Palattuani Japaniin
Etelä-Koreasta kävin vielä Osakan ”toisessa” pöllökahvilassa,
jossa sai pitää pöllöjä kädessä :) Söpöjä olivat ja
asiakkaitakin riitti! Sieltä olisi saanut ostaakin pöllöjä, mutta
olivat kyllä aikas hinnoissaan... (+ 350 000 jeniä). Matkalla
takaisin Kusatsuun törmäsin ruokapaikkaan, joka mainosti ”Suomesta
asti tullutta joulupukkia” :) Näin myös kaupan, jolla oli sama
nimi, kuin edesmenneellä kissallani. Mikke.
Perjantaina olikin
vika kerta pikkumuksujen kanssa. Ei oikein ollut mitenkään
tavallisesta poikkeava, käytiin perus retkellä. Alkoi olemaan
kunnolla joulun tuntua kämpässäni ja vammaisten leikkihuoneessa,
jotka molemmat oltiin koristelu jouluisiksi. Kävin nyt myös ekaa
kertaa Kusatsun onsenissa (ns. kylpylä) ja siellä oli samanlainen
meininki, kuin Daejeonin kylpylässä. Paikka oli vaan pienempi ja
ihmisiä vähemmän.
Lauantaina oli vain
viisi vammaista lasta, joten menimme vammaisten toimintakeskukseen,
jossa olemme aina välillä piipahtaneet. Siellä oli teeseremonia
lapsille ja itsekin sain juoda teetä ja syödä siihen kuuluvan
herkun, eli mochia. Iltapäivä sitten olikin vähän tylsähkö.
Sunnuntaina kävin
Kobessa. En osaa sanoa tarkkaan, mutta kaupunki tuntui aika
”jännältä”. Kävin yrttitarhassa (joka ei ihan täydessä
kukoistuksessaan kyllä joulukuussa ollut), joka oli vuorella ja
sinne mentiin ”kaapelijunalla”. (Olen nyt kuukauden aikana mennyt
neljä kertaa sellaisilla :O ) Kyllä siellä jotkut kasvit kukoisti
ja kävin siellä ilmaisessa yrttijalkakylvyssä. Oli mukavaa
kylppystellä jalkoja lämpimässä vedessä ja katsella maisemia
Kobeen.
Kävin myös
katsomassa Koben ”Eurooppakämppä kokoelmaa”, mutta en
yhteenkään taloon mennyt sisälle. Olisi ollut tarjolla esim.
itävaltalainen, englantilainen, ranskalainen ja hollantilainen talo.
Kaikkiin oli sisäänpääsy ja taloissa varmaan oli jotain museon
tynkää.
Kävin myös
näkötornissa ja vähän kaupoilla. Kobessa oli vuonna 1995
tapahtunut iso maanjäristys, ja sille oli useampi muistomerkki
matkalla rautatieasemalta satamaan.
Maanantaina sain
ensitöikseni siivota vammaistenlasten huonetta. Lapset haettiin klo
11sta maissa ja pääsin itse ensimmäistä kertaa mukaan hakemaan
lapsia. Kun menin autolla yhden opettajan kanssa hakemaan lapsia, hän
kysyi, mistä japsu-jutuista tykkään. Vastasin peleistä. Hän
sanoi, että hän haluaa tietää, koska suunnittelee jotain lahjaa.
Maanantai oli muuten
”peruslauantai” meininkiä lasten kanssa, katsottiin vähän
videota ja näin.
Tiistaina ajattelin,
että minulla on vapaata, koska oli pyhäpäivä (Keisarin
synttärit), mutta pomoni oli maanantaina sanonut, että minun pitää
tulla töihin. Mietinkin, että mitä ihmettä, koska lapsilla on
vapataata. Noh, me menimme johonkin toimintakeskukseen, jossa oli
joku joulu-häppeninki (varmaan lähinnä yksinhuoltajille ja heidän
lapsilleen), ja ”työpaikkani” piti siellä pientä ohjelmaa
muiden tyyppien järjestämän ohjelman lisäksi. Minäkin lauloin
sitten ”Joulupuu on rakennettu”. Joulupukkikin kävi, mutta voih,
minkä teki, kun kertoi olevansa Ruotsista! Häpeällistä :P Ihan
mukava tapahtuma oli, mutta en tiedä, mihin minua siellä oikein
tarvittiin.
Jouluaatto. Töitä.
Joulu-juttu lapsille. Lapset saivat ”ostaa” omat joululahjansa,
heille annettiin leikkirahaa X verran ja he saivat sitten ostella,
mitkä lahjat halusivat. Oli myös pieni konsertti ja taas sain
laulaa ”Joulupuu on rakennettu”. Myös jotkut tädit tulivat
kertomaan jotain joulusatuja lapsille. Ja joulupukki (joka oli yksi
opettajista) tuli myös paikalle ja jakoi pienet lahjukset muksuille.
Tällä kertaa joulupukki oli oikeassa, kun kertoi tulevansa Suomesta
:)
Kun pääsin
kämpille töistä ja täällä työskentelevät ihmiset olivat
lähteneet, alkoi minun jouluni. Otin pienen tekokuusen (tämän
paikan joulukoriste) ja laitoin sen tuolin päälle ja sen alle
vähäiset pakettini. Keitin riisin, katoin pöydän. Luin
jouluevankeliumin, kuten iskä tekee aina kotona. Söin
jouluateriani, join kolaa ja söin palan kakkua. Avasin lahjani
(suureksi yllätykseni se opettaja, jonka kanssa olin puhunut
peleistä, antoi minulle kolme DS peliä!) Katsoin joulurauhan
julistuksen netistä. Puhuin Skypessä äidin, isän ja poikaystäväni
kanssa. Keitin riisipuuroa, söin suklaata ja join glögiä.
Sellainen oli meikäläisen jouluaatto 2014.
Tänään oli
viimeinen päiväni Tenkimurassa. Surukseni kaikki joulukoristeet oli
kerätty pois, vain joulukuusi köhötti nurkassa. Askarreltiin hatut
muksujen kanssa, katsottiin videoita. Käytiin jossain kaukana
eläinpuistossa, jossa oli jotain lampaita ja pupuja ym. sen tyylisiä
eläimiä. Torkuin kyllä automatkat, enkä päässyt pahemmin
nauttimaan puistosta, kun minulle annettiin tehtäväksi jäädä
vahtimaan autoon nukahtanutta muksua. Palattuamme puistosta, olikin
jo aika sanoa hyvästejä. Annoin lapsille kortin ja Angry
Birds-possupehmon. Annoin myös työpaikalle oman kortin, ja
pikkumuksuille oman (Ja myös tämän kämppäni työntekijöille
oman). Sain pomoltani herkkuja. Lähdin ennen virallista ”loppua”,
eli Tom-tom-mae-”terehdystä” (joka on myös pikkumuksuilla alku-
ja loppujuttuna) ja ”Tomodachi ni naru tame ni”-laulua, joka on
aina laulettu lopuksi. Työntekijät toki sanoivat, että voin aina
tulla takaisin ja näin.
Totta kai vähän
haikea mieli jäi. Lapset olivat välillä todella vaikeita, mutta
muutama ”lemppari” minulla oli. Erityisesti jäi myös mieleen
yksi noin. 15v poika, joka oli välillä todella vaikea tapaus ja
välillä taas huvittava. Hänellä ei ollut laajaa sanavarastoa,
yleisimmät sanat olivat ”opettaja, päivää, huomenta, hei hei,
äiti, mahtavaa, pelottavaa, opiskelu, luonas, huomenna ei ja kyllä”.
Myös omaa nimeään hän hoki usein. Varsinkin minua alkoi
naurattamaan, kun joku asia oli ensin ”mahtavaa” ja sitten
”pelottavaa”. Ja varsinkin, kun hän sanoi ”pelottavaa”
jännällä painotuksella.
Nyt olen pakannut
laukut ja olen valmiina uusiin seikkailuihin. Toivottavasti uusi
paikka on kiva ja myös isäntäperhe. Vähän on kyllä tyhmää
lähteä keskellä ”joulua”, mutta ei minulla muutenkaan oikeata
joulu-fiilistä ilman läheisiäni täällä ole ollut. Aamulla on
aikainen lähtö.
Täältä tullaan,
Tokushima!
Tomodachi ni naru tame ni -kappaletta voit kuunella alla olevasta videosta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti