Perjantaina ICYEn
toimistolle pääsyn jälkeen sain vähän aikaa odottaa, että
kaikki samaan aikaan Japaniin tulleet (britti, saksalainen ja
sveitsiläinen) olivat saapuneet paikalle. Oli mukava nähdä heitä
pitkästä aikaa ja jutella samalla, kun siirryimme leiripaikallemme.
Viikonlopun aikana oli tarkoitus pitää tuloleiri viikko takaperin
Japaniin tulleille uusille tyypeille, paluuleiri kotiin palanneille
japsuille sekä loppuleiri minulle ja sveitsiläiselle ja välileiri
britille ja saksalaisille. Tosin perjantaina leiri alkoi vain meillä
neljällä. Keskustelimme leppoisasti puolen vuoden tapahtumista,
kävimme ulkona kävelyllä ja pidimme pienet bileet rupatellen,
korttia lätkien ja napostellen muutamien ICYEn työntekijöiden
kanssa.
Lauantaina uudet
tulokkaat ja japsut saapuivat leirille. Me neljä pidimme esitelmät
puolesta vuodestamme, uudet tulokkaat esittelivät itsensä japaniksi
ja japsut pitivät omat esitelmät omista matkoistaan. Lisäksi oli
muutakin yhteisohjelmaa. Kuten puoli vuotta sitten, meillä oli
samanlaiset yhteisbileet leiripaikan lähellä olevassa pienessä
ravintolassa. Nyt osasin jo olla rennosti mukana menossa, toisin kuin
viimeksi. Puoli vuotta sitten olin ilmeisesti surkean näköinen, kun
kaipasin kotia ja poikaystävääni. Monet tuolloin kysyivätkin,
onko minulla kaikki hyvin.
Sunnuntaina oli
leirin lopetus ja meidän piti kirjailla toisillemme (lue: kaikille
ei ICYEn työntekijöille) pienet kirjeet! Se oli hankalaa, koska en
ollut edes puhunut kaikkien kanssa. Piti siis keksiä jotain enemmän
tai vähemmän järkevää kirjoitettavaa. Meidän neljän piti myös
piirtää motivaatio diagrammit viime syksystä seuraavaan syksyyn ja
esittää ne toisillemme. Ja lopuksi saimme todistukset.
Leirin jälkeen
japsut suuntasivat koteihinsa, uudet tulokkaat host perheisiinsä, ja
me neljä lähdimme ICYEn toimistolle, missä minun ja britin oli
tarkoitus yöpyä seuraava yö. Toimistolla joimme teetä ja
juttelimme mukavia. Hyvästelin saksalaisen ja lähdin sveitsiläisen
ja tämän poikaystävän kanssa juna-asemalle. Sveitsiläinen ja
hänen poikaystävänsä lähtivät viettämään viimeisiä yhteisiä
hetkiä Tokiossa ja minä suuntasin Roppongiin. Pyörin siellä
vähänsen ja kävin Roppongi Hillsissä. Olin kuvitellut, että
Roppongi Hills on jäätävän kokoinen ostoskeskus, mutta se olikin
muuta. Siellä oli kaiken maailman museoita ja muuta härpäkkää,
sekä kauppoja. Kaupat näyttivät sen verran tyyriiltä, ettei minua
kyllä niihin huvittanut mennä. (Eräänkin kaupan ovella seisoi
mies puku päällä ja valkoiset hanskat käsissä. Ei siis
varmastikaan minun lompakolleni sopiva paikka).
Palasin toimistolle,
missä britti ja ICYEn työntekijä odottelivatkin minua. Juttelimme
ja katsoimme iltasaduksi animeleffan Laputa.
Maanantaina
juttelimme varmaankin puoleen päivään toimistolla. Olin
suunnitellut viimeiseksi päiväkseni vierailua Akihabaraan ja Sky
Treehin, mutta sää oli sateinen ja sumuinen, joten luovuin
jälkimmäisestä vaihtoehdosta suosiolla (seuraavalla kerralla
sitten). Joka tapauksessa, ensimmäiseksi minun oli saatava tavarani
seuraavaan yöpymispaikkaan. Britti lähti seurakseni matkaan, joten
ekaksi veimme tavarani uuteen halpaan(!) hotelliini. (Hotellissa
yhteisvessat ja -suihkutilat) Sitten vuorossa oli Akihabara ja sen
pelihallit. Britti ei ollut ennen Game Stationilla uskaltanut
käydäkään. Yhdessä palailimme sitten erilaisia pelejä ja
hauskaa oli. ”Kesken päivän” hän kumminkin joutui lähtemään,
koska hänen piti palata ajoissa toimistolle, jotta hän pääsisi
siirtymään uuteen puolen vuoden pestiinsä Länsi-Japaniin. Minä
jäin vielä shoppailemaan ja pelailemaan vikat erät Mai Mai Orangea
ja Groove Coasteria.
Sada yltyi iltaa
kohden ja minä sain suurimman osan vikoista rahoistani tuhlattua
Akihabarasa. Siirryin hotellille, söin, kävin kylvyssä ja menin
aikaisin nukkumaan, koska seuraavana aamuna oli aikainen nousu ja
tiesin, että varmasti herään yöllä jossain vaiheessa
jännitykseen. (Olin hiukan stressaantunut siitä, mitä tapahtui
Helsinki-Vantaalla ja Icheonissa)
Ja kuten
ennustinkin, heräsin yöllä ja pyörin muutaman tunnin sängyssä
ja nukahdin uudestaan. Söin, pakkasin tavarani kasaan ja lähdin
kaksine isoine laukkuineni kohti Naritan lentokenttää. Minun piti
ensimmäiseksi kävellä juna-asemalle, joka josta hyppäsin junaan,
joka meni Nipporiin ja Nipporista minun piti vaihtaa Sky Lineriin,
joka vei lentokentälle. Minulle iski jo ekalla juna-asemalla pieni
paniikki, kun juna pysähtyi kohdalleni. Se oli ihan täynnä ja
pelkäsin, etten mahdu laukkuineni kyytiin. Onneksi toisin kävi.
Nipporissa taasen oli yllättävä ruuhka Sky Linerin lippukojulle.
Kaikesta huolimatta sain lipun kätevästi ostettua ja pääsin
näpsäkästi lentokentälle.
Yllätykseni oli
suuri, koska tällä kertaa cheak-inniin ei ollut jonoa yhtään
(toisin kuin Icheonissa). Aikaa olin varannut runsaasti, joten ehdin
hyvin kiertelemään lentokentän kaikki kaupat läpi ja aikaa jäi
vielä senkin jälkeen. Olin tehnyt taktisen suunnitelman ja ostin
joitakin tuliasia lentokentältä, koska niitä ei tarvinnut enää
laukkuihin tunkea. Heräteostos oli myös kirja, joka kertoo
japanilaisista puutarhoista (tykkään niistä paljon).
Kotimatka
lentokoneessa sujui hyvin. Katsoin pari leffaa ja jopa nukahdin 1-1½h
ajaksi, kun alkoi oikein ramasemaan. Olen kyllä huomannut, että
lentokoneessa ei saa nukuttua, jos oikein yrittää, mutta jos vaan
”alkaa unettamaan”, niin kyllä se uni sitten sielläkin tulee.
Lentokoneessa tarjoiltiin kaksi sapuskaa ja olin yllättynyt, kun
jälkimmäinen sapuska oli hampurilainen, johon sai itse pistää
vähän extra ”juttuja”, jos itse halusi. Ja oli kyllä hyvää.
Koneen lähestyessä
Helsinki-Vantaata katsoin lentokoneen ikkunasta ihmeissäni. Olin
kuvitellut, että lumi oli saanut kyytiä lämpöasteiden vuoksi,
mutta olin väärässä. Muutenkin kaikki näytti ihan oudolta.
Lentokone laskeutui ja olin heti ensimmäisten joukossa tunkemassa
ulos koneesta. Kävelin nopeasti kohti passintarkastusta ja
hämmennyn, kun tarjolla on vain automaattitarkastuksia EU:n
kansalaisille. Noh, kerta se oli ensimmäinenkin. Pienen säädön
jälkeen pääsenkin jatkamaan matkaani kohti laukkuhihnoja ja ihanan
nopeasti laukut saapuvatkin. Tämän jälkeen äkkiä pois. Astun
lentokentän ”julkiseen tilaan” katsoin ympärilleni. En nähnyt
ketään tuttua missään. Koneeni oli ajoissa, joten kuvittelin,
että ehkä vastaanottokomiteani ei ole tajunnut tulla ajoissa.
Paniikki kumminkin iski, kun ajattelin, ettei kukaan ole vastassa.
Mutta olin väärässä. Hetkeä myöhemmin näin poikaystäväni,
isäni ja ystäväni vähän sivummassa. Halasin heitä kaikki ja
huokaisin väsymyksestä. Vanhempani, sekä ystäväni vanhemmat
olivat samana päivänä paria tuntia aikaisemmin saapuneet Kuubasta
ja äiti oli jo lähtenyt kohti kotia bussilla. Äiti oli sanonut,
että tulee noukkimaan minut ja isän sitten Tampereen
linja-autoasemalta.
Ostimme pientä
naposteltavaa Star Bucksista. (Missä jääkahvi ja ihanat
sakura-tuotteet!?) ja puhelimme mukavia. Ystäväni lähtee oman
kaverinsa luokse ennen kuin minun ja isän on lähdettävä
bussipysäkille, joten jään vielä vähäksi aikaa juttelemaan
poikaystävän ja isäni kanssa. Tiirailen ympärilläni liikkuvia
suomalaisia. Toteakin, että ”Suomalaiset näyttävät junteilta”.
Ihme porukkaa. Eikä Star Bucksinkaan palvelu ollut samalla tasolla,
kuin mihin olin tottunut.
Sanoin heipat
poikaystävälleni (hän muutti Helsinkiin ollessani Japanissa, koska
sai työpaikan sieltä) ja nousin bussiin isäni kanssa. Pidämme
toisiamme hereillä, koska parhaiten alkaa aikaerosta toipumaan, jos
menee illalla vasta ”järkevään” aikaan nukkumaan. Matka tuntuu
kestävän ikuisuuden. Äiti olikin jo odottamassa meitä asemalla ja
pääsemme nopeasti lähtemään kotiin. Veljenikin tuli meitä
moikkaamaan. Syön pitkästä aikaa kunnon juusto ja juon piimää.
Molemmat maistuivat harvinaisen hyviltä. Ja olin pitkästä aikaa
kotona.
Tässä tämä
tarinani puolen vuoden seikkailuistani Japanissa. Tulen varmaan vielä
jossain vaiheessa kirjoittamaan jotain jälkimietteitä puolesta
vuodestani ja siitä, miten elämä Suomessa on lähtenyt rullaamaan.
Suuri kiitos
kaikille lukijoilleni. Toki kommentteja olisin saanut kirjoitella (ja
saa kyllä kirjoitella edelleenkin!) :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti