25.12.2014

Viimeiset hetket Kusatsussa

Palattuani Japaniin Etelä-Koreasta kävin vielä Osakan ”toisessa” pöllökahvilassa, jossa sai pitää pöllöjä kädessä :) Söpöjä olivat ja asiakkaitakin riitti! Sieltä olisi saanut ostaakin pöllöjä, mutta olivat kyllä aikas hinnoissaan... (+ 350 000 jeniä). Matkalla takaisin Kusatsuun törmäsin ruokapaikkaan, joka mainosti ”Suomesta asti tullutta joulupukkia” :) Näin myös kaupan, jolla oli sama nimi, kuin edesmenneellä kissallani. Mikke.



Perjantaina olikin vika kerta pikkumuksujen kanssa. Ei oikein ollut mitenkään tavallisesta poikkeava, käytiin perus retkellä. Alkoi olemaan kunnolla joulun tuntua kämpässäni ja vammaisten leikkihuoneessa, jotka molemmat oltiin koristelu jouluisiksi. Kävin nyt myös ekaa kertaa Kusatsun onsenissa (ns. kylpylä) ja siellä oli samanlainen meininki, kuin Daejeonin kylpylässä. Paikka oli vaan pienempi ja ihmisiä vähemmän.

Lauantaina oli vain viisi vammaista lasta, joten menimme vammaisten toimintakeskukseen, jossa olemme aina välillä piipahtaneet. Siellä oli teeseremonia lapsille ja itsekin sain juoda teetä ja syödä siihen kuuluvan herkun, eli mochia. Iltapäivä sitten olikin vähän tylsähkö.

Sunnuntaina kävin Kobessa. En osaa sanoa tarkkaan, mutta kaupunki tuntui aika ”jännältä”. Kävin yrttitarhassa (joka ei ihan täydessä kukoistuksessaan kyllä joulukuussa ollut), joka oli vuorella ja sinne mentiin ”kaapelijunalla”. (Olen nyt kuukauden aikana mennyt neljä kertaa sellaisilla :O ) Kyllä siellä jotkut kasvit kukoisti ja kävin siellä ilmaisessa yrttijalkakylvyssä. Oli mukavaa kylppystellä jalkoja lämpimässä vedessä ja katsella maisemia Kobeen.
Kävin myös katsomassa Koben ”Eurooppakämppä kokoelmaa”, mutta en yhteenkään taloon mennyt sisälle. Olisi ollut tarjolla esim. itävaltalainen, englantilainen, ranskalainen ja hollantilainen talo. Kaikkiin oli sisäänpääsy ja taloissa varmaan oli jotain museon tynkää.
Kävin myös näkötornissa ja vähän kaupoilla. Kobessa oli vuonna 1995 tapahtunut iso maanjäristys, ja sille oli useampi muistomerkki matkalla rautatieasemalta satamaan.

Maanantaina sain ensitöikseni siivota vammaistenlasten huonetta. Lapset haettiin klo 11sta maissa ja pääsin itse ensimmäistä kertaa mukaan hakemaan lapsia. Kun menin autolla yhden opettajan kanssa hakemaan lapsia, hän kysyi, mistä japsu-jutuista tykkään. Vastasin peleistä. Hän sanoi, että hän haluaa tietää, koska suunnittelee jotain lahjaa.
Maanantai oli muuten ”peruslauantai” meininkiä lasten kanssa, katsottiin vähän videota ja näin.

Tiistaina ajattelin, että minulla on vapaata, koska oli pyhäpäivä (Keisarin synttärit), mutta pomoni oli maanantaina sanonut, että minun pitää tulla töihin. Mietinkin, että mitä ihmettä, koska lapsilla on vapataata. Noh, me menimme johonkin toimintakeskukseen, jossa oli joku joulu-häppeninki (varmaan lähinnä yksinhuoltajille ja heidän lapsilleen), ja ”työpaikkani” piti siellä pientä ohjelmaa muiden tyyppien järjestämän ohjelman lisäksi. Minäkin lauloin sitten ”Joulupuu on rakennettu”. Joulupukkikin kävi, mutta voih, minkä teki, kun kertoi olevansa Ruotsista! Häpeällistä :P Ihan mukava tapahtuma oli, mutta en tiedä, mihin minua siellä oikein tarvittiin.

Jouluaatto. Töitä. Joulu-juttu lapsille. Lapset saivat ”ostaa” omat joululahjansa, heille annettiin leikkirahaa X verran ja he saivat sitten ostella, mitkä lahjat halusivat. Oli myös pieni konsertti ja taas sain laulaa ”Joulupuu on rakennettu”. Myös jotkut tädit tulivat kertomaan jotain joulusatuja lapsille. Ja joulupukki (joka oli yksi opettajista) tuli myös paikalle ja jakoi pienet lahjukset muksuille. Tällä kertaa joulupukki oli oikeassa, kun kertoi tulevansa Suomesta :)
Kun pääsin kämpille töistä ja täällä työskentelevät ihmiset olivat lähteneet, alkoi minun jouluni. Otin pienen tekokuusen (tämän paikan joulukoriste) ja laitoin sen tuolin päälle ja sen alle vähäiset pakettini. Keitin riisin, katoin pöydän. Luin jouluevankeliumin, kuten iskä tekee aina kotona. Söin jouluateriani, join kolaa ja söin palan kakkua. Avasin lahjani (suureksi yllätykseni se opettaja, jonka kanssa olin puhunut peleistä, antoi minulle kolme DS peliä!) Katsoin joulurauhan julistuksen netistä. Puhuin Skypessä äidin, isän ja poikaystäväni kanssa. Keitin riisipuuroa, söin suklaata ja join glögiä. Sellainen oli meikäläisen jouluaatto 2014.


Tänään oli viimeinen päiväni Tenkimurassa. Surukseni kaikki joulukoristeet oli kerätty pois, vain joulukuusi köhötti nurkassa. Askarreltiin hatut muksujen kanssa, katsottiin videoita. Käytiin jossain kaukana eläinpuistossa, jossa oli jotain lampaita ja pupuja ym. sen tyylisiä eläimiä. Torkuin kyllä automatkat, enkä päässyt pahemmin nauttimaan puistosta, kun minulle annettiin tehtäväksi jäädä vahtimaan autoon nukahtanutta muksua. Palattuamme puistosta, olikin jo aika sanoa hyvästejä. Annoin lapsille kortin ja Angry Birds-possupehmon. Annoin myös työpaikalle oman kortin, ja pikkumuksuille oman (Ja myös tämän kämppäni työntekijöille oman). Sain pomoltani herkkuja. Lähdin ennen virallista ”loppua”, eli Tom-tom-mae-”terehdystä” (joka on myös pikkumuksuilla alku- ja loppujuttuna) ja ”Tomodachi ni naru tame ni”-laulua, joka on aina laulettu lopuksi. Työntekijät toki sanoivat, että voin aina tulla takaisin ja näin.
Totta kai vähän haikea mieli jäi. Lapset olivat välillä todella vaikeita, mutta muutama ”lemppari” minulla oli. Erityisesti jäi myös mieleen yksi noin. 15v poika, joka oli välillä todella vaikea tapaus ja välillä taas huvittava. Hänellä ei ollut laajaa sanavarastoa, yleisimmät sanat olivat ”opettaja, päivää, huomenta, hei hei, äiti, mahtavaa, pelottavaa, opiskelu, luonas, huomenna ei ja kyllä”. Myös omaa nimeään hän hoki usein. Varsinkin minua alkoi naurattamaan, kun joku asia oli ensin ”mahtavaa” ja sitten ”pelottavaa”. Ja varsinkin, kun hän sanoi ”pelottavaa” jännällä painotuksella.

Nyt olen pakannut laukut ja olen valmiina uusiin seikkailuihin. Toivottavasti uusi paikka on kiva ja myös isäntäperhe. Vähän on kyllä tyhmää lähteä keskellä ”joulua”, mutta ei minulla muutenkaan oikeata joulu-fiilistä ilman läheisiäni täällä ole ollut. Aamulla on aikainen lähtö.
Täältä tullaan, Tokushima!


Tomodachi ni naru tame ni -kappaletta voit kuunella alla olevasta videosta



21.12.2014

Terveisiä Etelä-Koreasta!

Tässä siis pieni yhteenveto lomamatkastani Etelä-Koreaan poikaystäväni kanssa.

Ensinnä omia mielipiteitäni maasta. EKhan on vähän Japanin tyylinen, mutta kumminkin ihan erilainen maa.
  • Koreakin kielikin kuulosti omaan korvaan ihme mongerrukselta, monine ng-äänteineen ja omine kirjoitusmerkkeineen.
  • Englannin kielentaito oli paikoitellen erittäin huonoa, ja välillä ihan ok:ta.
  • Japaniin verrattuna oli roskaisempaa ja vähän muutenkin sekavaisempaa kaupungeissa.
  • Kirkkoja näkyi paljon, mutta jotenkin tuntui, että Japanissa on jouluisampaa (Koreassa 25.12 on vapaa, Japanissa ei)
  • Ruoka oli joko liian mausteista tai mautonta. Pizza oli kyllä hyvää, samoin liukuhihna sushilan sushit Daejeonissa, samoin käsintehdyt onigirit (japanilaiset riisipallot). Ja syömäni valkosipulipihvi oli myös loistava.
  • Liikenne vaikutti hurjalta (Tosin ei yhtä hurjalta Intiaan verrattuna)
  • Ostoskeskuksia oli paljon metroasemilla. Ainoa huonopuoli oli se, että putiikit oli hyvin pieniä (ja paljon samanmoisia tavaroita eri kaupoissa), eikä vaatekaupoissa päässyt sovittamaan vaatteita
  • Kunnollisten matkamuistojen ja postikorttien löytäminen oli työlästä. Turistikohteissa ei oikein ollut ”kunnon” kortteja meidän mieleemme. Onneksi huomattiin Soulin turistikartassa kohta ”Matkamuisto mesta”, joten sieltä sitten löytyi ok kortteja.
  • Ja noh, kunnon nähtävyyksiä ei oikein ollut. Soul ja Daejeon vaikutti vähän tylsiltä paikoilta. Ehkä me ei vaan osattu etsiä nähtävyyksiä oikeista paikoista?
  • Julkiasiavessoja paljon, samoin kun Japanissa. Koreassa oli onneksi vähemmän ”perinteisiä aasialaisia vessoja (joita minä kutsun ”kyykkypissaloiksi”, nimestä voi päätellä, millaisia ne ovat :P ) ja niissä oli saippuaa tarjolla, kun Japanissa ei välttämättä aina ole)


Mutta, mitäs me sitten puuhattiin?
Lotte World

Kävimme suuressa sisähuvipuistossa Soulissa. Puiston nimi oli Lotte World. ”Lotte” on vähän niin kuin paikallinen ”S-ketju”. Lotteen ”kuuluu” ruokamerkki, hotelli, leffateatteri, Lotte marketti (En tiedä, millainen on, kun ei käyty), Lotte tavaratalo (Vain astetta paksumman lompakon omaaville), huvipuisto ja vesipuisto nyt ainakin. Huvipuisto oli kyllä hieno, kyllä jäi kotoinen Fun Park helposti kakkoseksi. Ihmisiä olisi tosin saanut olla vähemmän :)

Soulin eläintarha. Ihmisiä oli yllättävän vähän. Siis todella vähän, joka oli vähän outoa, No, tosin eläimetkin olivat suureksi osaksi sisätiloissa. Katsottavaa kyllä riitti koko päiväksi. Oli hintansa väärtti, sillä maksoi vain muutaman euron sisään.

Danyangin luola oli hieno paikka. Sielläkin onneksi oli vähän ihmisiä. Oli kyllä paikka paikoin ahdas luola. Siirryimme Soulista bussilla Danyangiin ja sieltä bussilla Daejeoniin (lausutaan jotenkin ”dezon”), ja luolastoon ja bussimatkailuun menikin koko päivä.
Luolaa Danyangissa

Daejeonin Expo Science Park. Älkää käykö siellä talvella. Oli aika kuollut mesta. Kesällä varmasti on paljon hienompi, kun on kaikki paikat siellä auki. Käytiin sillä jossain tiedekeskuksessa, mistä ei kyllä kauheasti ymmärretty, kun kaikki jutut oli koreaksi, näkötornissa (joka kyllä oli vähän onneton) ja jossain ihme ööh... näytöksessä, joka tuli näytöltä ja tuolit sitten ”hytkyivät” siinä menossa mukana.

Yuseong Spa. Tälläinen perus ”japsutyylinen kylpylä”, missä naisille ja miehille oli oma puolensa. Ihmisiä oli paljon. Eka peseydyttiin ja sitten mentiin lillumaan erilaisiin kylpyihin. Siellä oli myös suomalainen sauna! Miten ihana yllätys! Ja siellä oli +80 astetta lämmintä :) Siellä oli jonkin sortin ”löylyämpäri” sivussa, mutta kumpikaan meistä ei uskaltanut kokeilla löylyn heittämistä. Ties vaikka vihainen kylpylä-täti (tai setä) olisi siitä tullut mesoamaan. Jotenkin meininki vaikutti hullun kuriselta, kun kymmenittäin (varmaan oli kyllä päälle sata mummoa, tätiä ja tyttöä) menee nakuna peseytymään ja loikoilemaan kylpyihin. Sain kyllä jonottaa pesupaikalle. Ja osa jynssäsi siellä hampaitansakin. Oli kyllä rentouttava paikka.

Vikana päivänä Daejeonisssa emme oikein tehneet mitään. Vähän kierreltiin kaupungissa vain.

Siirryimme Deajeonista Souliin nopealla junalla, about tunti meni 160km matkassa. Meidän piti mennä samana näkötorniin, N Seoul toweriin, mutta päivä oli sateinen ja pilvinen. Menimme sitten käymään maailman kuuluun kappaleeseen liittyvässä kaupunginosassa, Gangnamissa. Ei nyt erikoiselta vaikuttanut. Kävimme myös sateesta huolimatta yhtä siltaa ja puistoa ihmettelemässä, mutta eivät kummoisia olleet.

DMZ, eli raja-alue (n. 4km leveä)Etelän ja Pohjoisen välillä. Suureksi harmiksemme JSA-alueella (paikka rajan keskellä) oli sotaharjoitus, emmekä päässeet sinne :( Pääsimme kumminkin käymään Dorasan asemalla, eli juna-asema rajan tuntumassa, pohjoisin asema Etelä-Koreasta katsottuna. Asema oli hieno, mutta siitä on vain kerran mennyt matkustajaliikennettä, ja muutaman vuosi sitten vuoden ajan teollisuusliikennettä Kesongin teollisuuskaupunkiin (muistaakseni se kaupunki, missä PK ja EK laisia työskentelee kimpassa). Hienosti kyllä luki suuntakyltissä ”raiteet Pjongjangiin”, mutta ei taida kyllä Kesongista sinne asti olla raiteita(?). Myös metallinpaljastimet ei varmasti kuulu normaalien juna-asemien varustukseen. Kävimme myös kiikaroimassa PKta ja näimme ”propaganda kaupungin”, siis kaupungin, jonka PK rakensi vaan näyttämään hyvältä, mutta ei kuulemma siellä kukaan asusta. Ja tutustuimme PKn kaivamaan ”Kolmanteen tunneliin”, joka oli EK kolmas löytämä PKn kaivama hyökkäystunnelli EKhon. Sain ostettua raja-alueelta PKlaista brändyä :P Täytyy korkata jossain juhlatilaisuudessa, kun sitä ei varmasti saa lähi alkosta tai Virosta...
Rajareissun jälkeen kävimme N Seoul Towerissa, mutta silloin oli jo pimeää.

Viimeisenä kokonaisena päivänä kiersimme pari palatsia läpi ja kävimme jollain pienellä vuorelle, joka sijaitsi Soulissa. Vuorelta sai hyviä maisemakuvia Soulista päivällä, kun edellisenä päivänä niitä ei oltu saatu.

Ja ihan viimeisenä päivänä siirryimme vain lentokentälle. Annan vinkin, jos lennätte Icheonin lentokentältä Korean Airin koneella, niin varatkaa enemmän, kuin 2h aikaa. Minulle meinasi käydä väärin, pääsin koneeseen 15min ennen sen lähtöä. En tajua, mikä logiikka oli pistää kaikille Korean Airin lennoille sama check in. Siihen sai sitten jonottaa yli tunnin, sen jälkeen kiireellä jonottamaan turvatarkastukseen ja passintarkastukseen. Hyr!

Mutta, siinä lomani lyhykäisyydessään :)

7.12.2014

Vikat touhut ennen lomaa

Hyr, nyt on oikeasti tullut kylmä! Sain nyt käyttööni pienen ”lämpöhuovan”, jota voin käyttää sängyssäni. Töpseli vain seinään ja huopa lämpiää! Aah, mitä luksusta. Japanilaiset ovat kovia sähkön säästäjiä, eikä täällä ole tapana pitää lämmitystä päällä, jos itse ei ole paikalla pirtissä. Itsekin olen yrittänyt olla säästäväinen ja vetää yöksi lämmityksen pois päältä. Olen nyt toistaiseksi tarjennut, mutta saas nähdä, miten jatkossa käy. Perjantaina, kun nousin ylös, oli tuossa
oleskelutilassa vain n. 10 astetta lämmintä! Onneksi majapaikkani on suht uusi talo, ja täällä on kyllä hyvin lämmitysvehkeitä, plus varmaan japsujen mittapuissa vähä vetoinen paikka. Toisin kuin töissä. Siellä on vammaisten leikkihuoneessa kaksi ilmalämpöpumppua, ja vaikka molemmat olisivat päällä, ei siellä silti lämmintä ole! Plus kun lapset tuppaavat avata ovea ja/tai kirmata ulos ilman lupaa jättämällä oven auki, niin se taas laskee lämpöä. Eikä sen paikan lasiovet muutenkaan varmasti ole se lämpöä säästävin ratkaisu. Ja pikkumuksujen paikassa ulko-ovi on ollut apposen auki, (tosin, ulko-ovi ei ole suoraan yhteydessä lasten leikkihuoneeseen, kuten vammaisten huoneessa) vaikka lämpöä olisi ulkona alle 10 astetta! Ei mene kyllä jakeluun, miten tuollainen ratkaisu on sähköä säästävä, jos samaan aikaan sisällä lämmitys on päällä. Olen siis saanut kärsiä kylmyydestä myös sisällä...


Viime lauantai meni aikas kivuttomasti. Teimme lasten kanssa kitsune-udonia, eli nuudeleita. Ja ihan alusta asti jauhoista väänsimme nuudelit. Oli muuten hyvää :) Lauantaina on yleensä tapana katsoa lasten kanssa vähän videota/DVDtä. Ainoa huonopuoli on se, että muksujen suosikki on Dekoboko Frends, ja niitä on talossa vain kaksi puolen tunnin DVDtä. Melkein joka lauantai siis saan katsoa ne samat DVDt. Ne alkaa olemaan aika puisevaa katsottavaa, kun ne ovat muutenkin suunnattu ihan pikkumuksuille... (Ja nyt järkytyksekseni huomaan, että sitä on englanniksikin dubattu, kas tässä esimerkki; https://www.youtube.com/watch?v=DqOWtHLKpjU ) Plus, se lauantai illan ”riemuksi” ostamani appelsiini Coca-Colakin oli yllättävän hyvää.

Sunnuntaina pääsin sitten sinne uimahalliin. Oli kyllä vähän pettymys. Ensinnäkään, minun uikkarit eivät ”käyneet”, kun piti olla yksi osainen uima-asu (en tajua miksi), sitten piti olla uimahattu. Vuokrasin sitten ne. Ajattelin, että japanilaiset ovat samaan tapaan rakentaneet uimahalleja, kuten ”mekin”, eli vaatteet pois, suihkuun, uikkarit päälle ja altaaseen. Kun japanissa on kumminkin tätä kylpykulttuuria, eli ollaan menty nakuina kylpyyn. Mutta ei. Uikkarit suoraan päälle ja pikasuihku (naisille ja miehille yhteinen) ennen allasta. Ja allas oli matala, minua varmaan kaulaan asti. Hyvä siis, ettei väärin käynyt, kun altaaseen loikkasin pää edellä. (kun en tajunnut, että se voi olla matala) Ja sitten uimavalvojakin tuli pariin kertaan mutruttaan, kun en uinut ”oikein”, eli uin kerran vain radan toista reunaa (kun pikauimarin näköinen setä oli toisella reunalla ja ajattelin antaa hälle tilaa), ja kun en uinut altaan reunalle asti (kun väistin reunalla olevia ihmisiä) että näin. Onneksi sentään naisten pukkarin puolella oli kunnon suihkut ja pääsin pesemään itseni kunnolla. Alkoi jotenkin ällöttämään, kun ihmiset ei ole kunnolla peseytyneet ennen altaaseen menoa += altaassa voi olla paljon klooria. No, pääsinpähän testaamaan japanilaista uimahallia. Kyllä tuli kotoisia halleja ikävä...

Maanantaina olin koko päivän vammaisten kanssa, (ja viime viikollahan minulla oli kolme vapaata ja nyt vain yksi) joita oli aamulla onneksi vain kolme. Leikimme pikkumuksujen leikkihuoneessa ja katsoimme taas ”yllättäen” Dekoboko Friendsejä. Iltapäivästä tuli lisää muksuja ja sitten teimme koristeita joulukuuseen.

Tiistaina tein jouluaskarteluita vanhusten kanssa ja iltapäivällä jatkui vammaisten lapsien kanssa joulukuusen koristeet.

Keskiviikkona ei ihmeempiä.

Torstaina satoi, joten teimme pikkumuksujen kanssa retken johonkin Biwa-järvi tietokeskukseen,
missä oli juttua järvestä ja muutama kala akvaariossa esillä. En silti tajua, mikä idea oli pitää lounas ulkona katoksessa, kun oli märkää ja kylmää. Minä ainakin palelin.

Perjantaina teimme retken pariin eri puistoon ja söimme taas ulkona. Sää ei ollut sateinen, mutta ei siltikään lämmin. Muksutkin valittelivat kylmyyttä. Tajusin, että perjantai saattoi olla vika päivä näiden pikkumuksujen kanssa, koska mielestäni pikkumuksujen kerhohuoneen seinällä olevassa kalenterissa ei mielestäni oltu merkitty kerhoa enää ensi viikon jälkeen. Jos tämä oli vika päiväni, olin tyytyväinen siitä, että näin vielä kaksi suosikki muksuani. Toisen torstaina ja toisen perjantaina. He eivät käy säännöllisesti, joten olin iloinen, että sain vielä viettää molempien kanssa yhden päivän. Molemmat heistä ovat poikia, ja myös vammaisryhmän lempparini on about 5v poika.

Eilen lauantaina oli vammaisten kanssa jonkin sortin liikuntapäivä. Jostain lähi yliopistosta tuli varmaankin luokallinen oppilaita, jotka sitten puuhastelivat 2h tätä liikuntapäivää lasten kanssa. Tämä liikuntapäivä ei kyllä ollut lähellekään yhtä hieno, kuin pikkumuksujen. Plus, kaikki vammaiset eivät oikein edes olleet ”yhteistyöhaluisia” tässä asiassa. Oikeastaan olin tyytyväinen, että itse en joutunut ”vastuuseen” muksujen liikuntapäivästä, vaan sain rauhassa katsoa sivusta, kun opiskelijat hääräsivät lasten kanssa. Iltapäivällä sitten vaihteeksi Dekoboko Friendsejä ja puuhastelimme pientä nuudeli-välipalaa.
Lauantaina oli myös itsenäisyyspäivä. Olin kysynyt yhdeltä vanhuspaikan työntekijältä, että mentäisikö yhdessä syömää itsenäisyyspäivän kunniaksi. Menimme lähellä olevan kauppakeskuksen yhteen buffet-ravintolaan. Oli kyllä hyvää ja söin itseni ihan ähkyksi! Ehdin vielä mukavasti ehtoolla katsoa itsenäisyyspäivän ohimarssin suorana. Menin ajoissa nukkumaan.

Tänään sain katsottua Linnan juhlia yle areenasta. Kävin vähän kaupassa ja pakkasin. Huomenna pitäisi lähteä 4:55 junalla kohti lentokenttää, tosin saan odotella Kiotossa n. 30 min lentokenttäjunaa. Toivottavasti ei ole jäätävän kylmää.
Korea, jätkäkaveri ja loma, täältä tullaan~!

28.11.2014

Kahdella erilaisella junalla vuorenrinnettä ylös!

Viimeksi kirjoittamani ”uimisjuttu” ei sitten toteutunutkaan. Työtyypit olivatkin varanneet päivälle myös muuta ohjelmaa, emmekä sitten kerinneetkään uimaan sunnuntaina.
Mutta, sunnuntaina kävimme naapurikaupungissa ihailemassa ruskaa. Kävimme temppelissä, jossa oli häkissä pari paviaania. Minun kyllä kävi kovasti sääliksi niitä otuksia, koska niiden häkki vaikutti mielestäni aivan liian pieneltä ja tylsältä. Paikalla oli myös pikku-apina ja sen omista/kouluttaja. Pikku-apina sitten esitti huimia hyppyjä ja muita temppuja.
Söimme soba-nuudeleita ja menimme kaapelijunalla (juna, joka ns. kiipesi vuoren rinnettä ylös kaapeli apunaan) erästä vuorta ylös. Ylhäällä emme tosin kauaa viihtynyt (+ ihmisiä oli paljon ja paluu junajono alas oli pitkä) kun ajattelimme skipata 700 jeniä maksavan temppelikäynnin ja mennä mieluummin uimaan. Mutta kuten edellä mainitsin, uimissuunnitelma epäonnistui, koska paikka menikin aikaisemmin kiinni, kuin kuvittelimme. (Menimme paikan päälle ja siellä sanottiin, ”näähää, ette pääsekään uimaan”. Surullisinta tässä oli vaan se, että temppelipaikasta uimapaikalle oli aikas matka. Sovimme, että menemme ensi viikolla sitten paremmalla ajalla uimaan. Harmittaa vaan, ettei minulla ollut kameraa messissä, kun en tiennyt, minne kaikkialle olemme menossa, kun minulle oli puhuttu vaan uimisesta. Toivottavasti pian saisin kuvia tuon päivän seikkailuista sähköpostiini.

Eli, ensi sunnuntaina kuluu ”vika vapaani” ennen Korean matkaa (päivä ennen Korean matkaa ei kauheasti huvita mitään ihmeitä tehdä kuin pakata ja katsoa Linnan juhlia netistä), joten minun piti äkkiä keksiä jotain ”järkevää” tekemistä maanantai vapaalleni, koska en oikein ollut mitään suuria suunnitelmia tehnyt, kun olin ajatellut, että ”minulla on vielä yksi sunnuntai aikaa tehdä jotain
jännää”. Googlauksien ja turhautumisten jälkeen päätin maanantaina ottaa suunnakseni Biwako Valleyn, joka toimii talvella laskettelukeskuksena ja muuna aikana hyvänä patikkamestana. Aamulla lähdin ajoissa, koska pelkäsin, että ihmisiä on paljon liikkeellä pyhäpäivän takia. Onneksi ei ollut ja pääsin kivuttomasti paikalle. Pääsin menemään nyt erilaisella ”kaapelijunalla” vuoren rinnettä ylös (sellaisella, joka killuu vaijerissa yläilmoissa).
Eka vuoren huippu, jolle kipusin, oli laskettelukeskuksen rinne. Pohkeet alkoivat heti kiukuttelemaan ja pelkäsin, ”ettei tästä mitään tule”, mutta onneksi kipu helpotti. Istahdin tämän vuoren huipulle ja aloin kuuntelemaan takanani istuvan japsiporukan (2 setää ja 4 tätiä) puhetta. (he olivat korkeammalla kohdalla kuin minä). En nyt kauheasti selvää saanut, mutta sen verran tajusin, että nyt he puhuvat minusta. Hetken päästä minulle sitten tuli yksi porukan sedistä puhumaan englanniksi. Loppujen lopuksi liittouduin tämän porukan kanssa ja tassuttelimme yhdessä lammikolle, joka sijaitsi vuorten välissä.
Tämän jälkeen jatkoin yksin heiltä saamani kartan opastuksella eteenpäin, koska heidän suunnitelmansa oli palata takaisin laskettelukeskukselle. Kovasti olivat huolissaan, kun yksin lähdin matkaan. (+ olin varmasti ”hyvä näky” aurinkolaseissa, keinonahkatakissa ja lenkkareissa. Tuntui, että kaikilla vastaan tulevilla oli kunnon vaellusvaatteet ja kamppeet messissä). Kipusin parille vuorelle ja ihailin maisemia. Polut olivat kyllä ”syvemmällä” vuoristossa välillä erittäin vaikea kulkuisia irtokivineen ja ynnä muineen. Lisäksi kännykkäni ei oikein tahtonut toimia niin korkealla. Loppu peleissä mietinkin, että ”ei varmaan ollut turvallisinta mennä yksin, ”ilman” kännykkää, ruokaa, kunnon tavaroita ja juomaakin oli aika vähän messissä. Jos loukkaan itteni, niin ei mua kukaan osaa etsiä täältä, koska työpaikallakaan ei tiedetty, mihin olen mennyt”. Onneksi kaikki sujui hyvin ja palattuani laskettelukeskukselle, törmäsin tuttuun täti/setäporukkaan. Olivat tyytyväisiä, kun olin kunnossa. Olivat kuulemma olleet huolissaan. He vieläpä tarjosivat kyydin vuoren juurelta juna-asemalle. Olisin muuten joutunut käyttämään bussia.

Tiistaina askartelin tuttuun tapaan vanhusten parissa ja iltapäivän muksujen tämän viikon ”teema” oli ”joulukuun kalenteri”, mihin askarreltiin joulukuusi ja joulupukki origami. Sain myös kirjoittaa kaikkiin kalentereihin suomeksi ”Hyvää Joulua toivoo Karoliina” Minulle annettiin myös ekstemporee tehtäväksi kertoa joulupukista jotain. Selitin sitten vaan, että 24. päivä ehtoolla pukki tulee ja antaa lahjoja, esim. suklaata, vaatteita ja pelejä (en muistanut, mikä on ”lelu” japaniksi, niin en voinut sitä sanoa...).

Keskiviikkona satoi ensimmäistä kertaa niin paljon (tai siltä ainakin aamulla vaikutti, tosin keli parani iltapäivemmällä), että teimme pikkumuksujen kanssa retken katotetulle kauppakadulle naapurikaupunkiin ja söimme ns. toimintakeskuksen sisällä. Ihmettelin vähän sitä käytäntöä, että menimme muksu katraan kanssa sisälle keskukseen, levitimme pressun (kuten normisti ulkona) nurkkaan ja pidimme piknik-lounaan, kuten tavallisesti. Ilmeisesti oli ok toimintaa, kun ei meitä ainakaan pois häädetty.

Torstaina pomoni sitten taitteli minulle nopeasti origami-laatikon ja sanoi ”Tee tällaisia laatikoita 25 kpl”. Olin vaan että ”Jaa” ja totesin, että ”Vaikealta näyttää”. ”Ei tää oo vaikeata”, sanoi pomo. Eilen illalla sitten varmaan sain kulutettua lähes 20 min ennen kuin sain ekan laatikon tehtyä. Hommaan meni kyllä hermot ja pari kyyneltäkin tuli päästettyä. Olisi ollut kivaa saada edes jonkinlainen ohjeistus, kuin pelkkä mallikappale. Olisi helpottanut huomattavasti. Ehkä joku japsu olisi saman tien osannut sellaisen tehdä pelkän mallin mukaan, kun täällä tuntuu origamit olevan ”yleinen” harrastus muksuilla, mutta minä kun en ole niitä koko ikääni tehnyt...
Tänään perjantaina sain sitten laatikot tehtyä, eikä se kyllä oikeasti ollut hankalaa kun tajusi, miten kannattaa niitä tehdä, mutta ärsyttää vaan pomon asenne että ”kaikki on helppoa, kun mallin vaan saa käteensä”-asenne.

Tänään sitten kävimme ekaa kertaa täysin samassa paikassa pikkumuksujen kanssa, kuin ennen. Jotenkin ”ihmeellistä”, että tämän parin kk:n aikana on aina löytynyt uusi paikka seikkailtavaksi suhteellisen läheltä. Saas nähdä, onko jatkossa (noh, ei minulla enää kauheasti ole aikaa täällä) vielä samoja tuttavuuksia, vai vieläkö löytyy jokin uusi paikka.

Huomenna on taas se tuskaisa lauantai. Työpäivistä pahin. Olen varannut itselleni työpäivän päätteeksi Coca-Cola pullon jääkaappiin odottamaan, mutta en tiedä, mahtaako se olla hyvää, koska se on joku Cola-appelsiini editio. Minä en pahemmin appelsiini limuista välitä, mutta pakkohan sitä kokeilla on! ^^'

22.11.2014

Tietoa uudesta projektista ja turisteeraamista

Viime sunnuntaina oli joku tapahtuman poikanen työpaikan ”kesäleiri”-mestassa (kuten siitä jo mainitsin edellisessä kirjoituksessa). Siellä oli käsityön myyjiä, välipalan myyjiä ja pientä ohjelman tynkää. Sinne piti lähteä aikaisin aamulla ja olin vasta iltamyöhällä kotona. Plus, siellä olo melkein kävi työstä, kun minun piti siellä vähän tiskailla ja muutenkin avitella. Olihan siellä ihan kiva katsella meininkiä, mutta olisin ollut tyytyväisempi, jos olisin päässyt kämpille vaikka neljä tuntia
aikaisemmin.

Kuten totesin edellisessä kirjoituksessa, ”on ehkä parempi mennä toimistolle selvittämään Korean lentolippuasiaa”, niin voin todeta, että ”joo, oli se hyvä, mutta...”. En tajua, miten ufo toimenpide voi oikeasti olla vaihtaa vaan lipun maksutapaa, koska toimistolla minulla meni n. 1,5h aikaa! Menin eka selittämään, miten asiat on, mutta kumminkin minun oli pakko soittaa johonkin asiakaspalveluun ja selittää asia sinnekin. Ja siinä meni aikaa, kun piti jonottaa linjoille ym. Ainakin sain lipun suoraa maksettua, mutta silti ihmetyttää, mikä siinä oli niin vaikeata. (+ eka en meinannut löytää edes Korean Airin toimistoa)
Mutta, lippusäädön jälkeen maanantaina lähdin Osakan linnalle. ”Yllättäen” muutama muukin minun lisäkseni oli saanut saman idean. Ero verrattuna Hikonen linnaan oli se, että missä Hikonen linna oli sisältä alkuperäisasetelmissa, Osakan linnan sisuskalut oli pistetty vaihtoon, ja linnan sisällä oli museo. Kun olin kiertänyt linnan ja sen lähiympäristöä, päädyin shoppailemaan Den Den Towniin (Nipponbashiin), joka on Osakan ”Akihabara”. Eli, animea, mangaa, pelejä ja elektroniikkaa. Siellä oli kaksi iki-ihanaa pelikauppaa ja tulikin paha mieli, kun näki liikaa pelejä, mitä haluaa ;_; Toisaalta haluisin niistä enkku-version, mutta kyllä pari peliä tarttui mukaan.
”Joo, ton pelin haluan. Tätä en voi pelata modaamattomalla eu-konsolillani.”, ”Haluan tän, mut tää ei ilmesty Euroopassa, eikä mulla ole konsolia tän pelaamiseen.”, ”Voi huoh, miks tää vanha peli, jonka halua, maksaa ihan sikana!?”, ”Miks ei kotona ole näin hyviä pelikauppoja?”, ”Miks mulla ei oo tarpeeks rahaa ostaa näitä kaikkia?”, jne.

Pitkästä aikaa tiistai ”oli normaali”, eli olin aamupäivän vanhusten kanssa. Sitten mentiinkin yhden mummon ja parin työntekijän kanssa liukuhihna-sushilaan ja käytiin Ishiyaman temppelillä! Avokaado-lohi sushi oli kyllä nannaa ja temppeli aluekin oli kaunis. Vammaisten kanssa viikon teemana oli ”chikuchiku, sarasara ja fuwafuwa”. Näiden onomatopoeettisten sanojen merkitys ei kyllä oikein auennut, mutta tarkoitus oli etsiä syksyisestä luonnosta lehtiä ym., ja jakaa niitä noihin kolmeen ryhmään.

Keskiviikkona käytiin vähän taas retkeilemässä korkeammilla paikoilla pikkumuksujen kanssa. Vammaisten kanssa päivä kului ”normisti” edellisen päivän teemaa jatkaen. Pomoni sitten sanoi työpäivän jälkeen, että minulla on lauantai vapaana ja 1.12. maanantai töitä. Eli, nyt kolme vapaata ja ensi viikolla vain yksi. En kyllä ollut kauhean mielissäni tästä muutoksesta, mutta...
Illalla minua odottikin kaksi yllätystä; sain pienen korotuksen aamupalarahaan ja sähköposti; minulle oli tiedossa uusi projekti ja isäntäperhekin 26.12. alkaen. Tosin, uudessa projektissa en ole tekemisissä muksujen, vaan hylättyjen koirien ja kissojen kanssa. Ja kuulemma rankkaa ruumiillista ja likaista työtä. Olen kyllä todennut, että ehkä ”minä ja muksut” ei ole se paras mahdollinen kombinaatio, joten odotan innolla uutta työtäni. Pidän eläimistä, etenkin kissoista. Mutta tätä työtä on vain kolmena päivänä viikossa (koska kuulemma niin raskasta) ja parina muuna päivänä olisi tiedossa jotain muuta, mutta ei ole vielä tietoa, että mitä. Uusi paikka sijaitsee Shikokussa, Tokushiman kaupungissa.


Torstaina yksi opettajista keksi, että opetetaan pikkumuksuille vähän suomea. ”Hyvää huomenta”, kyllä kuulosti ihan hyvältä muksujen suusta, mutta samaa ei voi sanoa opettajista ^^' Seuraavana päivänä sitten opeteltiin sanat ”Kiitos” ja ”moi moi”. Iltapäivällä oli vain neljä vammaista paikalla. Vaihteeksi oli vähän rauhallisempi ehtoopäivä. Onneksi.

Perjantaina saatiin pikkumuksujen kanssa maistelle persimoneja suoraan puusta :) Oli todella hyviä. Itse en edes kyllä muistanut koko hedelmän nimeä ennen googlausta, mutta olen kyllä niitä Suomessa syönyt. Iltapäivän muksuja oli paikalla kymmenen, ja suureksi ihmetyksekseni nousimme bussiin ja menimme bussilla puistoon leikkimään. Noh, vaihteeksi erilaista ohjelmaa heillekin.

Tänään lauantaina oli siis vapaa. Päätin mennä turisteeraamaan Kiotoon. En ollut kauheasti ”varautunut” tähän vapaaseen, joten edellisenä ehtoona nopeasti katsoin, minne voisi mennä, otin tiedot ylös (valokuvasin tietokoneen näytöltä karttoja) ja lähdin aamulla sitten kohti Kiotoa. Päädyin menemään katselemaan pyhäkköjä ja temppeleitä, joten piti olla suht ajoissa liikkeellä, koska ne menevät aikaisin kiinni. Ehdin käymään viidessä eri paikassa; Fushimi Inari, Chionin, Sanjuusangengo, Shoreni ja Tofukuji. Päivä oli todella kaunis ja erittäin lämmin verrattuna viime päiviin. Piti oikein ottaa takki pois ja kääriä paidan hihat ylös, ettei paahtuisi.

Fushimi Inari on kuuluista tōri-porteistaan ja sinne halusin ehdottomasti mennä. Paikalla oli paljon muitakin ihmisiä. Inarin alue kumminkin ulottui vuorelle, joten tein vuoristolenkin vuoren ”halki” ja sainkin sitten hyviä kuvia korkeammalta vuorelta tōreista, kun ei ollut kymmeniä ihmisiä tungeksimassa ottamaan kuvia ja kävelemään porttien alta.

Tofukujin temppeli oli suht lähellä Fukushimi Inaria. Mutta sielläkin oli sitten sikana ihmisiä! Kurkistaessani temppelin alttarille, vieressä oleva mummeli totesi minulle japaniksi, että ”Katso ylös. Näetkö? Tule tästä katsomaan!”. Tein työtä käskettyä ja katsoin alttarin kattoon, mihin oli maalattu lohikäärme. Kiitin mummoa tästä tiedosta, mutta toisaalta vähän ihmettelin, että kuinka hän alkoi minulle japania puhumaan. Kyseessä on kumminkin turisti alue ja siellä liikkui paljon ulkomaalaisia, joten ei se mummo kyllä voinut mitenkään olla varma, että juuri minä ymmärrän japania. Ja, kyllä lohikäärme olisi minulta jäänyt huomaamatta, jos minulle ei olisi siitä sanottu. Tofukujin alueella oli myös kivipuutarha, mitä kävin ihailemassa sisäänpääsymaksua vastaan. Olisi ollut tarjolla myös maksullinen puutarha tai vastaava kieppaisu, mutta päätin skipata sen.

Hyppäsin junaan (joka kyllä sitten muuttui metroksi) ja suuntasin Chionin ja Shorenin temppeleiden suuntaan. Chionin temppeli oli (ulkokuori)rempassa, mutta sen lähellä oleva alue oli kyllä hieno. (Ja oikeastaan, halusinkin ottaa ruskakuvia luonnosta) Skippasin kyllä jälleen pari maksullista extra-turistimestaa, plus Chionin temppeliin en mennyt, koska sekin olisi maksanut.


Shorenin temppelialueelle päätin sitten maksaa itseni sisään. Se oli hieno, mutta ei niinkään ”perustemppeli”, kuin yleensä. Siihen kuului sitten pieni puutarha, jonka myös tassuttelin läpi.

Sanjuusangengon kanssa tuli sitten kiire, koska kello oli jo neljä, kun sinne pääsin. Lisäksi kuulin, että joku sanoi, että paikka menee jo puoli viisi kiinni, joten pidin kiirettä. Maksoin itseni sisään ja kiersin äkkiä 1001 patsasta Kannon:sta (armon jumalatar) + 28 muuta patsasta jumalolennoista. Luin kyllä kylttejä, mikä Asura ja mikä mikin ja vähän selityksiä. Olihan patsaat hienoja ja ne olivat kaikki n. 160cm korkeita. Patsaiden jälkeen kiertelin vähän pihalla ja lähdin pois. Sitten vasta huomasin poistuttuani, että _viimeinen_ lipun ostoaika on puol viisi ja paikka menee kiinni viideltä. Olisi vähän ehkä kumminkin ollut kivempaa ehtiä syventymään patsaisiin paremmin, mutta ehkä nyt selviä. Harmillista vain oli, ettei siellä saanut kuvata :(

Nyt pitäisi varmaan keksiä jotain jännää tekemistä maanantaille. Huomenna pitäisi mennä uimaan parin työtyypin kanssa. Harmillista vain on se, että maanantai on pyhä, joten varmaan ihmisiä on ihan tarpeeksi taas joka paikassa...

Enää pari viikkoa töitä ja sitten odottaa lomamatka Etelä-Koreaan poikaystävän kanssa <3

15.11.2014

Ongelmia Korean lentolipun kanssa, osa 2

Jos luitte blogaukseni ”Japanissa paniikin jälkeen”, tiedätte, että meikäläiselle iski (kun tuosta otsikosta käy ilmi) paniikki, ennen kuin pääsin Japaniin. Syy siihen oli ongelmat Korean lentolipun kanssa. En saanut ostettua sitä omalla luottokortilla, kiitos juuri sillä hetkellä olevien ongelmat pankin nettipalvelun kanssa. Lentolippu hommattiin isäni luottokortilla, ja minulle nyt selvisi maanantaina, että en voi edes käyttää sitä lippua, koska isäni ei voi todistaa itsensä luottokortin omistajaksi Kansain lentokentällä tahi Korean Airin toimistossa (niitä ei ole Suomessa, lähin olisi Tukholmassa), vaikka minulla on hänen allekirjoittamansa lappu ja kopio passista. Nyt minun täytyisi sitten saada vaihdettua lipun maksutapa. Minulle sanottiin, ”soita toimistoon”, mutta (en voi uskoa tätä todeksi) TAAS on ongelmia pankin nettipalvelun kanssa (ja ollut useamman päivän), joten en voi maksaa sitä lippua ”etänä”.
Onneksi Osakassa on Korean Airin toimisto ja ihan järkevällä paikalla, joten ajattelin ensi maanantaina Osakan reissun yhteydessä mennä toimistoon ruikuttamaan tästä lentolipusta. Onhan se tietysti hyvä, että he ovat tarkkoja tämän henkilöllisyysasian kanssa, mutta minä vaan saan harmaita hiuksia tästä extra-säätämisestä. Muutenkin, ehkä on parempi mennä vaan toimistolle selittämään, koska en ole mikään spesialisti puhumaan vieraita kieliä puhelimessa, vielä kun asia, joka on pakko saada hoidettua kunnolla ja ilman virheitä.
+ Erittäin hyvä, että tämä asia selvisi nyt, eikä vasta ensi kuussa lentokentällä...

Mutta, mitäpäs nyt kuluneella viikolla tapahtuikaan?

Kävin lauantaina, kuten aikaisemmassa blogauksessani puhuin, Kusatssussa olevassa ”matsurissa”, eli ns. japanilaisessa festivaalissa. En tarkkaan tiedä, minkä niminen matsuri oli kyseessä, mutta kauniisti oli esillä hienoja kynttiläjuttuja. Kävelykadun varrella oli pieniä lyhtyjä ja muutenkin hienoja taideteoksia oli paljon. Myös meheviä ruoka- ja välipalakojuja oli paljon ja popsinkin sitten mustekalapullia, eli takoyakeja. Ovat muuten todella hyviä.

Sunnuntaina oli tarkoitus mennä Osakaan tassuttelulle ICYE Japanin (Kansain alueen) maailmalta palanneiden japsujen kanssa. Mutta, olen huomannut, että sateet kertyvät aina vapaapäivieni luokse, joten tuonakin päivänä satoi sen verta, että kävely vaihdettiinkin teeseremoniaan Kiotossa. Tämä asia selvisi minulle vasta Osakassa, kun tapasin järjestäjä toimineen tytön, mutta eipä tuo mitään. Maksoivat minulle tämän hukkareissun junamatkat. Paikalla ei ollut edes paljoa ihmisiä, minä, plus Saksasta samaan aikaan Japaniin tullut vaihtari ja viisi japsua. Olisin kuvitellut, että paikalla olisi ollut enemmän.

Maanantaina päätin mennä käymään leffassa, kuten uhosinkin, halusin nähdä Dracula Untoldin. Ajattelin ennen Japaniin tuloa, että täällä dubataan kaikki leffa (ainakin Tvssä on näkynyt dubattuja), mutta onneksi ei ainakaan leffateatterissa olevia leffoja. Olin kyllä vähän hämmästynyt, kuinka nopeasti japaninkieliset tekstitykset vilistivät näytöllä. Onhan japaniksi kirjoitettuna asia lyhyempi, kuin suomeksi, mutta silti... Maanantaina kävin myös parin täällä majapaikassani työskentelevän tyypin + yhden mummon kanssa läheisessä StarBucks kahvilassa ”tasting party:ssa”, ja saimme maistella pienet palat erilaisia StarBucksin herkkujaja erilaisia kahveja. (Tähän väliin on hyvä kertoa, etten välitä kuumasta kahvista, mutta jääkahvi on kyllä hyvää!) Kohteliaisuuttani kuitenkin joi kaikki eri kahvit, mitä minulle tarjottiin, mutta en kyllä huomannut mitään eroa kahvien mauissa, vaikka kahvilan työntekijät kyllä selittivät, mitä erikoista kussakin kupposessa oli.

Tiistaipäivän aamulla oli yhdessä puistossa joku spesiaali tapahtuma joillekin tädeille (tahi mummoille, [tosin oli pari nuorempaakin naista mukana], eli mikä lie paikallinen marttaseura sitten olikaan), jonka teemana oli ”Lapsen sydän”. En kauheasti tajunnut, mutta sen verta juuri tajusin, että teema oli tämä ja siihen kuului muutamia ”rasteja”, jossa oli tehtäviä tähän teemaan liittyen. Olin edellisenä iltana saanut tiedon tästä Korean lippusäädöstä ja olin oikeastaan todella huonolla tuulella ja ”paniikissa” koko päivän, kun en vielä tiennyt, miten pitäisi toimia asian kanssa ym.

Keskiviikkona ja torstaina ei oikeastaan tapahtunut mitään erityisen mainittavan arvoista asiaa. Ihan peruspäiviä kummatkin, paitsi että keli kävi erittäin kylmäksi ja tänään totesin, että ”Nyt kyllä alan käyttämään takkia ihan koko päiväisesti, enkä vain ehtoolla, kun on pimeää”.

Perjantaina pikkumuksujen saatiin syödä juuri puusta irrotettuja mandariineja. Harvinaista herkkua näin suomalaiselle saada ihan ”uunituoretta” sitrushedelmää suoraa puusta. Oli kyllä hyvää! Perjantaina myös tuli ICYEn tyyppi käymään juttusillani. Odottelin tietoa uudesta työpaikasta, mutta nyt ilmeisesti sellaista ei olekaan valmiina, mutta minulle ollaan paraikaa etsimässä isäntäperhettä, jonka luona voin olla joulun ja uudenvuoden. En nyt tiedä, miten tästä eteenpäin, mutta selitin kyllä tälle henkilölle, että haluan uuden paikan ym. ja hän kyllä lupasi selvitellä asiaa ja kertoa siitä eteenpäin. Mutta kumminkin, ennen vuodenvaihdetta on turha odottaa mitään. Käytiin myös yhdessä läpi asioita pomoni ja tämän henkilön kanssa, eli puitiin hyviä ja huonoja juttuja molemmin puolin. Tämän jälkeen pomoni vei minut ja tämän ICYEn tädin, sekä parin muun työtyypin syömään. Ruoka oli kyllä hyvää ja oli kiva käydä välillä ”kunnolla” jossain syömässä, koska oma ulkona syömiseni on aika rajoittunutta, kun yritän aina syödä jotain halpaa.

Lauantai päiväksi tämä päivä sujui yllättävän hyvin. Lauantait ovat työpäivistäni ”pahimmat”, koska joudun olemaan vammaisten kanssa koko päivän ja se on välillä hyvin rasittavaa. Kylmä kyllä oli ja en vaan tajua, vaikka on kylmä, niin miksi näillä ihmisillä on välillä kauhea tarve pitää ovea auki. Sama lämpötila ulkona ja sisällä, ainoa ero on vaan se, että sisällä ei tuule, eikä sinne paista aurinko, joka lämmittäisi. Onneksi sentään oma majapaikkani on lämmin, tosin tämä ilmalämpöpumpun ”tuuli” ei ole kyllä minulle hyväksi. Pelkään vetoa kaulaani/niskaani, koska minulla on aika usein kurkku kipeänä, joten yritän varjella sitä kyllä hyvin huivilla ym.

Huomenna on sunnuntai, mutta silti on joku ”extra”-työpaikan järkkäämä juttu, johon on tietysti pakko mennä. Ja herätyskin on aikainen, koska meikäläisen pitäisi olla puoli kasilta työpaikalla. Totesinkin juuri skypen kautta ystävälleni, että herään kyllä arkisin yleensä myöhemmin, kuin vapaapäivinäni ^^'

7.11.2014

...Joulupukki suukon sai!

Noin. Nyt kun hienosti selvisimme halloweenista, joulu iski saman tien halloween-koristeiden paikalle. Heti tämän kuun alusta alkoivat joululaulut raikaamaan kauppakeskuksissa ja nyt tänään aamulla kuulin ensimmäisen joululaulun radiosta. Ja nyt on hienoja jouluvaloja Kusatsun keskusta täynnä, samoin kauppojen akkunat täynnä joulukuusia ym. joulukoristeita ja hyvän joulun toivotuksia. Näemmä en pääse joulua karkuun, vaikka täälläpäin se ei ole edes virallinen pyhä. Myös kauppoihin on ilmestynyt joulu (tai uuden vuoden?) lahjusbokseja, mitkä voivat sisältää mm. karkkia, keksejä, ym. herkkuja, kaljaa tai muuta alkoholia tai jonkin sortin kastikkeita(?). Herkkuboksit näyttävät oikein namilta, mutta ilkeän näköinen hintalappu kyllä vähän hidastaa ostoshalujani. Myös herkullisen näköistä joulusuklaata on ilmestynyt myyntiin, tosin sekin suhteellisen koreaan hintaan. :( Muutenkin minuun on iskenyt kauhea herkutteluhimo! Tekisi mieli vaan syödä kaikkea herkkua, mitä kaikki kaupat ja kahvilat ovat väärällään! Voi tätä tuskaa.

Mutta, katsaus viime viikkoon.
Lauantaina olin muksujen kanssa yhden museon pihalla leikkimässä. Museo oli tietysti maksullinen, mutta sen sisällä oli lapsille tarkoitettu Discovery room, joka puolestaan oli ilmainen. Huone ei ollut kauhean iso, mutta kyllä siellä oli aika paljon erilaisia juttuja, mitä lapset sitten tutkiskelivat. Kun olimme lähdössä, huomasin huoneen perukoilla tv:n jonka päällä oli teksti: ”世界の子どもたち フィンランドeli ”maailman lapset Suomi”. Jäin sitten hetkeksi tuijottamaan videota, jossa pyöri suomalaisia muksuja ja joka oli tekstitetty japaniksi. Rehellisesti sanottuna olen kyllä hämmentynyt, miten paljon olen kaiken maailman Suomi-juttuihin matkallani törmännyt.

Sunnuntai kului leppoisasti pyörien kaupoissa. Japanissa on todella paljon arcade-pelihalleja, missä on kaiken maailman kolikkopelejä ja UFO-catchereitä (eli ”kourapeli”, missä yritetään kouralla saada mm. pehmoleluja, figuureita, herkkuja ym.). Olin kierrellyt monta pelihallia läpi siinä toivossa, että törmäisin DDR-peliin (Dance Dance Revolution, tanssimattopeli), mutta suureksi hämmennyksekseni en ole nähnyt yhtään. Kolme vuotta sitten Tokiossa kyllä näin. Mutta, kumminkin olin myös haaveillut kokeilevani muutamaa peliä, mutta en ollut uskaltanut, koska A) jos en osaa B) jos joku tulee tölläämään ”mitä toi ulkomaalainen tossa yrittää” ja C) En välttämättä tajua pelin valikoita ym. Voitin rohkeuteni ja kokeilin Groove Coasteria ja se sujuikin hyvin! Eikä ollut mitään ongelmaa. Tanssimatto-pohjalta on kyllä helppoa kokeilla myös muita rytmipelejä. Himoitsen myös pelin nimeltä Mai Mai kokeilemista, mutta sillä on vaikuttanut olevan tungosta vähän enemmän. Ja erittäin lahjakkaita pelaajia. Jos tulisi sellainen kohta, että himopelaajat olisivat poissa ja jonoa ei olisi, niin kyllä yrittäisin! (Ja nyt sitten pelkään, että kolikkoni uppoavat Groove Coasteriin ja Mai Maihin, jahka siihen käsiksi pääsen >.< ) On vaan niin harmillista, että Suomessa ei tällaisia pelihalleja ole missään :(

Maanantaina oli odotettu vierailu Suomi-koululla. Pääsin asemalta kyydillä koululle erään ”suomalaisen” (Mies oli asunut elämästään vuoden Suomessa, eikä edes muista, millaista siellä oli. Hän oli ihan suomalaisen näköinen ja puhui sujuvaa suomea, mutta hän ei ole edes enää suomenkansalainen) kyydillä. Mukana olivat myös minulle ennestään ICYEn kautta tutun japsin ja hänen kaverinsa. Koululla oli puheita ja muutama soittoesitys, tosin harmikseni kaikki oli japaniksi. Juhla oli myös vähän uskontoon kallellaan, koska koulu oli alun perin perustettu lähetyssaarnaajien lapsia varten. Mutta ruoka oli todella hyvää ja oli mukavaa puhua muiden ”suomalaisten” kanssa ja he vaikuttivat todella mukavilta. Koululta löytyi myös puukiukaalla varustettu sauna! Voi pojat, kuinka sauna tekisi terää!

Tiistaina oli syystä tai toisesta koko päivä vammaisten lasten kanssa. Mietin, etteikö heillä ollut koulua tai jotain, mutta ilmeisesti ei. Tällä viikolla oli teemana jonkin sortin sadonkorjuu ja kävimme joka päivä (paitsi tiistaina, kun käytiin vammaisten kanssa) pikku muksujen kanssa kaivamassa lähellä sijaitsevasta kasvimaasta oimo-nimistä juuresta. Ei mitään hajua, mikä juures olisi esim. suomeksi, koska japanin wikipediakaan ei löytänyt kyseistä juuresta(!). Näyttää vähän rosamunda-perunalta, tosin isompi ja maistuu makealta. Sitä voi syödä raakana. Iltapäivän muksujen kanssa ollaan myös koko viikko askarreltu oimo-juttuja.

Viime viikolla kivoin koko paikan kivoin opettaja lopetti :( Olen kyllä surullinen siitä. Iltapäivän muksujen kanssa sitten keskiviikkona oli yksi täti, joka on ollut täällä vanhusten kanssa, mutta häntä ei sitten muina päivinä näkynyt.
Torstaina myös pikku muksujen keskuuteen ilmestyi uusi opettaja.

Tänään kiipesimme pikkumuksujen kanssa vuorelle ja maisemat olivat upeat. Viime vuorikiipeilyyn verrattuna tämä päivä sujui kyllä muksuilta paremmin. Tänään myös starttasi Kusatsussa joku festivaali. Se jatkuu myös huomenna ja huomenna olisi sitä tarkoitus mennä katsomaan lähemmin. Kaupungilla oli kumminkin lyhtyjä ja paljon ihmisiä tapahtuman takia liikkeellä...

31.10.2014

Pöllöjä ja liikuntapäivä

Viime viikon lauantain työpäivä oli kyllä tylsä. Ei oikein mitään tapahtunut (enkä tiedä miksi). Tosin, ennen työpäivän alkua sain osallistua pieneen teeseremoniaan, joka oli oikeastaan päivän paras anti.

Viikonloppuna minulla oli home stay perheessä, jossa olin viimeksikin ollut. Heidän kanssaan
osallistuin sunnuntaina Kusatsun halloween-juhliin (halloweenia on hypetetty täällä jo syyskuun alusta asti). Ohjelmassa oli mm. cosplay paraati, mitä odotin innolla (totta kai oletin, että Japanissa cosplayn taso olisi korkea), mutta petyin kyllä suuremman kerran, kun paraatissa varmaan lähes kaikilla oli suoraa kaupasta ostettu joku universaali-hahmoasu, kuten noita ja myös Disneyn prinsessoiksi ja erilaisiksi supersankareiksi pukeutuneita oli paljon. Tarjolla oli myös erilaisia esityksia, kuten taikatemppuja, tanssi ja musiikkia. Noh, ainakin tunnelma oli hyvä ja väkeä liikkeellä :)

Maanantaina menin käymään Osakassa pöllökahvilassa. Oli mukavaa nähdä ja silittää oikeita pöllöjä! Ne olivat kyllä söpöjä :) Myönnän kyllä, että alkuun vähän pelotti niihin koskea, koska ne näyttivät vihaisilta ja onhan niillä myös terävän näköinen nokka! Olin katsonut kartasta, että Osakan rautatieaseman vieressä olisi kauppakeskuksia, ja niin kyllä olikin, mutta kaikki olivat täynnä ylikalliita vaatteita, joten meni vähän into shoppailuun, kun kaikissa ostareissa on vaan monta kerrosta vaatteita. Löysin kyllä Osakan Pokémon centerinkin, missä piipahdin, mutta en kyllä mitään ostanut.

Tiistaina taas askartelin vanhusten kanssa ja iltapäivän muksujen kanssa alkoi halloween-teemaviikko. Varmaan joka päivä askarreltiin kurpitsoja, kummituksia ja lepakoita. Sain myös jakaa lapsille halloween-herkkupussukoita extra asusteiden kera. Lapset tulivat oven taakse (jonka toisella puolella itse olin) ja lausuivat enkusta vahavasti lainaten ”turikku oa turiito”, jonka jälkeen avasin oven ja annoin herkut lapsille.

Keskiviikkona menin normisti töihin ja sitten töissä minulle vasta selvisikin, että pikku muksuilla on tänään vapaata, koska heillä on huomenna undoukai (liikuntapäivä). Olihan minä kuullut, että undoukaista oltiin puhuttu, mutta ei kukaan sitten ollut viitsinyt minulle kertoa, koska se on. Vietin sitten aamupäivän askarrellen ”konpeitou (=muksujen kerhoryhmän nimi) dai (=suuri) undoukai (=liikuntapäivä)-kylttejä päivää varten. Ihan mukavaahan se oli ja sain paljon positiivista palautetta näteistä kylteistäni.

Torstaina oli sitten undoukai. Onneksi sää oli ihanan lämmin ja aurinkoinen. Osa muksuista näytti kyllä olevan vähän pihalla välillä, mitä pitää tehdä, vaikka asiat kyllä heille kerrottiinkin ensin. Undoukaissa on siis monta pientä lajia ja sinne tulevat perheet katsomaan. Myös äideille ja isille oli omat sarjansa köydenvedossa, viestijuoksussa ja ”leivän nappaamisessa”. Lapset myös esittivät Hämähämähäkki-laulun esityksen kera :) (Tosin, itse olin taustalaulajana).

Perjantaina oli taas pikku muksujen vapaa, joten itsekin sain vapaaksi aamupäivä, joka oli kyllä hyvä juttu. Olin meinaan torstaina loukannut nilkkani iltapäivän muksujen kanssa, joten oli ihan hyvä, että tänään ei tarvinnut pikkulasten perässä juoksennella.

Viikonloppuna minulle ei taaskaan ole home stayta. Ajattelin sunnuntaina piipahtaa yhdessä meikäläisten Tokmannin tyylisessä kaupassa (varmaan 30-40min kävelymatkan päässä), jossa viime sunnuntaina kävin pikaseen viikonlopun isäntäperheen kanssa. Siellä oli paljon jänniä tavaroita, joita haluaisin tarkastella lisää :)

Maanantaina on pyhä, koska on kulttuurin päivä. Menen Ōtsussa (Kusatsun ja Kioton välissä oleva kaupunki) sijaitsevaan Suomi-koulun 50v juhliin :) Sinne on tulossa kuulemma paljon suomalaisia. On varmasti mukavaa välillä nähdä suomalaisia ja päästä puhumaan ja kuulemaan suomea, vaikka onkin täällä maapallon toisella puolle.

24.10.2014

Huvipuistottelua ja ihanan lämpimiä syyspäiviä

Syytä tai toisesta, minulla ei viime viikonloppunakaan ollut home staytä. Kehitin sitten sunnuntaina reissun Kusatsun Aeon mall-ostariin. En olisi tiennyt koko ostarista, mutta siitä tuli sattumalta tv:stä muutamia viikkoja sitten mainos. Siellä olisi myös leffateatteri, ja vähän huvittaisi mennä katsomaan Dracula Untold (tai täälläpäin leffa tunnetaan Dracula Zerona), joka tulee tämän kuun vika perjantai täällä teattereihin. Toivottavasti pääsen sitä katsomaan, ja toivottavasti hyvin pyörisi englannin kielisiä japsu subeilla. Harmillista vaan on se, että ostari ei ole ihan naapurissa. Tein sunnuntai päivän kävelylenkin samalla, kun sinne menin, kävellen yhteen suuntaan about 1 tunti 15min.

Maanantaina sitten toteutin unelmani, josta olin haaveillut viime Japanin matkasta asti. Olin kolme
vuotta sitten nähnyt Osakassa ”miniristeilyllä” yhden Universal Studion teemapuiston rakennuksen. Olin silloin sitä mieltä, että ”Tuonne on joskus pakko päästä”. Netistä olin lukenut, että puisto aukeaa yhdeksältä, joten varastin hyvin aikaa junasähläyksiä varten ja saavuin puiston porteille n. 10min yli kahdeksan. Suureksi hämmästykseni portit olivat auki ja vuoristoradassakin näytti olevan ihmisiä. Noh, ostin lipun ja menin jonon jatkoksi jonottamaan vuoristorataan.
Totesin kyllä taas, että yksin kannattaa mennä huvipuistoihin. (Olen kerran kotona mennyt yksin Särkänniemeen) Pääsin välttämään parin ~70min jonotuksen, kun olin yksin ja pääsin melkeinpä ”kiilaamaan” ihan jonon eteen. (Ja kas vain, jonotusaika olikin n. 5min.) Päivä sitten suurimmaksi osaksi kuluikin jonoissa. En vaan voi käsittää, miten maanantaina voi olla niin paljon ihmisiä huvipuistossa, kun oli ihan perus maanantai. Eikö ihmiset olleetkaan koulussa/töissä...? Varmaan maksimi aika, mitä jonotin, oli jotain 1,5h. (eka jonotetaan laitteisiin, sitten syömään, sitten vessaan ja sitten taas laitteisiin.... Huoh!)
Puistossa oli Halloween spesiaalipäivät ja sen kyllä myös huomasi osan puistovieraiden vaatteista. Siellä oli myös muutamia Halloween spesiaalijuttuja, kuten Perjantai 13:sta päivään liittyvä kauhukäytävä, ja sitten tarjolla olisi ollut joku kauhu sapuska-kattaus, Resident Evil-näytös ja muuta.
Vaikka jonotusajat olivat järkyttäviä, voin kyllä todeta, että laitteet olivat astetta prameempia. Viime kesänä oli myös avattu Harry Potter-teemainen osio ja se oli kyllä todella hieno! Viistokuja kauppoineen ja Tylypahka. Myös toinen mainittava oikein hieno juttu oli Hämähäkkimies teemainen ”vuoristorata”, missä mentiin 3d-lasit päässä. En vaan ymmärrä, miksi ”laitteita” oli niin vähän. En ehtinyt kaikissa kyllä edes käymään jonotusaikojen takia, mutta olisin voinut kuvitella, että vehkeitä olisi ollut enemmän tuollaisessa ”über” teemapuistossa. Ylikalliita krääsäkauppoja oli enemmän, kuin itse laitteita.
Nyt ainakin arvostan kotoisia huvipuistoja enemmän, niissä ei ainakaan tarvitse jäätäviä aikoja jonottaa :)
Törmäsin myös paluumatkallani puiston vieressä olevaan Moomin Stand-putiikkiin, missä myytiin muumitavaroita ja välipalajuomia. Pakkohan sielläkin oli sitten poiketa.

Töissä ei mitään ihmeellistä kyllä tapahtunut tällä viikolla (tai noh, eihän huomisesta vielä tiedä) Origameja puuhastelin, mutta voin todeta, että en ole kyllä hyvä niissä. Pikkumuksujen kanssa käytiin Ōtsussa Biwa-järvenrannalla ja vuoristopeltojen äärellä. Iltapäivän muksuja oli eilen
poikkeuksellisesti vain viisi, joten tehtiin spesiaalisesti pieni bussireissu johonkin, ööh, vammaisten ym. spesiaalitapausten keskukseen. Siellä oli kuntosali, uima-allas ja jotain muitakin aktiviteetteja. Voi huh huh, kun alkoi tehdä mieli mennä uimaan sinne altaaseen! Mutta ilmeisesti tässä lähistöllä ei ole mitään uima-allasta :( Ehkä minun vielä kannattaisi kysyä joltain. (Olen kyllä kysynyt yhdeltä ihmiseltä, mutta hän ei ainakaan tiennyt, että altaita olisi) Toisaalta en kyllä tiedä, kuinka yleisiä uimahallit ovat täälläpäin.

Viime taifuunin jälkeen oli viileämpiä päiviä, mutta nyt tällä viikolla on kyllä päivällä ollut ihanan lämmintä. Olen nauttinut keskipäivän auringosta t-paita päälläni. Toisaalta, jos tuuli on käynyt, on kyllä tuntunut viileältä, samoin, jos on ollut varjossa. Mutta lämpötilat tuntuvat kyllä luksukselta, jos niitä vertaa Suomessa oleviin keleihin. Kuulemma on luntakin jo vähän tullut. Mutta, kyllä ne kylmät kelit tännekin vielä saapuvat. Öisin on kyllä ollut paljon viileämpää, kuin päivällä.

Viikonloppuna olisi tarjolla jonkin sortin Halloween ”bileet” Kusatsussa :) En vaan tajua, miten täälläkin on hypetetty Halloweenia jo todella pitkään (Syyskuun alusta ainakin)... Varmaan joulujututkin sitten täällä pukkaa eteen Halloweenin jälkeen(?).



17.10.2014

Nyt opin, että taifuunit eivät ole kivoja, kun ne osuvat kohdalle

Hienostihan se taifuuni sitten iskikin kohdalle. Maanantaina, kuten aikaisemmassa blogauksessani puhuin, menin katsomaan Hikonessa sijaitsevaa linnaa ja puutarhaa. Olisin halunnut mennä museoonkin, mutta se oli juuri sopivasti remontissa. Noh, olinhan minä uutisia katsonut ja niissä oltiin povattu sitä taifuunia, mutta fiksuna tyttönä ajattelin, että ”Ei se viime viikkoinenkaan paha ollut, niin ei varmaan ole tämäkään sitten”. Tällä kertaa olinkin pahasti väärässä ._.' Kun olin ihaillut linnat ja puutarhat ja vähän käynyt kaupassa ja syömässä (Hikone ei ole mikään iso paikka Japanin mittapuussa, n. 100 000 asukasta), ajattelin palata takaisin kämpille.Saavuin juna-asemalle ja
huomasin, että infotaulussa pyöri infoa, mitkä
kaikki junalinjat on pysäytetty taifuunin takia (Tyyliin kaikki Kioto-Osaka sektorilla) ja huomasin lippumaattien takaa että ”Kiotoo/Kusatsuun” menevälle väylälle on laitettu nauha, eli käytännössä laituri oli suljettu. Ensiksi ajattelin, että kyllä vielä iltaa kohden asia palautuu. Päätin kumminkin kysäistä juna-asemasedältä, miten asia on ja selvisi, että maanantaina ei kulje enää yhtään junaa Kusatsuun päin. Jäin siis jumiin Hikoneen. Onneksi löysin halvahkon hotellin (n. 35€) ja voin sanoa, että tykkään japsuhotelleista kyllä kirjaimellisesti. Vaikka hotelli oli halpa ja pieni, löytyi sieltä silti vedenkeitin, teekuppi ja -pussi, sekä kylpytakki, ja ”kertakäyttö” hammasharja ja -tahna. Olisi ollut kivaa käydä vielä Hikonessa pyörimässä, mutta sade ja tuuli alkoi yltyä sen verran, ettei huvittanut. Röhnötin sitten hotellihuoneessa tv:tä töllöttäen koko illan. Kyllä paljon tuli juttua taifuunista sinä iltana...

Tiistaina palasin ”normi päivärytmiin” (Eli, tiistai aamuisin vanhusten kanssa, iltapäivällä vammaisten, ke-pe aamulla 3-4v muksujen kanssa, iltapäivällä vammaisten ja lauantaina vammaisten kanssa koko päivä) flunssan (Ja taifuuni sähläyksen) jälkeen. Tiistai aamulla pääsin hyvin takaisin Kusatsuun ja askartelin sitten vanhusten kanssa. Iltapäivästä puuhastelin vammaistenlasten kanssa (tammen tai joku muu puu?)terhoista hyrriä. Tuli kyllä ihan söpöjä :)

Keskiviikko aamulla mentiin pikku muksujen kanssa Nikkou-vuorelle. Sinne oli himo pitkät portaat ja mietinkin, että miten niin pienet lapset jaksavat kiivetä ylös asti. No, ainakin kaikki pääsi perille, mutta sitten myös alas tuleminen tuotti vähän ongelmia joillekin. Vuoren huipulla oli pieni shinto-pyhäikkö ja kauniit maisemat.

Torstaina koristeltiin iltapäivän lasten kanssa Halloween mörkö :) Kyllä siitä tuli veikeä tapaus, mutta tuuli kyllä vähän riepotteli siihen askartelemiamme ja teippaamia koristeitamme :/


Tänään (perjantaina) hämmennyin, kuin sain lahjan yhdeltä aamupäivän tytöistä. En ole mielestäni edes mitenkään erityisen paljon hänen kanssaan leikkinyt, kun yleensä hänellä on aina omat menot ja leikit päällä. Sain kauniin piirustuksen, mihin hän oli piirtänyt itsensä, minut, kissan ja hämähäkin. Piirroksen takana luki: ”Karolina-san (en alkanut valittamaan että nimeni on kirjoitettu väärin, yhdellä i:llä ;P ), tykkään sinusta paljon. Leikit aina kanssamme, kiitos <3 ” (Ja tähän väliin totean, että joo, tuon ikäiset muksut osaavat jo kirjoittaa ja lukea täälläpäin). Lisäksi sain pieniä rusetteja ja söpö punaisen vihon.
Aamun muksujen joukossa on pari-kolme lasta, jotka ovat olleet erityisen ”innoissaan” meikäläisestä. ”Menään tonne! Kiivetään ylös ja lasketaan yhdessä liukumäkeä!”. Ja muutama, jotka ovat vähän ottaneet ”kontaktia” minuun, mutta suurin osa on sellaisia, jotka eivät juurikaan ole kiinnittäneet suurta huomiota meikäläiseen.

Huomenna pitäisi vielä jaksaa painaa töitä ja sitten olisi vapaata :) Suunnitelmissa olisi nyt maanantaina Osakan reissu.