Takaisin kotiin

Perjantaina ICYEn toimistolle pääsyn jälkeen sain vähän aikaa odottaa, että kaikki samaan aikaan Japaniin tulleet (britti, saksalainen ja sveitsiläinen) olivat saapuneet paikalle. Oli mukava nähdä heitä pitkästä aikaa ja jutella samalla, kun siirryimme leiripaikallemme. Viikonlopun aikana oli tarkoitus pitää tuloleiri viikko takaperin Japaniin tulleille uusille tyypeille, paluuleiri kotiin palanneille japsuille sekä loppuleiri minulle ja sveitsiläiselle ja välileiri britille ja saksalaisille. Tosin perjantaina leiri alkoi vain meillä neljällä. Keskustelimme leppoisasti puolen vuoden tapahtumista, kävimme ulkona kävelyllä ja pidimme pienet bileet rupatellen, korttia lätkien ja napostellen muutamien ICYEn työntekijöiden kanssa.

Lauantaina uudet tulokkaat ja japsut saapuivat leirille. Me neljä pidimme esitelmät puolesta vuodestamme, uudet tulokkaat esittelivät itsensä japaniksi ja japsut pitivät omat esitelmät omista matkoistaan. Lisäksi oli muutakin yhteisohjelmaa. Kuten puoli vuotta sitten, meillä oli samanlaiset yhteisbileet leiripaikan lähellä olevassa pienessä ravintolassa. Nyt osasin jo olla rennosti mukana menossa, toisin kuin viimeksi. Puoli vuotta sitten olin ilmeisesti surkean näköinen, kun kaipasin kotia ja poikaystävääni. Monet tuolloin kysyivätkin, onko minulla kaikki hyvin.

Sunnuntaina oli leirin lopetus ja meidän piti kirjailla toisillemme (lue: kaikille ei ICYEn työntekijöille) pienet kirjeet! Se oli hankalaa, koska en ollut edes puhunut kaikkien kanssa. Piti siis keksiä jotain enemmän tai vähemmän järkevää kirjoitettavaa. Meidän neljän piti myös piirtää motivaatio diagrammit viime syksystä seuraavaan syksyyn ja esittää ne toisillemme. Ja lopuksi saimme todistukset.

Leirin jälkeen japsut suuntasivat koteihinsa, uudet tulokkaat host perheisiinsä, ja me neljä lähdimme ICYEn toimistolle, missä minun ja britin oli tarkoitus yöpyä seuraava yö. Toimistolla joimme teetä ja juttelimme mukavia. Hyvästelin saksalaisen ja lähdin sveitsiläisen ja tämän poikaystävän kanssa juna-asemalle. Sveitsiläinen ja hänen poikaystävänsä lähtivät viettämään viimeisiä yhteisiä hetkiä Tokiossa ja minä suuntasin Roppongiin. Pyörin siellä vähänsen ja kävin Roppongi Hillsissä. Olin kuvitellut, että Roppongi Hills on jäätävän kokoinen ostoskeskus, mutta se olikin muuta. Siellä oli kaiken maailman museoita ja muuta härpäkkää, sekä kauppoja. Kaupat näyttivät sen verran tyyriiltä, ettei minua kyllä niihin huvittanut mennä. (Eräänkin kaupan ovella seisoi mies puku päällä ja valkoiset hanskat käsissä. Ei siis varmastikaan minun lompakolleni sopiva paikka).

Palasin toimistolle, missä britti ja ICYEn työntekijä odottelivatkin minua. Juttelimme ja katsoimme iltasaduksi animeleffan Laputa.

Maanantaina juttelimme varmaankin puoleen päivään toimistolla. Olin suunnitellut viimeiseksi päiväkseni vierailua Akihabaraan ja Sky Treehin, mutta sää oli sateinen ja sumuinen, joten luovuin jälkimmäisestä vaihtoehdosta suosiolla (seuraavalla kerralla sitten). Joka tapauksessa, ensimmäiseksi minun oli saatava tavarani seuraavaan yöpymispaikkaan. Britti lähti seurakseni matkaan, joten ekaksi veimme tavarani uuteen halpaan(!) hotelliini. (Hotellissa yhteisvessat ja -suihkutilat) Sitten vuorossa oli Akihabara ja sen pelihallit. Britti ei ollut ennen Game Stationilla uskaltanut käydäkään. Yhdessä palailimme sitten erilaisia pelejä ja hauskaa oli. ”Kesken päivän” hän kumminkin joutui lähtemään, koska hänen piti palata ajoissa toimistolle, jotta hän pääsisi siirtymään uuteen puolen vuoden pestiinsä Länsi-Japaniin. Minä jäin vielä shoppailemaan ja pelailemaan vikat erät Mai Mai Orangea ja Groove Coasteria.

Sada yltyi iltaa kohden ja minä sain suurimman osan vikoista rahoistani tuhlattua Akihabarasa. Siirryin hotellille, söin, kävin kylvyssä ja menin aikaisin nukkumaan, koska seuraavana aamuna oli aikainen nousu ja tiesin, että varmasti herään yöllä jossain vaiheessa jännitykseen. (Olin hiukan stressaantunut siitä, mitä tapahtui Helsinki-Vantaalla ja Icheonissa)

Ja kuten ennustinkin, heräsin yöllä ja pyörin muutaman tunnin sängyssä ja nukahdin uudestaan. Söin, pakkasin tavarani kasaan ja lähdin kaksine isoine laukkuineni kohti Naritan lentokenttää. Minun piti ensimmäiseksi kävellä juna-asemalle, joka josta hyppäsin junaan, joka meni Nipporiin ja Nipporista minun piti vaihtaa Sky Lineriin, joka vei lentokentälle. Minulle iski jo ekalla juna-asemalla pieni paniikki, kun juna pysähtyi kohdalleni. Se oli ihan täynnä ja pelkäsin, etten mahdu laukkuineni kyytiin. Onneksi toisin kävi. Nipporissa taasen oli yllättävä ruuhka Sky Linerin lippukojulle. Kaikesta huolimatta sain lipun kätevästi ostettua ja pääsin näpsäkästi lentokentälle.

Yllätykseni oli suuri, koska tällä kertaa cheak-inniin ei ollut jonoa yhtään (toisin kuin Icheonissa). Aikaa olin varannut runsaasti, joten ehdin hyvin kiertelemään lentokentän kaikki kaupat läpi ja aikaa jäi vielä senkin jälkeen. Olin tehnyt taktisen suunnitelman ja ostin joitakin tuliasia lentokentältä, koska niitä ei tarvinnut enää laukkuihin tunkea. Heräteostos oli myös kirja, joka kertoo japanilaisista puutarhoista (tykkään niistä paljon).

Kotimatka lentokoneessa sujui hyvin. Katsoin pari leffaa ja jopa nukahdin 1-1½h ajaksi, kun alkoi oikein ramasemaan. Olen kyllä huomannut, että lentokoneessa ei saa nukuttua, jos oikein yrittää, mutta jos vaan ”alkaa unettamaan”, niin kyllä se uni sitten sielläkin tulee. Lentokoneessa tarjoiltiin kaksi sapuskaa ja olin yllättynyt, kun jälkimmäinen sapuska oli hampurilainen, johon sai itse pistää vähän extra ”juttuja”, jos itse halusi. Ja oli kyllä hyvää.

Koneen lähestyessä Helsinki-Vantaata katsoin lentokoneen ikkunasta ihmeissäni. Olin kuvitellut, että lumi oli saanut kyytiä lämpöasteiden vuoksi, mutta olin väärässä. Muutenkin kaikki näytti ihan oudolta. Lentokone laskeutui ja olin heti ensimmäisten joukossa tunkemassa ulos koneesta. Kävelin nopeasti kohti passintarkastusta ja hämmennyn, kun tarjolla on vain automaattitarkastuksia EU:n kansalaisille. Noh, kerta se oli ensimmäinenkin. Pienen säädön jälkeen pääsenkin jatkamaan matkaani kohti laukkuhihnoja ja ihanan nopeasti laukut saapuvatkin. Tämän jälkeen äkkiä pois. Astun lentokentän ”julkiseen tilaan” katsoin ympärilleni. En nähnyt ketään tuttua missään. Koneeni oli ajoissa, joten kuvittelin, että ehkä vastaanottokomiteani ei ole tajunnut tulla ajoissa. Paniikki kumminkin iski, kun ajattelin, ettei kukaan ole vastassa. Mutta olin väärässä. Hetkeä myöhemmin näin poikaystäväni, isäni ja ystäväni vähän sivummassa. Halasin heitä kaikki ja huokaisin väsymyksestä. Vanhempani, sekä ystäväni vanhemmat olivat samana päivänä paria tuntia aikaisemmin saapuneet Kuubasta ja äiti oli jo lähtenyt kohti kotia bussilla. Äiti oli sanonut, että tulee noukkimaan minut ja isän sitten Tampereen linja-autoasemalta.

Ostimme pientä naposteltavaa Star Bucksista. (Missä jääkahvi ja ihanat sakura-tuotteet!?) ja puhelimme mukavia. Ystäväni lähtee oman kaverinsa luokse ennen kuin minun ja isän on lähdettävä bussipysäkille, joten jään vielä vähäksi aikaa juttelemaan poikaystävän ja isäni kanssa. Tiirailen ympärilläni liikkuvia suomalaisia. Toteakin, että ”Suomalaiset näyttävät junteilta”. Ihme porukkaa. Eikä Star Bucksinkaan palvelu ollut samalla tasolla, kuin mihin olin tottunut.

Sanoin heipat poikaystävälleni (hän muutti Helsinkiin ollessani Japanissa, koska sai työpaikan sieltä) ja nousin bussiin isäni kanssa. Pidämme toisiamme hereillä, koska parhaiten alkaa aikaerosta toipumaan, jos menee illalla vasta ”järkevään” aikaan nukkumaan. Matka tuntuu kestävän ikuisuuden. Äiti olikin jo odottamassa meitä asemalla ja pääsemme nopeasti lähtemään kotiin. Veljenikin tuli meitä moikkaamaan. Syön pitkästä aikaa kunnon juusto ja juon piimää. Molemmat maistuivat harvinaisen hyviltä. Ja olin pitkästä aikaa kotona.

Tässä tämä tarinani puolen vuoden seikkailuistani Japanissa. Tulen varmaan vielä jossain vaiheessa kirjoittamaan jotain jälkimietteitä puolesta vuodestani ja siitä, miten elämä Suomessa on lähtenyt rullaamaan.

Suuri kiitos kaikille lukijoilleni. Toki kommentteja olisin saanut kirjoitella (ja saa kyllä kirjoitella edelleenkin!) :)