17.3.2015

Takaisin kotiin

Perjantaina ICYEn toimistolle pääsyn jälkeen sain vähän aikaa odottaa, että kaikki samaan aikaan Japaniin tulleet (britti, saksalainen ja sveitsiläinen) olivat saapuneet paikalle. Oli mukava nähdä heitä pitkästä aikaa ja jutella samalla, kun siirryimme leiripaikallemme. Viikonlopun aikana oli tarkoitus pitää tuloleiri viikko takaperin Japaniin tulleille uusille tyypeille, paluuleiri kotiin palanneille japsuille sekä loppuleiri minulle ja sveitsiläiselle ja välileiri britille ja saksalaisille. Tosin perjantaina leiri alkoi vain meillä neljällä. Keskustelimme leppoisasti puolen vuoden tapahtumista, kävimme ulkona kävelyllä ja pidimme pienet bileet rupatellen, korttia lätkien ja napostellen muutamien ICYEn työntekijöiden kanssa.

Lauantaina uudet tulokkaat ja japsut saapuivat leirille. Me neljä pidimme esitelmät puolesta vuodestamme, uudet tulokkaat esittelivät itsensä japaniksi ja japsut pitivät omat esitelmät omista matkoistaan. Lisäksi oli muutakin yhteisohjelmaa. Kuten puoli vuotta sitten, meillä oli samanlaiset yhteisbileet leiripaikan lähellä olevassa pienessä ravintolassa. Nyt osasin jo olla rennosti mukana menossa, toisin kuin viimeksi. Puoli vuotta sitten olin ilmeisesti surkean näköinen, kun kaipasin kotia ja poikaystävääni. Monet tuolloin kysyivätkin, onko minulla kaikki hyvin.

Sunnuntaina oli leirin lopetus ja meidän piti kirjailla toisillemme (lue: kaikille ei ICYEn työntekijöille) pienet kirjeet! Se oli hankalaa, koska en ollut edes puhunut kaikkien kanssa. Piti siis keksiä jotain enemmän tai vähemmän järkevää kirjoitettavaa. Meidän neljän piti myös piirtää motivaatio diagrammit viime syksystä seuraavaan syksyyn ja esittää ne toisillemme. Ja lopuksi saimme todistukset.
Leirin jälkeen japsut suuntasivat koteihinsa, uudet tulokkaat host perheisiinsä, ja me neljä lähdimme ICYEn toimistolle, missä minun ja britin oli tarkoitus yöpyä seuraava yö. Toimistolla joimme teetä ja juttelimme mukavia. Hyvästelin saksalaisen ja lähdin sveitsiläisen ja tämän poikaystävän kanssa juna-asemalle. Sveitsiläinen ja hänen poikaystävänsä lähtivät viettämään viimeisiä yhteisiä hetkiä Tokiossa ja minä suuntasin Roppongiin. Pyörin siellä vähänsen ja kävin Roppongi Hillsissä. Olin kuvitellut, että Roppongi Hills on jäätävän kokoinen ostoskeskus, mutta se olikin muuta. Siellä oli kaiken maailman museoita ja muuta härpäkkää, sekä kauppoja. Kaupat näyttivät sen verran tyyriiltä, ettei minua kyllä niihin huvittanut mennä. (Eräänkin kaupan ovella seisoi mies puku päällä ja valkoiset hanskat käsissä. Ei siis varmastikaan minun lompakolleni sopiva paikka).
Palasin toimistolle, missä britti ja ICYEn työntekijä odottelivatkin minua. Juttelimme ja katsoimme iltasaduksi animeleffan Laputa.

Maanantaina juttelimme varmaankin puoleen päivään toimistolla. Olin suunnitellut viimeiseksi päiväkseni vierailua Akihabaraan ja Sky Treehin, mutta sää oli sateinen ja sumuinen, joten luovuin jälkimmäisestä vaihtoehdosta suosiolla (seuraavalla kerralla sitten). Joka tapauksessa, ensimmäiseksi minun oli saatava tavarani seuraavaan yöpymispaikkaan. Britti lähti seurakseni matkaan, joten ekaksi veimme tavarani uuteen halpaan(!) hotelliini. (Hotellissa yhteisvessat ja -suihkutilat) Sitten vuorossa oli Akihabara ja sen pelihallit. Britti ei ollut ennen Game Stationilla uskaltanut käydäkään. Yhdessä palailimme sitten erilaisia pelejä ja hauskaa oli. ”Kesken päivän” hän kumminkin joutui lähtemään, koska hänen piti palata ajoissa toimistolle, jotta hän pääsisi siirtymään uuteen puolen vuoden pestiinsä Länsi-Japaniin. Minä jäin vielä shoppailemaan ja pelailemaan vikat erät Mai Mai Orangea ja Groove Coasteria.
Sada yltyi iltaa kohden ja minä sain suurimman osan vikoista rahoistani tuhlattua Akihabarasa. Siirryin hotellille, söin, kävin kylvyssä ja menin aikaisin nukkumaan, koska seuraavana aamuna oli aikainen nousu ja tiesin, että varmasti herään yöllä jossain vaiheessa jännitykseen. (Olin hiukan stressaantunut siitä, mitä tapahtui Helsinki-Vantaalla ja Icheonissa)

Ja kuten ennustinkin, heräsin yöllä ja pyörin muutaman tunnin sängyssä ja nukahdin uudestaan. Söin, pakkasin tavarani kasaan ja lähdin kaksine isoine laukkuineni kohti Naritan lentokenttää. Minun piti ensimmäiseksi kävellä juna-asemalle, joka josta hyppäsin junaan, joka meni Nipporiin ja Nipporista minun piti vaihtaa Sky Lineriin, joka vei lentokentälle. Minulle iski jo ekalla juna-asemalla pieni paniikki, kun juna pysähtyi kohdalleni. Se oli ihan täynnä ja pelkäsin, etten mahdu laukkuineni kyytiin. Onneksi toisin kävi. Nipporissa taasen oli yllättävä ruuhka Sky Linerin lippukojulle. Kaikesta huolimatta sain lipun kätevästi ostettua ja pääsin näpsäkästi lentokentälle.
Yllätykseni oli suuri, koska tällä kertaa cheak-inniin ei ollut jonoa yhtään (toisin kuin Icheonissa). Aikaa olin varannut runsaasti, joten ehdin hyvin kiertelemään lentokentän kaikki kaupat läpi ja aikaa jäi vielä senkin jälkeen. Olin tehnyt taktisen suunnitelman ja ostin joitakin tuliasia lentokentältä, koska niitä ei tarvinnut enää laukkuihin tunkea. Heräteostos oli myös kirja, joka kertoo japanilaisista puutarhoista (tykkään niistä paljon).
Kotimatka lentokoneessa sujui hyvin. Katsoin pari leffaa ja jopa nukahdin 1-1½h ajaksi, kun alkoi oikein ramasemaan. Olen kyllä huomannut, että lentokoneessa ei saa nukuttua, jos oikein yrittää, mutta jos vaan ”alkaa unettamaan”, niin kyllä se uni sitten sielläkin tulee. Lentokoneessa tarjoiltiin kaksi sapuskaa ja olin yllättynyt, kun jälkimmäinen sapuska oli hampurilainen, johon sai itse pistää vähän extra ”juttuja”, jos itse halusi. Ja oli kyllä hyvää.

Koneen lähestyessä Helsinki-Vantaata katsoin lentokoneen ikkunasta ihmeissäni. Olin kuvitellut, että lumi oli saanut kyytiä lämpöasteiden vuoksi, mutta olin väärässä. Muutenkin kaikki näytti ihan oudolta. Lentokone laskeutui ja olin heti ensimmäisten joukossa tunkemassa ulos koneesta. Kävelin nopeasti kohti passintarkastusta ja hämmennyn, kun tarjolla on vain automaattitarkastuksia EU:n kansalaisille. Noh, kerta se oli ensimmäinenkin. Pienen säädön jälkeen pääsenkin jatkamaan matkaani kohti laukkuhihnoja ja ihanan nopeasti laukut saapuvatkin. Tämän jälkeen äkkiä pois. Astun lentokentän ”julkiseen tilaan” katsoin ympärilleni. En nähnyt ketään tuttua missään. Koneeni oli ajoissa, joten kuvittelin, että ehkä vastaanottokomiteani ei ole tajunnut tulla ajoissa. Paniikki kumminkin iski, kun ajattelin, ettei kukaan ole vastassa. Mutta olin väärässä. Hetkeä myöhemmin näin poikaystäväni, isäni ja ystäväni vähän sivummassa. Halasin heitä kaikki ja huokaisin väsymyksestä. Vanhempani, sekä ystäväni vanhemmat olivat samana päivänä paria tuntia aikaisemmin saapuneet Kuubasta ja äiti oli jo lähtenyt kohti kotia bussilla. Äiti oli sanonut, että tulee noukkimaan minut ja isän sitten Tampereen linja-autoasemalta.
Ostimme pientä naposteltavaa Star Bucksista. (Missä jääkahvi ja ihanat sakura-tuotteet!?) ja puhelimme mukavia. Ystäväni lähtee oman kaverinsa luokse ennen kuin minun ja isän on lähdettävä bussipysäkille, joten jään vielä vähäksi aikaa juttelemaan poikaystävän ja isäni kanssa. Tiirailen ympärilläni liikkuvia suomalaisia. Toteakin, että ”Suomalaiset näyttävät junteilta”. Ihme porukkaa. Eikä Star Bucksinkaan palvelu ollut samalla tasolla, kuin mihin olin tottunut.
Sanoin heipat poikaystävälleni (hän muutti Helsinkiin ollessani Japanissa, koska sai työpaikan sieltä) ja nousin bussiin isäni kanssa. Pidämme toisiamme hereillä, koska parhaiten alkaa aikaerosta toipumaan, jos menee illalla vasta ”järkevään” aikaan nukkumaan. Matka tuntuu kestävän ikuisuuden. Äiti olikin jo odottamassa meitä asemalla ja pääsemme nopeasti lähtemään kotiin. Veljenikin tuli meitä moikkaamaan. Syön pitkästä aikaa kunnon juusto ja juon piimää. Molemmat maistuivat harvinaisen hyviltä. Ja olin pitkästä aikaa kotona.



Tässä tämä tarinani puolen vuoden seikkailuistani Japanissa. Tulen varmaan vielä jossain vaiheessa kirjoittamaan jotain jälkimietteitä puolesta vuodestani ja siitä, miten elämä Suomessa on lähtenyt rullaamaan.
Suuri kiitos kaikille lukijoilleni. Toki kommentteja olisin saanut kirjoitella (ja saa kyllä kirjoitella edelleenkin!) :)

9.3.2015

Että lomalla on mukavaa :)

Viime sunnuntaina ajattelin, etten edes yritä mihinkään turistikohteeseen, koska sunnuntaina voi olla enemmänkin porukkaa liikkeellä. Päädyin siis klassiseen ”lähdenpä tästä kaupungille shoppailemaan”-vaihtoehtoon. Yllätyinkin, kuinka paljon erilaisia kauppoja Hiroshima on täynnä. Hiroshima ja Kioto ovat aikalailla saman kokoisia, mutta voin sanoa, että Hiroshima on paljon parempi shoppailupaikka! Ja innostuinkin vähän liian paljon ja rahaa kului ^^' Ja onneksi matkalaukkuihin mahtui mainiosti.

Maanantaina lähdin junalla kohti Miyajima guchi:n asemaa. Miyajima on saari lähellä Hiroshimaa ja sinne liikennöikin JR:n (Japan Railways) lautta mukavan tiheästi läheltä Miyajima guchin asemaa. Saarelta löytyi temppelitä ja pyhäikköjä. Yksi pyhäiköistä, Itsukushima on maailmanperintökohde, ja siihen pyhäikköön ”kuuluu” myös Ōtori-portti, joka on meressä (toisaalta, se voi olla myös kuivalla maalla, jos meren pinta on matalalla), lähellä rantaa. Tuo iso tori-portti on saaren ykkösnähtävyys ja sitä monet menivät sinne ihailemaan, minä muiden mukana. Saaresta tuli vähän mieleen Naran kaupunki, jossa vierailin 2011 ihailemassa isoa Budha-patsasta. Tekijä, joka yhdistää Naraa ja Miyajimaa on sen villi, mutta kesy peurakanta. Yksi rohmu himoitsi nami-pussiani ja yritti tukkia portaat, jota kuljin alaspäin.
Kävin myös läpi muita saaren temppeleitä ja pyhäikköjä, ja ”aarre museon”. Olisin halunnut käydä myös historiallisessa museossa, mutta harmikseni se oli kiinni. Saarelta olisi löytynyt myös akvaario, joka mainosti itseänsä ainoana akvaariona, missä on jonkin erikoissortin hylkeitä. Harkitsin sinne menoa, mutta skippasin suosiolla, koska 1 400 jeniä ei ollut budjetilleni sopiva hinta.
Miyajimassa oli myös vuori, minne olisi päässyt köysiradalla. Mutta, vuorelle meni myös kolme polkua. Minäpä sitten reippaana tyttönä kipusin n. 2,5km polun (vuorella oli korkeutta jotain +500m) ja voin sanoa, että Tampereen Pyynnikin näkötornin portaat jäivät kyllä keveästi toiseksi :P Ja kyllä kannatti kävellä, vaikka se raskasta olikin. Kiipeily polun varrella oli nättiä luontoa. Ja toki huipultakin oli mukavat maisemat. Oli huikeata ajatella, että ”tuolta kaukaa minä olen tänne kävellyt”. Matka näytti ihan mahdottomalta, vaikka se ei oikeasti sitä ollut. Kapusin myös alas toista polkua pitkin ja senkin polun varrella oli kaunista luontoa. Eli, suosittelen jos joku Miyajimaan menee, kiivetkää tai ainakin laskeutukaa vuorta alas. Vuorelle kiipeämisen jälkeen ainakin pystyin hyvällä omalla tunnolla menemään Lotteriaan (Korealainen purilaisketju) syömään rapuhampurilaisaterian ^^'

Tiistaina olikin aika siirtyä Okayamaan. Olin katsonut netistä juna-aikataulusivustolta, että shinkansen (luotijuna) maksaa jotain 2500 jeniä. Mutta todellisuudessa hinta olikin 5500 jeniä. Joka tapauksessa otin sen. Yli 160km matka taittuikin näppärästi 35 minuutissa Nozomi-junalla. Korvat vaan menivät useasti lukkoon matkan aikana :/
Päiväksi oli luvattu vettä heti aamusta, mutta vettä ei onneksi satanut, kun saavuin Okayamaan. Vein laukut hotellille ja lähdin turisteeraamaan Okayaman puistoon ja linnalle. Yksi sivusto netissä oli kehunut puistoa yhdeksi Japanin kauneimmaksi, joten odotukset olivat korkealla. Tykkään japsupuistoista. Suureksi pettymyksekseni, puisto ei ollut lähellään yhtä kaunis, kuin odotin. Ensinnäkin, puistossa oli paljon ruohoa ja lehtipuita- ja pensaita. Ja eihän ne nyt vielä kukoistaneet. Ruoho oli kellertävän lakastunutta. Onneksi sentään puistossa oli luumupuita, jotka kukoistivat. Kesällä puisto on varmasti kaunis, mutta ei näin talvella/alku keväästä. Tykkään eniten kyllä Tokushiman linnan museon puistosta. Se oli pieni, mutta todella kaunis, eikä sitä puistoa talvi ”estänyt” olemasta kaunis. Okayaman puistossa ollessani sadekuuro sitten alkoi (ja se jatkui koko loppu päivän).
Linna oli ulkoa hieno ja sisältäkin ok. Alkuperäinen olli tuhoutunut toisen maailmansodan aikana, joten tämä linna oli vuosimallia 1960. Sisältä löytyi myös kaksi ravintolaan ja lounastin kitsune-udonin siellä.
Sää ei ollut houkutteleva ulkona oleskeluun sateen takia, joten palasin hotellille ja kirjauduin sisään. Ja sen jälkeen lähdin pyörimään kaupoilla. Suureksi ihmetyksekseni, Okayaman keskustan lähellä oli jättikokoinen Aeon mall (Aeon on kauppaketju) ja siellä aikaa kuluikin mukavasti.

Keskiviikkona lähdin lähikaupunki Kurashikiin katsomaan historiallista aluetta ja sen kanaalia. Aamulla sielä ei ollut lähes ketään, mutta päivemmällä sinne ilmestyi valtava määrä ihmisiä. Kävin folk art-museossa, viiniköynnös ”kulmalla” (viiniköynnöskään ei ollut parhaassa kunnossa näin alkukeväästä), pyörin matkamuisto-myymälöissä, kävin temppelissä ja pyhäikössä. Historiallinen alue oli kyllä kaunis ja suosittelen siellä pistäytymistä, jos Okayaman suunnalla pyöritte.
Loppu päivästä pyörin sitten läpi loput Okayaman ostarit ja kaupat, mitä en tiistaina ehtinyt käymään läpi.

Torstaina matkasin perusjunilla Kōbeen. Onneksi kävi hyvä lykky ja Sannomiyan asemalla (Kōben pääasema) oli kaksi iso kolikko lokeroa, mihin sain tungettua matkalaukkuni. Olisin kuollut, jos minun olisi pitänyt roudata niitä koko päivä mukanani. Saavuin Kōbeen n. klo 15:sta kulmilla ja bussini Tokioon lähti klo 22. Aikaa siis oli, joten, vaihteeksi menin kiertelemään kauppoja. Kun kaupat alkoivat menemään kiinni ja olin jäljellä olevat aukinaiset kaupan kiertänyt, siirryin bussiterminaaliin odottamana bussia n. klo 21. Onneksi olin päivällä käynyt katsomassa, missä terminaali oli, koska mielestäni sen paikka oli vähän hämärä.

Nyt olenkin Tokiossa kahvilassa Ōkubon aseman lähellä. Kello näyttää olevan vähän jälkeen yhdeksän aamulla, ja minusta tuntuu, etten oikein saanut nukutuksia bussissa. Varmaan kyllä väsähdän jossain kohtaa tyystin. Nyt pistän koneen kiinni ja siirryn lähellä olevaan ICYEn toimistoon.
(Tämä on siis kirjoitettu viime perjantaina, mutta julkaisen sen vasta nyt, koska minulla ei ollut nettiä viikonlopun aikana käytössä)