuli vettä. Mutta torstaina sitä kyllä tuli paljon. Olin vähän huolissani, onko extra porukkaa haukkulassa, kun keli on huono. Mutta porukkaa olikin eniten ikinä. Päivä menikin nopeasti. Illalla pomoni perhe tuli käymään kylässä parin pizzan kera. Aah, kyllä japanilainen pizza on hyvää!

Perjantaina oli aikainen nousu. Takami heitti minut bussipysäkille autolla. Bussini piti saapua pysäkille 8:30, mutta se olikin vähän myöhässä. Ehdin jo vähän huolestua, jos jotain on tapahtunut, ja bussi ei tulekaan. Tuli se lopulta ja pääsin matkaan. Ja kuten yllä kerroin, tuli vielä extra liikuntaakin, ennen kuin pääsin hotellille asti. Check in:nin aika ei ollut vielä silloin, kun saavuin hotellille, joten jätin laukkuni sinne ja menin rautatieasemalle lounaalle (söin herkullisen okonomiyakin) ja sen jälkeen palasin takaisin hotellille. Sisäänkirjauksen jälkeen lähdin tassuttelemaan. Kävin yhdessä puistossa, joka oli pienellä vuorella, jonne pääsi liukuportaita pitkin, Muisto maailman rauhalle-katedraalissa ja tutustuin rautatieaseman kauppatarjontaan. Löysin toisen Ehkä Söpö-nimisen kaupan (Ekan löysin Tokion Harajukusta) ja löysin myös Iittalan laseja :)

Tänään lähdin sitten enemmän turisteeraamaan Hiroshimaan. Kävin Rauhan muiston museossa, Rauhan muiston puistossa, Rauhan muisto atomipommin uhreille-hallissa, näin Rauhan muistomerkin, Rauhan tulen, ja Rauhan sitä ja rauhan tätä. Suureksi harmikseni museo oli puoliksi remontissa (aukeaa kokonaan 2018), mutta kyllä siellä aikaa kulumaan. Oli pysäyttävää katsoa kuvia ja lukea näytillä olevien esineiden entisten omistajien tarinoita. Ja kuulemma nykypäivän paukut ovat yli 3000 kertaa tehokkaampia, kuin Hiroshiman paukku. En halua tietää, mitä tapahtuu, jos sellainen joskus jonnekin pudotetaan... Kävin myös samassa rakennuksessa olevassa aiheeseen liittyvässä kirjastossa vähän selailemassa kirjoja.

Ja myös maailmanperintö kohde A-bomb Domella oli kunnostus menossa. Kyseessä on siis rakennus, joka on jätetty sellaiseen tilaan, kun se jäi 6.8.1945 jysäyksen jälkeen. En kyllä ihan kauhean nätti kuvaa siitä saanut raksatelineiden kanssa.

Siitä matkani jatkui Hiroshiman linnalle, joka oli kunnostettu museoksi. Myöhemmin kävin myös keskuspuistossa ja palailin pari kaupan kautta takaisin hotellille.

Huomiseksi onkin luvattu kunnon sade rankkaa. Ajattelin mennä ”sen kunniaksi” tutustumaan paremmin keskustan ostoskeskuksiin :P

Vähiin käyvät työpäivät

Enää alle viikko töitä jäljellä. Tuntuupa hassulta. Viikon päästä tähän aikaan olenkin jo Hiroshimassa.

Viime maanantai meni normaalisti kissojen kanssa. Kyllä minulle tulee niistä söpöjä otuksia ikävä, kun ensi viikolla näen ne viimeisen kerran.

Tiistaina oli eka päivä, kun haukkulan läheinen roskapolttamo oli kiinni. Miten ihanaa oli, kun ei tarvinnut haistella savua koko päivänä! Yllätys oli myös suuri, kun näin (punanaamaisen) apinan haukkulan lähellä vuorilla. Jotenkin on vaikea kuvitella, että Japanissa on apinoita, kun täällä kumminkin voi olla pakkasta. Apinoita oli varmaankin muutama ja ne pitivät koko päivän pientä älämölyä. Olin kahden koiran kanssa kävelyllä, kun yksi apina tuli lähistöllä olevaan puuhun ihmettelemään. Kun koirat äkkäsivät sen, alkoi sen sortin haukkuminen ja vetäminen apinan suuntaan.

Keskiviikkona kävin töiden jälkeen vähän kauempana olevassa Game Centerissä. Ja ihme kyllä, löysin sieltä Mai Mai Orangen, eikä siinä ollut yhtään ruuhkaa! Sain ihan rauhassa pelailla sitä ^^

Awaodori maskotti

Torstaina aamuna Takami sanoi, että hänen kenialainen ystävänsä oli edellisehtoona soittanut, ja kysynyt, olisinko halukas menemään tanssimaan Awaodoria (Tokushiman paikallistanssi. Joka vuosi on isot Awaodori festarit ja siellä on kuulemma paljon ihmisiä). En ollut ikinä tanssinut, mutta ajattelin, että voisihan sitä mennä kokeilemaan. He kuulemma tarvitsivat ulkomaalaisia vapaaehtoisia sinne. Menin siis haukkulan jälkeen yhdelle koululle, missä olikin paljon ihmisiä tulossa tanssimaan. Myös Takamin ystävä ja heidän ulkomaalaisia tuttujaan oli siellä. Ja tämän tanssin päätarkoitus oli päästä telkkariin. Ihmisten järjestelyssä meni turhankin paljon aikaa ja itse tanssia ei edes kauheasti tanssittu ^^' Mutta ehkä hyvällä lykyllä pärstäni vilahtaa 1.4. Japanin telkkarissa. Siitä pitäisi tulla joku YouTube pätkäkin sitten.

Perjantaina menimme Takamin kanssa viime viikon tapaan Mitsurun äidin luokse vähän siivoilemaan. Aikaa kyllä kului huomattavasti vähemmän, kuin viime viikolla. Siivoilun jälkeen kävin vähän pyöräilemässä. Illan enkun tunnit sujuivat normaaliin malliin.

Lauantaina tapasin suomalaisen miehen ja hänen japanilaisen vaimonsa. Menimme käymään Narutossa olevassa puistossa kävelyllä. Siellä näin myös kirsikankukkia :) Puistoilun jälkeen menimme kahvilaan, missä he söivät lounaan. Itse olin jo lounaan syönyt, joten tilasin mehevän mansikkamuffinsin. Kahvilan jälkeen kävimme vielä heidän kotonaan, jonka jälkeen he heittivät minut kotiin. Illalla kävin vielä Takamin kaverin ”bileissä”, missä oli tarjolla kiinalaista ruokaa, pitsaa ja suklaafondyytä hedelmien kera.

Alle kuukausi jäljellä...

Nyt siis alkoi loppusuora. Enää yhdeksän päivää töitä, sitten loma, sen jälkeen Tokioon ja kotiin. Huh huh! Olen nyt hikihatussa etsinyt halpoja majoitusvaihtoehtoja Hiroshimasta ja Okayamasta. En kumminkaan innostunut hostellista Korean matkan jälkeen, joten otin molemmista kaupungeista n. 5 000 jeniä / yö maksavat hotellit, läheltä päärautatieasemia. Päätin, että otan kimpsuni ja kampsuni mukaan, niin ei enää tarvitse Tokushiman kautta tulla poikkeamaan. Se vaan tarkoittaa reissaamista kahden ison matkalaukun kanssa, mutta ehkä nyt selviän, kun pääsen lähellä asemia yöpymään. Mutta vielä sitten pitää Okayamasta matkata Kōbeen, mistä hyppään yöbussiin, joka vie minut Tokioon. Vielä pitäisi selvittää Tokiosta yhdeksi yöksi halpa ja lähellä järkevää asemaa oleva hotelli, mistä pääsee sitten aamulla kätevästi lentokentälle.

Takoyakeja

Mutta, mutta. Viime sunnuntaina kävin keilaamassa Ma-chanin kanssa. Suomalaisista halleista poiketen, hallilla ostettiin kierroksia, ei aikaa ja kengät löytyivät kätevistä kenkämaateista :) Samassa paikassa oli myös arcade-pelejä ja löysin viimeinkin toimivan tanssimaton (DDR) ja Tokushiman ensimmäisen Mai mai orangen :) Ja tokihan niitä piti sitten pelata.

Puuhastelin myös neljän Takamin oppilaan kanssa karjalanpiirakoita. Vaikka käytettiin ruisjauhoja, ei niistä siltikään oikein karjalanpiirakan makuisia tullut jostain kumman syystä. Olin kyllä vähän pettynyt.

Maanantaina oli kattilasta ”kadonnut” yksi musta kissa. Toivottavasti se oli saanut uuden kodin. Sain myös haettua netistä varatun Kōbe – Shinjuku (Tokio) bussilipun lähikaupasta. Lippu oli kyllä halvin mahdollinen, mutta ei kai sitä ihmeellistä bussia tarvitse, kun kumminkin yritän nukkua koko matkan.

Tiistaina haukkulassa oli joku uusi vapaaehtoinen, joka tosin oli vain iltapäivän. Välillä haukkulassa tuntuu olevan hyvin porukkaa, ja välillä taas ei.

Keskiviikkona kävin viime viikon tapaan onsenissa rentoutumassa. Tällä kertaa menin eri onseniin, kuin viime viikolla. Onsen oli 150 jeniä kalliimpi, kuin viime viikkoinen mutta oli kyllä parempikin. Siellä sentään pääsi ilman lisämaksua saunaan. Ja saunassa olikin ruhtinaalliset 80-90 astetta lämmintä. Mutta tietty kiuas oli joku ihme viritelmä, eikä siellä voinut löylyä heittää.

Torstaina tapahtui ihme. Kyytini, joka on aina ollut myöhässä, olikin 5 minuuttia etuajassa! Kerrankin näin päin. Työpäivän jälkeen kävin lähiostarilla ja ostin Muumi-syömäpuikkoja ja niille ööh... ”puikonpidikkeet”. Torstaina sain myös postia Suomesta. Kaksi ystävääni olivat kirjailleet minulle ystävänpäiväkortin <3

Perjantaina kävimme host-isäni Mitsurun äidin luona Takamin kanssa siivoamassa aamusta. Siivoilun jälkeen menimme lounaalle sushi guruguruun ^^ Ystävänpäivän johdosta Takami jakoi perjantain oppilailleen suklaata. Tv:stä tuli myös ohjelma, missä kerrottiin Saariselällä asuvasta yksinhuoltaja japsu äidistä. Tämä oli jo toinen Suomi-ohjelma kuukauden sisään.

Lauantaina meillä oli takoyaki ”bileet”. Takamin kolme ystävää ja kaksi kiinalaista vaihto-opiskelijaa tulivat kylään ja teimme yhdessä takoyakeja. Hyviä kyllä olivat :) Bileiden jälkeen otin pyörän alle ja pyöräilin kauempana sijaitsevaan isompaa ostoskeskukseen.

Sunnuntaina lähdin Takamin ja Mitsurun kanssa Takamatsuun, pohjoisessa sijaitsevaan n. 400 000 ihmisen kaupunkiin. Kävimme siellä Yashima-temppelissä, joka sijaitsi vuorella. Sieltä oli nätit näkymät merelle. Vuorella sijaitsi myös akvaario ja delfinaario, mistä olin kyllä vähän ihmeissäni. Jotenkin hassu paikka sellaisille. Yashiman jälkeen menimme tunnettuun udon-nuudeli ravintolaan syömään lounasta. Ihmisiä oli paljon liikkeellä ja jouduimme jonottamaan sisälle pääsyä. Udon oli hyvää, mutta olen kyllä syönyt parempaakin. Ja udon-nuudelit ovat lemppareitani.

Lounaan jälkeen suuntasimme Ritsurin puistoon. Meillä kävi hyvä säkä ja saimme mukaamme vapaaehtoisen oppaan. Puisto oli todella nätti, kuten japanilaiset puistot yleensä ovat. Tykkään niistä kyllä kauheasti. Mutta asia, mistä olin todella yllättynyt, olivat aprikoosin kukat! En uskonut, että tähän aikaan kukkii vielä mikään. Ne olivat todella kauniita ja niiden väri vaihteli valkoisesta punertavaan. Joudun lähtemään Japanista ennen ”pääkirsikankukkakautta”, joten olin todella mielissäni, että näin edes jotain kukkivia kauniita puita.

Illalla vielä poikkesimme ”shabushabu”-ravintolaan. Shabushabu on pataruokaa, jossa ruoka valmistetaan padassa pöydän ääressä. Pataan pistetään lihaa, vihanneksia ja sieniä. Ravintolasta sai myös tilattua erilaisia ruokia, joten söimme myös salaattia, sushia, tempuraa ja yakitoria. Ja hyvää oli. Tykkään kyllä ideasta, että saa syödä erilaisia ruokia samassa paikassa pieniä annoksia.

Pitkästä aikaa kunnon seikkailulla

Onneksi flunssa meni viime viikon viikonlopun aikana ohitse ja pääsin taas maanantaina menemään töihin.

Viime viikon lauantainakaa en oikeastaan tehnyt ”mitään”. Kävin pitkästä aikaa vähän ja muuten oleskelin sisällä.

Sunnuntaina menin pyörähtämään keskustassa. Makean himo voitti, ja minun oli pakko ottaa toinen kierros keskustan jätskikahvilassa ^^' Annoin myös uuden ”mahdollisuuden” korealaiselle burgeriketju Lotterialle. Koreassa kävin siellä muutaman kerran jätkäkaverin kanssa, ja totesimme, että ranskalaiset ovat mauttomia. Mutta, Japanissa ranskalaiset olivatkin hyviä :P Ja rapuburgeri myös. Voih, miksi Suomesta ei voi saada rapupurilaisia? :/

Viime viikon maanantaina kattilaan oli ilmestynyt uusi kissa ja nyt se kissa oli ”eristyssellistä” pois. Ei se kumminkaan ihan innoissaan pyörinyt huoneessa, vaan kisu oli mennyt yhteen kuljetuskoppiin maaten, eikä oikein halunnut tulla pois. Viime viikolla olin kumminkin huomannut, että kisu on herttainen tapaus, joten kylmän viileästi otin kisun syliini ja harjasin sen turkkia ja rapsuttelin. Kyllä se siitä näytti tykkäävän, mutta muut huoneen kissat eivät ole vielä uuden kisun ”kamuja”, joten uusi mirri meni takaisin kuljetuskoppaan maaten, kun muut vähän ”kiusasivat” sitä. Mutta, eiköhän se siitä.

Kuten olen aikaisemmin kertonut, kyytini haukkulaan on ollut aina myöhässä. Tällä kertaa kyyti oli ajoissa ja minä kolme minuuttia myöhässä. En päässyt kyytiin... Autoin sitten Takamia enkun tunneissa, joka oli kyllä hauskaa. Tiistaina oli nimittäin ”Oni (=demoni) ja papu”-päivä. Eli, ”oni” (iskä esim., joka on pukeutunut oniksi) tulee kotiin ja pelottelee lapsia. Lapsien pitää heittää pavuilla onia ja huutaa jotain tämän tapaista; ”Meni pois paha onni, tule hyvä onni”. Takami oli ripustanut oni-maskin enkun luokkahuoneeseen ja lapset saivat tunnin päätteeksi heittää tätä pähkinöillä. Lisäksi piti syödä jotain papuja sen verran, montako vuotta on vanha. Päivälliseksi tänä päivänä (3.2.) oli rullasushia, mitä pitää syödä puhumatta mitään ja katse suunnattuna ”hyvän onnen ilmansuuntaan”, joka vaihtelee vuosittain.

Keskiviikkona kävi väärin. Unohdin bentōni (=eväslaatikon) kotiin. Onneksi minulla oli vähän rahaa mukana, niin pääsin käymään ostamassa lähikaupasta pari onigiriä (=riisipallo). Ja onneksi olin myös kattilassa, koska haukkulan lähellä ei ole kauppaa.

Työpäivän jälkeen menin rentoutumaan onseniin (”japsukylpylä”, missä lillutaan kuumissa kylvyissä). Saunaankin olisin päässyt, mutta jätin väliin, koska olisi pitänyt maksaa extraa ja japsu saunat eivät ole oikein olleet mistään kotoisin. Ja kuuma tulee muutenkin kuumissa kylvyissä.

Torstaina oli haukkulassa paljon työntekijöitä. Ilmeisesti yksi uusi ja pari vanhaa konkaria, mitä en ole ennen nähnyt. En ehtinyt heidän kanssaan kyllä puhumaan, mutta pari sanaa sain vaihdettua toisen konkarin kanssa. Kun kerroin olevani Suomesta, hän sanoi, että hänen ex-miehensä on asunut Suomessa 20 vuotta... Jos vielä näen tuota tätiä, pitääkin vielä haastatella tuosta miehestä, kun kuulemma ovat vielä ystäviä.

Perjantaina ostin bussilipun Tokushimasta Hiroshimaan. Lomani alkaa 27. päivä ja ajattelin sinä päivänä lähteä Hiroshimaan ja viettää siellä muutaman päivän. Lippu oli kyllä törkeän hintainen :S

Tänne iski myös 3 magnitudin maanjäristys. Minusta se ei kyllä tuntunut hurjalta, eikä kestänyt kauaa. Olin sillä hetkellä Tokushiman keskustan tavaratalon 8. kerroksessa. Tokushiman prefektuurin eteläosassa samainen maanjäristys oli 5 magnitudia.

Tänään lauantaina tein pitkästä aikaa ”kunnon” retken. Lähin Hisawaan, joka on kylä n. 50 km Tokushimasta etelään. Matkustin ekaa kertaa Shikokussa junalla. Eka ylläri oli se, että Tokushiman asemalla ei ollut ”kunnon” lippuporttia, vaan asemantyöntekijä leimasi liput. Menin sitten laiturille odottamaan junaa. Olen tottunut, että junissa on ainakin kahdeksan vaunua ja ihmisiä on liikenteessä paljon. Yllätys oli melkoinen, kun paikalle tulikin yksi vaunuinen juna, eikä se tullut edes täyteen ja pääsin vielä istumaan. Lisäksi, kaikki junat ovat lähijunia ja niitä menee vain kerran tunnissa. Onneksi oli tajunnut katsoa junataulut etukäteen netistä. Ja juna meni välillä ihan ”pöpelikössä”...

Hiwasassa kävin linnassa. Linna oli kyllä pieni ja restauroitu täysin. Sinne ei ollut edes sisäänpääsymaksua. Mutta, ei siellä kyllä juuri mitään nähtävää ollutkaan. Kiipesin huipulle ja ihailin maisemia. Siinäpä se. Ja olin ainoa ihminen koko linnassa! Linnalta lähti vaelluspolku, mitä lähdin tassuttamaan eteenpäin. Olin huolissani ruokapolitiikasta, koska minulla ei ollut eväitä, enkä linnassa tähystäessäni ollut nähnyt mitään tuttua Family mart tai 7eleven-kylttiä missään. Enkä asemalta linnalle mentäessä ollut nähnyt yhtään kauppaa/ruokapaikkaa. Alkoi olla vähän nälkä, mutta kun en jaksanut lähteä etsimään ruokapaikkaa ja tulla takaisin vaelluspolulle. Lähin siis vaeltamaan rantaa myöten olevaa polkua. Olin katsonut paikan päällä olevista vaelluskartoista, että tästä paikasta A on X matkaa paikkaan B ja paikasta B on Ö matkaa paikkaan C ja jne. Ajattelin, että haluan mennä paikkaan Y asti, mutta en tiennyt, jaksanko sinne asti, kun takaisinkin pitäisi tulla ja pelkäsin, että nälkä yllättää. Noin 2/3 matkaa paikkaa Y kohti kuljin, kun huomasin, että joku polku menee johonkin puistoon. Muistin sitten katsoneeni eilen netistä, että ”tuolla on joku puisto”. Ajattelin, että menen kieppasemaan puiston kautta. Puistosta onnekseni löysin limumaatin, mistä sai maissikeittoa. Aloin sitten miettiä, palaanko polulle ja menen loppuun asti, vai lähdenkö etsimään ruokaa. Päätin, että ostan limumaatista limun ja makean papukeiton ja palaan vaelluspolulle. Matka paikkaan Y olikin yllättävän lyhyt, olin ajatellut, että se on vielä pidemmällä. Pistin poskeeni papukeiton, palasin puistoon ja lähdin talsimaan kohti Hiwasan keskustaa. (Jotenkin tästä vaellukesta tuli vähän Biwako Valleyn tapaus mieleen. Eli, vaellus ilman kunnon varusteita ja eväitä) Löysin kaupan ja ostin sieltä itselleni bentōn. Kaupalla oli vielä oma paikkakin, missä sai syödä ostoksensa, vaikka kauppa oli pieni. (näin jälkikäteen ihmettelen kyllä... Näin Hiwasassa kolme vaatekauppaa, kolme kampaamoa, urheilukaupan, pienen kirjakaupan ja pari jotain anime ym. sekalaistatavara kaupaa. Ja kolme pientä ruokakauppaa. En tajua, taloja oli kumminkin paljon. Mistä ne kaikki ihmiset ostavat ruokansa? Kun ne ruokakaupatkin olivat lähellä toisiaan. Ja ne oli oikeasti pieniä... No joo, samaa asiaa ihmettelin Ahvenanmaalla muutama vuosi takaperin. Kirjastoja löytyi, mutta ei ruokakauppoja) Luonaan jälkeen jatkoin matkaa. Menin merikilpikonna museoon ja Hiwasan rannalle, mihin joka vuosi tulee kilppareita munimaan. Rannalta löytyi myös pari pientä luolaa. Lopuksi kävin vielä Yakuojin temppelialueella.

Hiwasan asema oli myös pieni. Kun palailin asemalle, tajusin, että olen ainoa ihminen koko asemalla. Ulkona raiteillakaan ei lukenut, mihinkä suuntaan raiteelta 1 ja raiteelta 2 pääsee. Aseman ovi oli auki ja ostin sieltä sitten lipun Tokushimaan. Sisällä onneksi luki, mihinkä raiteelta 1 ja raiteelta 2 pääsee. (Tosin, kyllä muistin, kummalle raiteelle oli saapunut, niin olisin kyllä osannut mennä oikealle raiteelle ilman opastusta). Mutta, en saanut leimattua lippua missään. Tullessani Hiwasaan lipun olisi saanut ostettua junasta(?) ja kun poistuin junasta, junan kuljettaja otti lippuni. Tokushimassakin sitten lippuportilla oli täti keräämässä lippuja. Hän ei kyllä mielestäni vilkaissutkaan lippuani, (Eikä kyllä Hiwasankaan päässä lippua taidettu katsoa) joten mietin, että olisin voinut ostaa tyyliin halvimman lipun ja tuskin sitä oltaisiin edes huomattu ^^'

Flunssan kourissa, osa 2

Jeps, taas sitä ollaan flunssassa, vastahan viime lokakuussa siitä kärsittiin. Ihmeen nopeasti on kyllä nyt mennyt minulta nämä ”flunssanperusvaiheet”, eli kurkkukipu, nuha ja yskä ohitse, tosin yskää vielä on, mutta en muista, koska olisi viimeksi tällaista tahtia mennyt ohitse. Tosin päässä on kyllä ihmeellinen olo, toivon mukaan se nyt tästä sitten menisi pian ohitse.

Enkä ottanut yhtään valokuvaa kuluneella viikolla. Ennätys sekin.

Tässä me kaikki "kokit" olemme!

Viime sunnuntaina oli yhden yhdistyksen, mihin Takami kuuluu tapahtuma Kitajimassa. Mukana oli yliopiston vaihtareita ja joitain muitakin tyyppejä ja perheitä. Tällä kertaa oli tiedossa kokkailua, intialaista curry, katkarapu-cocktail + salaatti ja riisivanukas (joka oli vähän meikäläisten riisipuuron tapainen). Menin tapahtumaan Ma-chanin kanssa yhdessä sunnuntai aamuna ja siellä sujui mukavasti puoli päivää. Paikka, jossa tapahtuma oli, oli teemansa takia jonkin sortin köksän luokka jossain ”tapahtumatalossa”. Paikalla oli yllättävän paljon mielestäni väkeä, olin odottanut pienempää määrää. Ongelmia ei kokkailussa tapahtunut ja currya lukuun ottamatta ruoka oli hyvää :) (En pahemmin välitä intialaisistaruuista ja curry oli aivan liian voimakkaan makuista)

Tein vielä illemmalla pyöräretken yhdelle ostarille, mistä löytyi pari iki-ihanaa paitaa tarjouslaarista. Olin valinnut pyörätiekseni suorimman ja lyhyimmän, mutta kaikista vaarallisimman reitin, koska kyseisen autotien varresta ei harmikseni löytynyt kevyenliikenteenväylää. Palasin sitten pidempää reittiä (”Noh, tosta varmaan pääsee, mennäänpä tästä”) ja sitä kautta matka kestikin vähän ylipuolet pidempään, mutta onneksi ilma oli hyvä.

Maanantaina kattilasta löytyi uusi kisuli, musta pitkäkarvainen söpöli. Uusi kissa oli yhdessä kissahuoneista omassa ”eristyshäkissä” totuttelemassa uuteen ilmapiiriin. Harmikseni uusi kissa ei ollut innoissaan syömisestä ja yksi tämän kissa huoneen kissoista yritti käpälällänsä saada tämän häkkikisun sapuskoja itsellensä. Häkki oli kyllä korkea, mutta lattia pinta-ala ei ollut suuri, joten oli vaikeata yrittää sijoittaa ruokakuppi häkkiin niin, että tämä rohmukisu (ja muut kissat) eivät pääse käpälillään kuppiin käsiksi.

Tiistaina tulin vähän flunssaiseksi päivän mittaan. Olin normaalisti haukkulassa töissä. Tilasin myös valokuvia kotiin, koska olin saanut valokuvatuotteista tarjouksen sähköpostiini. Suurin piirtein 320 valokuvaa Japanin matkastani tilasin ^^' Onneksi vanhempani lupasivat maksaa :)

"Rohmukatti" Lemon.

Keskiviikko – perjantai, lyhyesti sanottuna, nukkumista ja datailua flunssaisena.