Takaisin kotiin

Perjantaina ICYEn toimistolle pääsyn jälkeen sain vähän aikaa odottaa, että kaikki samaan aikaan Japaniin tulleet (britti, saksalainen ja sveitsiläinen) olivat saapuneet paikalle. Oli mukava nähdä heitä pitkästä aikaa ja jutella samalla, kun siirryimme leiripaikallemme. Viikonlopun aikana oli tarkoitus pitää tuloleiri viikko takaperin Japaniin tulleille uusille tyypeille, paluuleiri kotiin palanneille japsuille sekä loppuleiri minulle ja sveitsiläiselle ja välileiri britille ja saksalaisille. Tosin perjantaina leiri alkoi vain meillä neljällä. Keskustelimme leppoisasti puolen vuoden tapahtumista, kävimme ulkona kävelyllä ja pidimme pienet bileet rupatellen, korttia lätkien ja napostellen muutamien ICYEn työntekijöiden kanssa.

Lauantaina uudet tulokkaat ja japsut saapuivat leirille. Me neljä pidimme esitelmät puolesta vuodestamme, uudet tulokkaat esittelivät itsensä japaniksi ja japsut pitivät omat esitelmät omista matkoistaan. Lisäksi oli muutakin yhteisohjelmaa. Kuten puoli vuotta sitten, meillä oli samanlaiset yhteisbileet leiripaikan lähellä olevassa pienessä ravintolassa. Nyt osasin jo olla rennosti mukana menossa, toisin kuin viimeksi. Puoli vuotta sitten olin ilmeisesti surkean näköinen, kun kaipasin kotia ja poikaystävääni. Monet tuolloin kysyivätkin, onko minulla kaikki hyvin.

Sunnuntaina oli leirin lopetus ja meidän piti kirjailla toisillemme (lue: kaikille ei ICYEn työntekijöille) pienet kirjeet! Se oli hankalaa, koska en ollut edes puhunut kaikkien kanssa. Piti siis keksiä jotain enemmän tai vähemmän järkevää kirjoitettavaa. Meidän neljän piti myös piirtää motivaatio diagrammit viime syksystä seuraavaan syksyyn ja esittää ne toisillemme. Ja lopuksi saimme todistukset.

Leirin jälkeen japsut suuntasivat koteihinsa, uudet tulokkaat host perheisiinsä, ja me neljä lähdimme ICYEn toimistolle, missä minun ja britin oli tarkoitus yöpyä seuraava yö. Toimistolla joimme teetä ja juttelimme mukavia. Hyvästelin saksalaisen ja lähdin sveitsiläisen ja tämän poikaystävän kanssa juna-asemalle. Sveitsiläinen ja hänen poikaystävänsä lähtivät viettämään viimeisiä yhteisiä hetkiä Tokiossa ja minä suuntasin Roppongiin. Pyörin siellä vähänsen ja kävin Roppongi Hillsissä. Olin kuvitellut, että Roppongi Hills on jäätävän kokoinen ostoskeskus, mutta se olikin muuta. Siellä oli kaiken maailman museoita ja muuta härpäkkää, sekä kauppoja. Kaupat näyttivät sen verran tyyriiltä, ettei minua kyllä niihin huvittanut mennä. (Eräänkin kaupan ovella seisoi mies puku päällä ja valkoiset hanskat käsissä. Ei siis varmastikaan minun lompakolleni sopiva paikka).

Palasin toimistolle, missä britti ja ICYEn työntekijä odottelivatkin minua. Juttelimme ja katsoimme iltasaduksi animeleffan Laputa.

Maanantaina juttelimme varmaankin puoleen päivään toimistolla. Olin suunnitellut viimeiseksi päiväkseni vierailua Akihabaraan ja Sky Treehin, mutta sää oli sateinen ja sumuinen, joten luovuin jälkimmäisestä vaihtoehdosta suosiolla (seuraavalla kerralla sitten). Joka tapauksessa, ensimmäiseksi minun oli saatava tavarani seuraavaan yöpymispaikkaan. Britti lähti seurakseni matkaan, joten ekaksi veimme tavarani uuteen halpaan(!) hotelliini. (Hotellissa yhteisvessat ja -suihkutilat) Sitten vuorossa oli Akihabara ja sen pelihallit. Britti ei ollut ennen Game Stationilla uskaltanut käydäkään. Yhdessä palailimme sitten erilaisia pelejä ja hauskaa oli. ”Kesken päivän” hän kumminkin joutui lähtemään, koska hänen piti palata ajoissa toimistolle, jotta hän pääsisi siirtymään uuteen puolen vuoden pestiinsä Länsi-Japaniin. Minä jäin vielä shoppailemaan ja pelailemaan vikat erät Mai Mai Orangea ja Groove Coasteria.

Sada yltyi iltaa kohden ja minä sain suurimman osan vikoista rahoistani tuhlattua Akihabarasa. Siirryin hotellille, söin, kävin kylvyssä ja menin aikaisin nukkumaan, koska seuraavana aamuna oli aikainen nousu ja tiesin, että varmasti herään yöllä jossain vaiheessa jännitykseen. (Olin hiukan stressaantunut siitä, mitä tapahtui Helsinki-Vantaalla ja Icheonissa)

Ja kuten ennustinkin, heräsin yöllä ja pyörin muutaman tunnin sängyssä ja nukahdin uudestaan. Söin, pakkasin tavarani kasaan ja lähdin kaksine isoine laukkuineni kohti Naritan lentokenttää. Minun piti ensimmäiseksi kävellä juna-asemalle, joka josta hyppäsin junaan, joka meni Nipporiin ja Nipporista minun piti vaihtaa Sky Lineriin, joka vei lentokentälle. Minulle iski jo ekalla juna-asemalla pieni paniikki, kun juna pysähtyi kohdalleni. Se oli ihan täynnä ja pelkäsin, etten mahdu laukkuineni kyytiin. Onneksi toisin kävi. Nipporissa taasen oli yllättävä ruuhka Sky Linerin lippukojulle. Kaikesta huolimatta sain lipun kätevästi ostettua ja pääsin näpsäkästi lentokentälle.

Yllätykseni oli suuri, koska tällä kertaa cheak-inniin ei ollut jonoa yhtään (toisin kuin Icheonissa). Aikaa olin varannut runsaasti, joten ehdin hyvin kiertelemään lentokentän kaikki kaupat läpi ja aikaa jäi vielä senkin jälkeen. Olin tehnyt taktisen suunnitelman ja ostin joitakin tuliasia lentokentältä, koska niitä ei tarvinnut enää laukkuihin tunkea. Heräteostos oli myös kirja, joka kertoo japanilaisista puutarhoista (tykkään niistä paljon).

Kotimatka lentokoneessa sujui hyvin. Katsoin pari leffaa ja jopa nukahdin 1-1½h ajaksi, kun alkoi oikein ramasemaan. Olen kyllä huomannut, että lentokoneessa ei saa nukuttua, jos oikein yrittää, mutta jos vaan ”alkaa unettamaan”, niin kyllä se uni sitten sielläkin tulee. Lentokoneessa tarjoiltiin kaksi sapuskaa ja olin yllättynyt, kun jälkimmäinen sapuska oli hampurilainen, johon sai itse pistää vähän extra ”juttuja”, jos itse halusi. Ja oli kyllä hyvää.

Koneen lähestyessä Helsinki-Vantaata katsoin lentokoneen ikkunasta ihmeissäni. Olin kuvitellut, että lumi oli saanut kyytiä lämpöasteiden vuoksi, mutta olin väärässä. Muutenkin kaikki näytti ihan oudolta. Lentokone laskeutui ja olin heti ensimmäisten joukossa tunkemassa ulos koneesta. Kävelin nopeasti kohti passintarkastusta ja hämmennyn, kun tarjolla on vain automaattitarkastuksia EU:n kansalaisille. Noh, kerta se oli ensimmäinenkin. Pienen säädön jälkeen pääsenkin jatkamaan matkaani kohti laukkuhihnoja ja ihanan nopeasti laukut saapuvatkin. Tämän jälkeen äkkiä pois. Astun lentokentän ”julkiseen tilaan” katsoin ympärilleni. En nähnyt ketään tuttua missään. Koneeni oli ajoissa, joten kuvittelin, että ehkä vastaanottokomiteani ei ole tajunnut tulla ajoissa. Paniikki kumminkin iski, kun ajattelin, ettei kukaan ole vastassa. Mutta olin väärässä. Hetkeä myöhemmin näin poikaystäväni, isäni ja ystäväni vähän sivummassa. Halasin heitä kaikki ja huokaisin väsymyksestä. Vanhempani, sekä ystäväni vanhemmat olivat samana päivänä paria tuntia aikaisemmin saapuneet Kuubasta ja äiti oli jo lähtenyt kohti kotia bussilla. Äiti oli sanonut, että tulee noukkimaan minut ja isän sitten Tampereen linja-autoasemalta.

Ostimme pientä naposteltavaa Star Bucksista. (Missä jääkahvi ja ihanat sakura-tuotteet!?) ja puhelimme mukavia. Ystäväni lähtee oman kaverinsa luokse ennen kuin minun ja isän on lähdettävä bussipysäkille, joten jään vielä vähäksi aikaa juttelemaan poikaystävän ja isäni kanssa. Tiirailen ympärilläni liikkuvia suomalaisia. Toteakin, että ”Suomalaiset näyttävät junteilta”. Ihme porukkaa. Eikä Star Bucksinkaan palvelu ollut samalla tasolla, kuin mihin olin tottunut.

Sanoin heipat poikaystävälleni (hän muutti Helsinkiin ollessani Japanissa, koska sai työpaikan sieltä) ja nousin bussiin isäni kanssa. Pidämme toisiamme hereillä, koska parhaiten alkaa aikaerosta toipumaan, jos menee illalla vasta ”järkevään” aikaan nukkumaan. Matka tuntuu kestävän ikuisuuden. Äiti olikin jo odottamassa meitä asemalla ja pääsemme nopeasti lähtemään kotiin. Veljenikin tuli meitä moikkaamaan. Syön pitkästä aikaa kunnon juusto ja juon piimää. Molemmat maistuivat harvinaisen hyviltä. Ja olin pitkästä aikaa kotona.

Tässä tämä tarinani puolen vuoden seikkailuistani Japanissa. Tulen varmaan vielä jossain vaiheessa kirjoittamaan jotain jälkimietteitä puolesta vuodestani ja siitä, miten elämä Suomessa on lähtenyt rullaamaan.

Suuri kiitos kaikille lukijoilleni. Toki kommentteja olisin saanut kirjoitella (ja saa kyllä kirjoitella edelleenkin!) :)

Että lomalla on mukavaa :)

Viime sunnuntaina ajattelin, etten edes yritä mihinkään turistikohteeseen, koska sunnuntaina voi olla enemmänkin porukkaa liikkeellä. Päädyin siis klassiseen ”lähdenpä tästä kaupungille shoppailemaan”-vaihtoehtoon. Yllätyinkin, kuinka paljon erilaisia kauppoja Hiroshima on täynnä. Hiroshima ja Kioto ovat aikalailla saman kokoisia, mutta voin sanoa, että Hiroshima on paljon parempi shoppailupaikka! Ja innostuinkin vähän liian paljon ja rahaa kului ^^' Ja onneksi matkalaukkuihin mahtui mainiosti.

Maanantaina lähdin junalla kohti Miyajima guchi:n asemaa. Miyajima on saari lähellä Hiroshimaa ja sinne liikennöikin JR:n (Japan Railways) lautta mukavan tiheästi läheltä Miyajima guchin asemaa. Saarelta löytyi temppelitä ja pyhäikköjä. Yksi pyhäiköistä, Itsukushima on maailmanperintökohde, ja siihen pyhäikköön ”kuuluu” myös Ōtori-portti, joka on meressä (toisaalta, se voi olla myös kuivalla maalla, jos meren pinta on matalalla), lähellä rantaa. Tuo iso tori-portti on saaren ykkösnähtävyys ja sitä monet menivät sinne ihailemaan, minä muiden mukana. Saaresta tuli vähän mieleen Naran kaupunki, jossa vierailin 2011 ihailemassa isoa Budha-patsasta. Tekijä, joka yhdistää Naraa ja Miyajimaa on sen villi, mutta kesy peurakanta. Yksi rohmu himoitsi nami-pussiani ja yritti tukkia portaat, jota kuljin alaspäin.
Kävin myös läpi muita saaren temppeleitä ja pyhäikköjä, ja ”aarre museon”. Olisin halunnut käydä myös historiallisessa museossa, mutta harmikseni se oli kiinni. Saarelta olisi löytynyt myös akvaario, joka mainosti itseänsä ainoana akvaariona, missä on jonkin erikoissortin hylkeitä. Harkitsin sinne menoa, mutta skippasin suosiolla, koska 1 400 jeniä ei ollut budjetilleni sopiva hinta.
Miyajimassa oli myös vuori, minne olisi päässyt köysiradalla. Mutta, vuorelle meni myös kolme polkua. Minäpä sitten reippaana tyttönä kipusin n. 2,5km polun (vuorella oli korkeutta jotain +500m) ja voin sanoa, että Tampereen Pyynnikin näkötornin portaat jäivät kyllä keveästi toiseksi :P Ja kyllä kannatti kävellä, vaikka se raskasta olikin. Kiipeily polun varrella oli nättiä luontoa. Ja toki huipultakin oli mukavat maisemat. Oli huikeata ajatella, että ”tuolta kaukaa minä olen tänne kävellyt”. Matka näytti ihan mahdottomalta, vaikka se ei oikeasti sitä ollut. Kapusin myös alas toista polkua pitkin ja senkin polun varrella oli kaunista luontoa. Eli, suosittelen jos joku Miyajimaan menee, kiivetkää tai ainakin laskeutukaa vuorta alas. Vuorelle kiipeämisen jälkeen ainakin pystyin hyvällä omalla tunnolla menemään Lotteriaan (Korealainen purilaisketju) syömään rapuhampurilaisaterian ^^'

Tiistaina olikin aika siirtyä Okayamaan. Olin katsonut netistä juna-aikataulusivustolta, että shinkansen (luotijuna) maksaa jotain 2500 jeniä. Mutta todellisuudessa hinta olikin 5500 jeniä. Joka tapauksessa otin sen. Yli 160km matka taittuikin näppärästi 35 minuutissa Nozomi-junalla. Korvat vaan menivät useasti lukkoon matkan aikana :/
Päiväksi oli luvattu vettä heti aamusta, mutta vettä ei onneksi satanut, kun saavuin Okayamaan. Vein laukut hotellille ja lähdin turisteeraamaan Okayaman puistoon ja linnalle. Yksi sivusto netissä oli kehunut puistoa yhdeksi Japanin kauneimmaksi, joten odotukset olivat korkealla. Tykkään japsupuistoista. Suureksi pettymyksekseni, puisto ei ollut lähellään yhtä kaunis, kuin odotin. Ensinnäkin, puistossa oli paljon ruohoa ja lehtipuita- ja pensaita. Ja eihän ne nyt vielä kukoistaneet. Ruoho oli kellertävän lakastunutta. Onneksi sentään puistossa oli luumupuita, jotka kukoistivat. Kesällä puisto on varmasti kaunis, mutta ei näin talvella/alku keväästä. Tykkään eniten kyllä Tokushiman linnan museon puistosta. Se oli pieni, mutta todella kaunis, eikä sitä puistoa talvi ”estänyt” olemasta kaunis. Okayaman puistossa ollessani sadekuuro sitten alkoi (ja se jatkui koko loppu päivän).
Linna oli ulkoa hieno ja sisältäkin ok. Alkuperäinen olli tuhoutunut toisen maailmansodan aikana, joten tämä linna oli vuosimallia 1960. Sisältä löytyi myös kaksi ravintolaan ja lounastin kitsune-udonin siellä.
Sää ei ollut houkutteleva ulkona oleskeluun sateen takia, joten palasin hotellille ja kirjauduin sisään. Ja sen jälkeen lähdin pyörimään kaupoilla. Suureksi ihmetyksekseni, Okayaman keskustan lähellä oli jättikokoinen Aeon mall (Aeon on kauppaketju) ja siellä aikaa kuluikin mukavasti.

Keskiviikkona lähdin lähikaupunki Kurashikiin katsomaan historiallista aluetta ja sen kanaalia. Aamulla sielä ei ollut lähes ketään, mutta päivemmällä sinne ilmestyi valtava määrä ihmisiä. Kävin folk art-museossa, viiniköynnös ”kulmalla” (viiniköynnöskään ei ollut parhaassa kunnossa näin alkukeväästä), pyörin matkamuisto-myymälöissä, kävin temppelissä ja pyhäikössä. Historiallinen alue oli kyllä kaunis ja suosittelen siellä pistäytymistä, jos Okayaman suunnalla pyöritte.
Loppu päivästä pyörin sitten läpi loput Okayaman ostarit ja kaupat, mitä en tiistaina ehtinyt käymään läpi.

Torstaina matkasin perusjunilla Kōbeen. Onneksi kävi hyvä lykky ja Sannomiyan asemalla (Kōben pääasema) oli kaksi iso kolikko lokeroa, mihin sain tungettua matkalaukkuni. Olisin kuollut, jos minun olisi pitänyt roudata niitä koko päivä mukanani. Saavuin Kōbeen n. klo 15:sta kulmilla ja bussini Tokioon lähti klo 22. Aikaa siis oli, joten, vaihteeksi menin kiertelemään kauppoja. Kun kaupat alkoivat menemään kiinni ja olin jäljellä olevat aukinaiset kaupan kiertänyt, siirryin bussiterminaaliin odottamana bussia n. klo 21. Onneksi olin päivällä käynyt katsomassa, missä terminaali oli, koska mielestäni sen paikka oli vähän hämärä.

Nyt olenkin Tokiossa kahvilassa Ōkubon aseman lähellä. Kello näyttää olevan vähän jälkeen yhdeksän aamulla, ja minusta tuntuu, etten oikein saanut nukutuksia bussissa. Varmaan kyllä väsähdän jossain kohtaa tyystin. Nyt pistän koneen kiinni ja siirryn lähellä olevaan ICYEn toimistoon.
(Tämä on siis kirjoitettu viime perjantaina, mutta julkaisen sen vasta nyt, koska minulla ei ollut nettiä viikonlopun aikana käytössä)

Tunnussana: Rauha

Nyt sitä sitten ollaankin loman vietossa Hiroshimassa. Pitää vaan ensi kerralla muistaa tarkistaa, mihin bussit oikeasti menevät :P Minulla oli käsitys, että (ja yleensähän niin tuppaa olemaan), että bussiasema on lähellä rautatieasemaa. Mutta ei tällä kertaa. Tulipahan ainakin hyvää liikuntaa kävellä kahden yli kymmenen kilon matkalaukun kanssa asemalle ja siitä sitten vielä vähän edemmäs hotellille. Matkaa tulikin lähemmäs 3km.

Viime sunnuntaina tuli vettä. Nukuin pitkään ja vietin aamupäivän Ai Ai onsenissa, eli samassa paikassa viimeksikin. Illalla viime lauantaina tapaamani suomalais-japanilais pariskunta tuli meille syömään. Takami oli sanonut minulle lauantaina, että saan kutsua heidät, jos siltä tuntuu. Sunnuntai olikin minun ja isäntäperheeni viimeinen yhteinen illallinen. Takami oli tehnyt sushia ja Mitsuru pizzaa. Myös muuta sapuskaa oli tarjolla ja kaikki olivat tosi hyviä.

Maanantaina töiden jälkeen päätin lähteä Bizan-vuorelle. Vuorelle pääsee Tokushiman keskustasta ”kaapelijunalla”, mutta jostain syystä sinne meneminen oli jäänyt. Mutta nyt olin päättänyt polkea sinne, kun huipulle pääsee autollakin, niin miksei pyörälläkin? Tie huipulle löytyikin helposti ja sitä sitten poljin ja kävelin ylös. Hupulta näkyikin hienot maiset Tokushiman kaupunkiin. Huipulla oli myös puisto. Eikä kyllä oikein juurikaan ihmisiä. Olin jo huipulle polkiessa ollut enemmän huolissani alastulosta. Pyöräni jarrut eivät olleet minua vakuuttaneet 100%:sesti (ne ovat sillain ”tökkineet) ja olin huolissani, että kuinkahan tässä käy. Ensinnäkin jarrut vinkuivat ihan sairaasti. Voi korva-parkojani. Ja kyllä minä välillä kävelin mäkeä alas, kun se oli liian jyrkkä.

Hiroshiman spesiaaliruoka; okonomiyaki

Tiistaina nukuin leppoisasti, kunnes Takami tuli koputtamaan ovelleni ennen normaalia heräämisaikaani. Pomoni oli soittanut, että hän tulee noutamaan minut ysiltä kotoa. Siinäpä sitten äkkiä ylös ja pistämään itseäni valmiiksi. Pääsin siis paljon aikaisemmin, kuin yleensä Haukkulaan. Pomo itse ”katosi” moneksi tunniksi (hän yleensä käy jossain ja tulee sitten auttamaan) ja tuona päivänä ei ollut extra ihmisiä Haukkulassa. Tein 8h päivän ja olin ihan väsynyt haukkujen kävelyttämisen jälkeen.

Keskiviikkona lempikissani oli kadonnut Kattilasta :/ En saanut hyvästeltyä sitä. Mutta onneksi minulle selvisi myöhemmin, että kisuliini oli saanut kodin. Loppu hyvin, kaikki hyvin siis :) Kissat olivat kyllä niin ihania muutenkin <3 Töiden jälkeen pistäydyin lähistöllä olevassa ”herkkukioskissa” ja ostin mansikka-kermavaahto-banaani-suklaa täytteisen vohvelin. Illalla Ma-chan tuli sanomaan hyvästit. Olin lähtenyt myös tänä päivänä töihin aikaisemmin, jotta pääsisin aikaisemmin kotiin pakkaamaan.

Torstaina tuli kunnolla vettä. Hupaisaa, ekana ja vikana päivänä Haukkulassa tuli vettä. Mutta torstaina sitä kyllä tuli paljon. Olin vähän huolissani, onko extra porukkaa haukkulassa, kun keli on huono. Mutta porukkaa olikin eniten ikinä. Päivä menikin nopeasti. Illalla pomoni perhe tuli käymään kylässä parin pizzan kera. Aah, kyllä japanilainen pizza on hyvää!

Perjantaina oli aikainen nousu. Takami heitti minut bussipysäkille autolla. Bussini piti saapua pysäkille 8:30, mutta se olikin vähän myöhässä. Ehdin jo vähän huolestua, jos jotain on tapahtunut, ja bussi ei tulekaan. Tuli se lopulta ja pääsin matkaan. Ja kuten yllä kerroin, tuli vielä extra liikuntaakin, ennen kuin pääsin hotellille asti. Check in:nin aika ei ollut vielä silloin, kun saavuin hotellille, joten jätin laukkuni sinne ja menin rautatieasemalle lounaalle (söin herkullisen okonomiyakin) ja sen jälkeen palasin takaisin hotellille. Sisäänkirjauksen jälkeen lähdin tassuttelemaan. Kävin yhdessä puistossa, joka oli pienellä vuorella, jonne pääsi liukuportaita pitkin, Muisto maailman rauhalle-katedraalissa ja tutustuin rautatieaseman kauppatarjontaan. Löysin toisen Ehkä Söpö-nimisen kaupan (Ekan löysin Tokion Harajukusta) ja löysin myös Iittalan laseja :)

Tänään lähdin sitten enemmän turisteeraamaan Hiroshimaan. Kävin Rauhan muiston museossa, Rauhan muiston puistossa, Rauhan muisto atomipommin uhreille-hallissa, näin Rauhan muistomerkin, Rauhan tulen, ja Rauhan sitä ja rauhan tätä. Suureksi harmikseni museo oli puoliksi remontissa (aukeaa kokonaan 2018), mutta kyllä siellä aikaa kulumaan. Oli pysäyttävää katsoa kuvia ja lukea näytillä olevien esineiden entisten omistajien tarinoita. Ja kuulemma nykypäivän paukut ovat yli 3000 kertaa tehokkaampia, kuin Hiroshiman paukku. En halua tietää, mitä tapahtuu, jos sellainen joskus jonnekin pudotetaan... Kävin myös samassa rakennuksessa olevassa aiheeseen liittyvässä kirjastossa vähän selailemassa kirjoja.

Ja myös maailmanperintö kohde A-bomb Domella oli kunnostus menossa. Kyseessä on siis rakennus, joka on jätetty sellaiseen tilaan, kun se jäi 6.8.1945 jysäyksen jälkeen. En kyllä ihan kauhean nätti kuvaa siitä saanut raksatelineiden kanssa.

Siitä matkani jatkui Hiroshiman linnalle, joka oli kunnostettu museoksi. Myöhemmin kävin myös keskuspuistossa ja palailin pari kaupan kautta takaisin hotellille.

Huomiseksi onkin luvattu kunnon sade rankkaa. Ajattelin mennä ”sen kunniaksi” tutustumaan paremmin keskustan ostoskeskuksiin :P

Vähiin käyvät työpäivät

Enää alle viikko töitä jäljellä. Tuntuupa hassulta. Viikon päästä tähän aikaan olenkin jo Hiroshimassa.

Viime maanantai meni normaalisti kissojen kanssa. Kyllä minulle tulee niistä söpöjä otuksia ikävä, kun ensi viikolla näen ne viimeisen kerran.

Tiistaina oli eka päivä, kun haukkulan läheinen roskapolttamo oli kiinni. Miten ihanaa oli, kun ei tarvinnut haistella savua koko päivänä! Yllätys oli myös suuri, kun näin (punanaamaisen) apinan haukkulan lähellä vuorilla. Jotenkin on vaikea kuvitella, että Japanissa on apinoita, kun täällä kumminkin voi olla pakkasta. Apinoita oli varmaankin muutama ja ne pitivät koko päivän pientä älämölyä. Olin kahden koiran kanssa kävelyllä, kun yksi apina tuli lähistöllä olevaan puuhun ihmettelemään. Kun koirat äkkäsivät sen, alkoi sen sortin haukkuminen ja vetäminen apinan suuntaan.

Keskiviikkona kävin töiden jälkeen vähän kauempana olevassa Game Centerissä. Ja ihme kyllä, löysin sieltä Mai Mai Orangen, eikä siinä ollut yhtään ruuhkaa! Sain ihan rauhassa pelailla sitä ^^

Awaodori maskotti

Torstaina aamuna Takami sanoi, että hänen kenialainen ystävänsä oli edellisehtoona soittanut, ja kysynyt, olisinko halukas menemään tanssimaan Awaodoria (Tokushiman paikallistanssi. Joka vuosi on isot Awaodori festarit ja siellä on kuulemma paljon ihmisiä). En ollut ikinä tanssinut, mutta ajattelin, että voisihan sitä mennä kokeilemaan. He kuulemma tarvitsivat ulkomaalaisia vapaaehtoisia sinne. Menin siis haukkulan jälkeen yhdelle koululle, missä olikin paljon ihmisiä tulossa tanssimaan. Myös Takamin ystävä ja heidän ulkomaalaisia tuttujaan oli siellä. Ja tämän tanssin päätarkoitus oli päästä telkkariin. Ihmisten järjestelyssä meni turhankin paljon aikaa ja itse tanssia ei edes kauheasti tanssittu ^^' Mutta ehkä hyvällä lykyllä pärstäni vilahtaa 1.4. Japanin telkkarissa. Siitä pitäisi tulla joku YouTube pätkäkin sitten.

Perjantaina menimme Takamin kanssa viime viikon tapaan Mitsurun äidin luokse vähän siivoilemaan. Aikaa kyllä kului huomattavasti vähemmän, kuin viime viikolla. Siivoilun jälkeen kävin vähän pyöräilemässä. Illan enkun tunnit sujuivat normaaliin malliin.

Lauantaina tapasin suomalaisen miehen ja hänen japanilaisen vaimonsa. Menimme käymään Narutossa olevassa puistossa kävelyllä. Siellä näin myös kirsikankukkia :) Puistoilun jälkeen menimme kahvilaan, missä he söivät lounaan. Itse olin jo lounaan syönyt, joten tilasin mehevän mansikkamuffinsin. Kahvilan jälkeen kävimme vielä heidän kotonaan, jonka jälkeen he heittivät minut kotiin. Illalla kävin vielä Takamin kaverin ”bileissä”, missä oli tarjolla kiinalaista ruokaa, pitsaa ja suklaafondyytä hedelmien kera.

Alle kuukausi jäljellä...

Nyt siis alkoi loppusuora. Enää yhdeksän päivää töitä, sitten loma, sen jälkeen Tokioon ja kotiin. Huh huh! Olen nyt hikihatussa etsinyt halpoja majoitusvaihtoehtoja Hiroshimasta ja Okayamasta. En kumminkaan innostunut hostellista Korean matkan jälkeen, joten otin molemmista kaupungeista n. 5 000 jeniä / yö maksavat hotellit, läheltä päärautatieasemia. Päätin, että otan kimpsuni ja kampsuni mukaan, niin ei enää tarvitse Tokushiman kautta tulla poikkeamaan. Se vaan tarkoittaa reissaamista kahden ison matkalaukun kanssa, mutta ehkä nyt selviän, kun pääsen lähellä asemia yöpymään. Mutta vielä sitten pitää Okayamasta matkata Kōbeen, mistä hyppään yöbussiin, joka vie minut Tokioon. Vielä pitäisi selvittää Tokiosta yhdeksi yöksi halpa ja lähellä järkevää asemaa oleva hotelli, mistä pääsee sitten aamulla kätevästi lentokentälle.

Takoyakeja

Mutta, mutta. Viime sunnuntaina kävin keilaamassa Ma-chanin kanssa. Suomalaisista halleista poiketen, hallilla ostettiin kierroksia, ei aikaa ja kengät löytyivät kätevistä kenkämaateista :) Samassa paikassa oli myös arcade-pelejä ja löysin viimeinkin toimivan tanssimaton (DDR) ja Tokushiman ensimmäisen Mai mai orangen :) Ja tokihan niitä piti sitten pelata.

Puuhastelin myös neljän Takamin oppilaan kanssa karjalanpiirakoita. Vaikka käytettiin ruisjauhoja, ei niistä siltikään oikein karjalanpiirakan makuisia tullut jostain kumman syystä. Olin kyllä vähän pettynyt.

Maanantaina oli kattilasta ”kadonnut” yksi musta kissa. Toivottavasti se oli saanut uuden kodin. Sain myös haettua netistä varatun Kōbe – Shinjuku (Tokio) bussilipun lähikaupasta. Lippu oli kyllä halvin mahdollinen, mutta ei kai sitä ihmeellistä bussia tarvitse, kun kumminkin yritän nukkua koko matkan.

Tiistaina haukkulassa oli joku uusi vapaaehtoinen, joka tosin oli vain iltapäivän. Välillä haukkulassa tuntuu olevan hyvin porukkaa, ja välillä taas ei.

Keskiviikkona kävin viime viikon tapaan onsenissa rentoutumassa. Tällä kertaa menin eri onseniin, kuin viime viikolla. Onsen oli 150 jeniä kalliimpi, kuin viime viikkoinen mutta oli kyllä parempikin. Siellä sentään pääsi ilman lisämaksua saunaan. Ja saunassa olikin ruhtinaalliset 80-90 astetta lämmintä. Mutta tietty kiuas oli joku ihme viritelmä, eikä siellä voinut löylyä heittää.

Torstaina tapahtui ihme. Kyytini, joka on aina ollut myöhässä, olikin 5 minuuttia etuajassa! Kerrankin näin päin. Työpäivän jälkeen kävin lähiostarilla ja ostin Muumi-syömäpuikkoja ja niille ööh... ”puikonpidikkeet”. Torstaina sain myös postia Suomesta. Kaksi ystävääni olivat kirjailleet minulle ystävänpäiväkortin <3

Perjantaina kävimme host-isäni Mitsurun äidin luona Takamin kanssa siivoamassa aamusta. Siivoilun jälkeen menimme lounaalle sushi guruguruun ^^ Ystävänpäivän johdosta Takami jakoi perjantain oppilailleen suklaata. Tv:stä tuli myös ohjelma, missä kerrottiin Saariselällä asuvasta yksinhuoltaja japsu äidistä. Tämä oli jo toinen Suomi-ohjelma kuukauden sisään.

Lauantaina meillä oli takoyaki ”bileet”. Takamin kolme ystävää ja kaksi kiinalaista vaihto-opiskelijaa tulivat kylään ja teimme yhdessä takoyakeja. Hyviä kyllä olivat :) Bileiden jälkeen otin pyörän alle ja pyöräilin kauempana sijaitsevaan isompaa ostoskeskukseen.

Sunnuntaina lähdin Takamin ja Mitsurun kanssa Takamatsuun, pohjoisessa sijaitsevaan n. 400 000 ihmisen kaupunkiin. Kävimme siellä Yashima-temppelissä, joka sijaitsi vuorella. Sieltä oli nätit näkymät merelle. Vuorella sijaitsi myös akvaario ja delfinaario, mistä olin kyllä vähän ihmeissäni. Jotenkin hassu paikka sellaisille. Yashiman jälkeen menimme tunnettuun udon-nuudeli ravintolaan syömään lounasta. Ihmisiä oli paljon liikkeellä ja jouduimme jonottamaan sisälle pääsyä. Udon oli hyvää, mutta olen kyllä syönyt parempaakin. Ja udon-nuudelit ovat lemppareitani.

Lounaan jälkeen suuntasimme Ritsurin puistoon. Meillä kävi hyvä säkä ja saimme mukaamme vapaaehtoisen oppaan. Puisto oli todella nätti, kuten japanilaiset puistot yleensä ovat. Tykkään niistä kyllä kauheasti. Mutta asia, mistä olin todella yllättynyt, olivat aprikoosin kukat! En uskonut, että tähän aikaan kukkii vielä mikään. Ne olivat todella kauniita ja niiden väri vaihteli valkoisesta punertavaan. Joudun lähtemään Japanista ennen ”pääkirsikankukkakautta”, joten olin todella mielissäni, että näin edes jotain kukkivia kauniita puita.

Illalla vielä poikkesimme ”shabushabu”-ravintolaan. Shabushabu on pataruokaa, jossa ruoka valmistetaan padassa pöydän ääressä. Pataan pistetään lihaa, vihanneksia ja sieniä. Ravintolasta sai myös tilattua erilaisia ruokia, joten söimme myös salaattia, sushia, tempuraa ja yakitoria. Ja hyvää oli. Tykkään kyllä ideasta, että saa syödä erilaisia ruokia samassa paikassa pieniä annoksia.

Pitkästä aikaa kunnon seikkailulla

Onneksi flunssa meni viime viikon viikonlopun aikana ohitse ja pääsin taas maanantaina menemään töihin.

Viime viikon lauantainakaa en oikeastaan tehnyt ”mitään”. Kävin pitkästä aikaa vähän ja muuten oleskelin sisällä.

Sunnuntaina menin pyörähtämään keskustassa. Makean himo voitti, ja minun oli pakko ottaa toinen kierros keskustan jätskikahvilassa ^^' Annoin myös uuden ”mahdollisuuden” korealaiselle burgeriketju Lotterialle. Koreassa kävin siellä muutaman kerran jätkäkaverin kanssa, ja totesimme, että ranskalaiset ovat mauttomia. Mutta, Japanissa ranskalaiset olivatkin hyviä :P Ja rapuburgeri myös. Voih, miksi Suomesta ei voi saada rapupurilaisia? :/

Viime viikon maanantaina kattilaan oli ilmestynyt uusi kissa ja nyt se kissa oli ”eristyssellistä” pois. Ei se kumminkaan ihan innoissaan pyörinyt huoneessa, vaan kisu oli mennyt yhteen kuljetuskoppiin maaten, eikä oikein halunnut tulla pois. Viime viikolla olin kumminkin huomannut, että kisu on herttainen tapaus, joten kylmän viileästi otin kisun syliini ja harjasin sen turkkia ja rapsuttelin. Kyllä se siitä näytti tykkäävän, mutta muut huoneen kissat eivät ole vielä uuden kisun ”kamuja”, joten uusi mirri meni takaisin kuljetuskoppaan maaten, kun muut vähän ”kiusasivat” sitä. Mutta, eiköhän se siitä.

Kuten olen aikaisemmin kertonut, kyytini haukkulaan on ollut aina myöhässä. Tällä kertaa kyyti oli ajoissa ja minä kolme minuuttia myöhässä. En päässyt kyytiin... Autoin sitten Takamia enkun tunneissa, joka oli kyllä hauskaa. Tiistaina oli nimittäin ”Oni (=demoni) ja papu”-päivä. Eli, ”oni” (iskä esim., joka on pukeutunut oniksi) tulee kotiin ja pelottelee lapsia. Lapsien pitää heittää pavuilla onia ja huutaa jotain tämän tapaista; ”Meni pois paha onni, tule hyvä onni”. Takami oli ripustanut oni-maskin enkun luokkahuoneeseen ja lapset saivat tunnin päätteeksi heittää tätä pähkinöillä. Lisäksi piti syödä jotain papuja sen verran, montako vuotta on vanha. Päivälliseksi tänä päivänä (3.2.) oli rullasushia, mitä pitää syödä puhumatta mitään ja katse suunnattuna ”hyvän onnen ilmansuuntaan”, joka vaihtelee vuosittain.

Keskiviikkona kävi väärin. Unohdin bentōni (=eväslaatikon) kotiin. Onneksi minulla oli vähän rahaa mukana, niin pääsin käymään ostamassa lähikaupasta pari onigiriä (=riisipallo). Ja onneksi olin myös kattilassa, koska haukkulan lähellä ei ole kauppaa.

Työpäivän jälkeen menin rentoutumaan onseniin (”japsukylpylä”, missä lillutaan kuumissa kylvyissä). Saunaankin olisin päässyt, mutta jätin väliin, koska olisi pitänyt maksaa extraa ja japsu saunat eivät ole oikein olleet mistään kotoisin. Ja kuuma tulee muutenkin kuumissa kylvyissä.

Torstaina oli haukkulassa paljon työntekijöitä. Ilmeisesti yksi uusi ja pari vanhaa konkaria, mitä en ole ennen nähnyt. En ehtinyt heidän kanssaan kyllä puhumaan, mutta pari sanaa sain vaihdettua toisen konkarin kanssa. Kun kerroin olevani Suomesta, hän sanoi, että hänen ex-miehensä on asunut Suomessa 20 vuotta... Jos vielä näen tuota tätiä, pitääkin vielä haastatella tuosta miehestä, kun kuulemma ovat vielä ystäviä.

Perjantaina ostin bussilipun Tokushimasta Hiroshimaan. Lomani alkaa 27. päivä ja ajattelin sinä päivänä lähteä Hiroshimaan ja viettää siellä muutaman päivän. Lippu oli kyllä törkeän hintainen :S

Tänne iski myös 3 magnitudin maanjäristys. Minusta se ei kyllä tuntunut hurjalta, eikä kestänyt kauaa. Olin sillä hetkellä Tokushiman keskustan tavaratalon 8. kerroksessa. Tokushiman prefektuurin eteläosassa samainen maanjäristys oli 5 magnitudia.

Tänään lauantaina tein pitkästä aikaa ”kunnon” retken. Lähin Hisawaan, joka on kylä n. 50 km Tokushimasta etelään. Matkustin ekaa kertaa Shikokussa junalla. Eka ylläri oli se, että Tokushiman asemalla ei ollut ”kunnon” lippuporttia, vaan asemantyöntekijä leimasi liput. Menin sitten laiturille odottamaan junaa. Olen tottunut, että junissa on ainakin kahdeksan vaunua ja ihmisiä on liikenteessä paljon. Yllätys oli melkoinen, kun paikalle tulikin yksi vaunuinen juna, eikä se tullut edes täyteen ja pääsin vielä istumaan. Lisäksi, kaikki junat ovat lähijunia ja niitä menee vain kerran tunnissa. Onneksi oli tajunnut katsoa junataulut etukäteen netistä. Ja juna meni välillä ihan ”pöpelikössä”...

Hiwasassa kävin linnassa. Linna oli kyllä pieni ja restauroitu täysin. Sinne ei ollut edes sisäänpääsymaksua. Mutta, ei siellä kyllä juuri mitään nähtävää ollutkaan. Kiipesin huipulle ja ihailin maisemia. Siinäpä se. Ja olin ainoa ihminen koko linnassa! Linnalta lähti vaelluspolku, mitä lähdin tassuttamaan eteenpäin. Olin huolissani ruokapolitiikasta, koska minulla ei ollut eväitä, enkä linnassa tähystäessäni ollut nähnyt mitään tuttua Family mart tai 7eleven-kylttiä missään. Enkä asemalta linnalle mentäessä ollut nähnyt yhtään kauppaa/ruokapaikkaa. Alkoi olla vähän nälkä, mutta kun en jaksanut lähteä etsimään ruokapaikkaa ja tulla takaisin vaelluspolulle. Lähin siis vaeltamaan rantaa myöten olevaa polkua. Olin katsonut paikan päällä olevista vaelluskartoista, että tästä paikasta A on X matkaa paikkaan B ja paikasta B on Ö matkaa paikkaan C ja jne. Ajattelin, että haluan mennä paikkaan Y asti, mutta en tiennyt, jaksanko sinne asti, kun takaisinkin pitäisi tulla ja pelkäsin, että nälkä yllättää. Noin 2/3 matkaa paikkaa Y kohti kuljin, kun huomasin, että joku polku menee johonkin puistoon. Muistin sitten katsoneeni eilen netistä, että ”tuolla on joku puisto”. Ajattelin, että menen kieppasemaan puiston kautta. Puistosta onnekseni löysin limumaatin, mistä sai maissikeittoa. Aloin sitten miettiä, palaanko polulle ja menen loppuun asti, vai lähdenkö etsimään ruokaa. Päätin, että ostan limumaatista limun ja makean papukeiton ja palaan vaelluspolulle. Matka paikkaan Y olikin yllättävän lyhyt, olin ajatellut, että se on vielä pidemmällä. Pistin poskeeni papukeiton, palasin puistoon ja lähdin talsimaan kohti Hiwasan keskustaa. (Jotenkin tästä vaellukesta tuli vähän Biwako Valleyn tapaus mieleen. Eli, vaellus ilman kunnon varusteita ja eväitä) Löysin kaupan ja ostin sieltä itselleni bentōn. Kaupalla oli vielä oma paikkakin, missä sai syödä ostoksensa, vaikka kauppa oli pieni. (näin jälkikäteen ihmettelen kyllä... Näin Hiwasassa kolme vaatekauppaa, kolme kampaamoa, urheilukaupan, pienen kirjakaupan ja pari jotain anime ym. sekalaistatavara kaupaa. Ja kolme pientä ruokakauppaa. En tajua, taloja oli kumminkin paljon. Mistä ne kaikki ihmiset ostavat ruokansa? Kun ne ruokakaupatkin olivat lähellä toisiaan. Ja ne oli oikeasti pieniä... No joo, samaa asiaa ihmettelin Ahvenanmaalla muutama vuosi takaperin. Kirjastoja löytyi, mutta ei ruokakauppoja) Luonaan jälkeen jatkoin matkaa. Menin merikilpikonna museoon ja Hiwasan rannalle, mihin joka vuosi tulee kilppareita munimaan. Rannalta löytyi myös pari pientä luolaa. Lopuksi kävin vielä Yakuojin temppelialueella.

Hiwasan asema oli myös pieni. Kun palailin asemalle, tajusin, että olen ainoa ihminen koko asemalla. Ulkona raiteillakaan ei lukenut, mihinkä suuntaan raiteelta 1 ja raiteelta 2 pääsee. Aseman ovi oli auki ja ostin sieltä sitten lipun Tokushimaan. Sisällä onneksi luki, mihinkä raiteelta 1 ja raiteelta 2 pääsee. (Tosin, kyllä muistin, kummalle raiteelle oli saapunut, niin olisin kyllä osannut mennä oikealle raiteelle ilman opastusta). Mutta, en saanut leimattua lippua missään. Tullessani Hiwasaan lipun olisi saanut ostettua junasta(?) ja kun poistuin junasta, junan kuljettaja otti lippuni. Tokushimassakin sitten lippuportilla oli täti keräämässä lippuja. Hän ei kyllä mielestäni vilkaissutkaan lippuani, (Eikä kyllä Hiwasankaan päässä lippua taidettu katsoa) joten mietin, että olisin voinut ostaa tyyliin halvimman lipun ja tuskin sitä oltaisiin edes huomattu ^^'

Flunssan kourissa, osa 2

Jeps, taas sitä ollaan flunssassa, vastahan viime lokakuussa siitä kärsittiin. Ihmeen nopeasti on kyllä nyt mennyt minulta nämä ”flunssanperusvaiheet”, eli kurkkukipu, nuha ja yskä ohitse, tosin yskää vielä on, mutta en muista, koska olisi viimeksi tällaista tahtia mennyt ohitse. Tosin päässä on kyllä ihmeellinen olo, toivon mukaan se nyt tästä sitten menisi pian ohitse.

Enkä ottanut yhtään valokuvaa kuluneella viikolla. Ennätys sekin.

Tässä me kaikki "kokit" olemme!

Viime sunnuntaina oli yhden yhdistyksen, mihin Takami kuuluu tapahtuma Kitajimassa. Mukana oli yliopiston vaihtareita ja joitain muitakin tyyppejä ja perheitä. Tällä kertaa oli tiedossa kokkailua, intialaista curry, katkarapu-cocktail + salaatti ja riisivanukas (joka oli vähän meikäläisten riisipuuron tapainen). Menin tapahtumaan Ma-chanin kanssa yhdessä sunnuntai aamuna ja siellä sujui mukavasti puoli päivää. Paikka, jossa tapahtuma oli, oli teemansa takia jonkin sortin köksän luokka jossain ”tapahtumatalossa”. Paikalla oli yllättävän paljon mielestäni väkeä, olin odottanut pienempää määrää. Ongelmia ei kokkailussa tapahtunut ja currya lukuun ottamatta ruoka oli hyvää :) (En pahemmin välitä intialaisistaruuista ja curry oli aivan liian voimakkaan makuista)

Tein vielä illemmalla pyöräretken yhdelle ostarille, mistä löytyi pari iki-ihanaa paitaa tarjouslaarista. Olin valinnut pyörätiekseni suorimman ja lyhyimmän, mutta kaikista vaarallisimman reitin, koska kyseisen autotien varresta ei harmikseni löytynyt kevyenliikenteenväylää. Palasin sitten pidempää reittiä (”Noh, tosta varmaan pääsee, mennäänpä tästä”) ja sitä kautta matka kestikin vähän ylipuolet pidempään, mutta onneksi ilma oli hyvä.

Maanantaina kattilasta löytyi uusi kisuli, musta pitkäkarvainen söpöli. Uusi kissa oli yhdessä kissahuoneista omassa ”eristyshäkissä” totuttelemassa uuteen ilmapiiriin. Harmikseni uusi kissa ei ollut innoissaan syömisestä ja yksi tämän kissa huoneen kissoista yritti käpälällänsä saada tämän häkkikisun sapuskoja itsellensä. Häkki oli kyllä korkea, mutta lattia pinta-ala ei ollut suuri, joten oli vaikeata yrittää sijoittaa ruokakuppi häkkiin niin, että tämä rohmukisu (ja muut kissat) eivät pääse käpälillään kuppiin käsiksi.

Tiistaina tulin vähän flunssaiseksi päivän mittaan. Olin normaalisti haukkulassa töissä. Tilasin myös valokuvia kotiin, koska olin saanut valokuvatuotteista tarjouksen sähköpostiini. Suurin piirtein 320 valokuvaa Japanin matkastani tilasin ^^' Onneksi vanhempani lupasivat maksaa :)

"Rohmukatti" Lemon.

Keskiviikko – perjantai, lyhyesti sanottuna, nukkumista ja datailua flunssaisena.

Koiruuksia kerrakseen

Tällä viikolla opin, että mistä ihmeelliset suuret liikenneruuhkat johtuvat(?). Olen välillä ihmetellyt, miten täällä on ollut niin paljon ruuhkaa, vaikka olen ollut about oman kotikaupunkini kokoisessa paikassa (ja Kusatsussakin oli ruuhkaa ja se on Tamperetta pienempi paikka) Eli, junaliikenne toimii hienosti. Mutta ilmeisesti bussit ei niinkään. Asun vähän reilun 5km:n päässä keskustassa. Ja busseja menee keskustaan... Tunnin välein, jos ei sitäkään. Olin aivan ihmeissäni, kun tämä tieto tuli esille. Ei ihmekään, et ihmisillä on niin paljon autoja (ja tiet ruuhkautuvat), jos bussit kulkevat noin huonosti...

Viime lauantaina huomasin, että pyöräni takarengas on puhki. Aamulla ennen kuin lähdin kaupunkiin, täytin renkaan, mutta illalla, kun olin palaamassa kotiin, rengas oli aivan tyhjä. Lauantaina vain pyörin keskustassa ja kävin vähän kaupoilla. Bongasin oikeastaan kolme anime/manga kauppaa ja yhden korttipelikaupan (Pelaan Magic the Gathering-nimistä peliä). Harmikseni korttikaupan irtokorttivitriini ei ollut yhtä ”herkullinen”, mihin olen muissa korttikaupoissa törmännyt, eikä mitään hienoja korttipakkauksia ollut myynnissä, jotka olisivat minua kiinnostaneet. Kävin päivän päätteeksi syömässä jäätelökahvilassa. Minulla oli suuria ongelmia, koska en meinannut millään saada päätettyä, minkä jätskiannoksen tahdon syödä ^^'

Olin alun perin suunnitellut sunnuntaiksi, että menen yhteen ostoskeskukseen. Mutta, koska pyörä oli pois käytössä, en voinut mennä sinne. Menin sitten kävellen lähemmälle ja pienemmälle ostarille. Löysin kaksi ihanaa kirjaa, jotka kertovat rpg-pelien historiasta :) Olisi vaan mukavaa osata lukeakin niitä kirjoja.

Maanantaina menin sitten ”kattilaan” kävellen. Ja työpäivän jälkeen piti viedä pyörä lähikorjaamoon, mutta korjaamo oli sulkenut ovensa 3 minuuttia ennen, kuin pääsin sinne asti >.<

Tiistaina kävin Takamin kanssa yhdellä ala-asteella. Takami piti yhden britti yliopisto vaihtarin kanssa kolme enkun tuntia. Oppilaat olivat jotain viidesluokkalaisia. Itse esittäydyin tuntien alussa oppilaille suomeksi Takamin pyynnöstä. Loppu tunnin ajan seurasin opetusta. Mielestäni oli mielenkiintoista katsella, kuinka koulu-systeemit pelaavat täälläpäin maailmaa. Sain pyörän vietyä huoltoon sitten koulun ja liukuhihna-sushilan lounaan jälkeen. En ikinä muista, mikä ”liukuhihna sushipaikan” nimi on japaniksi, joten olen kutsunut sitä nimellä ”sushi guru guru”. Guru guru on onomatopoeettinen sana ja tarkoittaa jotakuinkin ”kiertää ympäri”. Tosin, kun kävin Narutossa katsomassa vesipyörteitä, enkä niidenkään nimeä muista japaniksi niin kutsuin niitä sitten ”mizu guru guruksi”... (mizu=vesi)

Keskiviikko meni normaaliin tapaan kattilassa.

Torstaina sitten pääsin ekaa kertaa menemään ”pääeläinmestalle”, jossa on enimmäkseen koiria. Olin sopinut pomoni miehen kanssa, että hän tulee noutamaan minut rautatieaseman edestä. Suureksi harmikseni vettä satoi sinä päivänä, enkä halunnut mennä pyörällä kastumaan, joten menin bussilla, joka ei kyllä ihan aikataulun mukaan päässyt rautatieasemalle asti. Oletin, että minua ollaan jo vastassa, mutta sainkin seistä about 20 min odottamassa, että minut noudettiin. Haimme vielä yhden toisen vapaaehtoisen, 19-vuotiaan, kaksimetrisen ruotsalaisen jätkän kyytiin.

Tämä ”haukkula” sijaitsee keskellä ei-mitään, mutta vieressä on kyllä joku puu/paperijätteen polttomesta, josta kyllä tulee ikävä löyhkä :/ (Ja ihmeekseni siellä korvessakin on limumaatti) Haukkula on kyllä paljon ”järkympi” paikka kuin kattila. Kattilassa sentään saa olla sisällä, mutta haukkulassa ei ole ns. mitään sisäpaikkaa. Osa koirista on vähän raksamiesten työmaakoppien näköisissä kämpissä, osa katollisissa häkissä. Ja meidän taukotilakin on vaan jonkin sortin katos. Ja kun syrjässä ollaan, niin vessa on luonnollisesti huussi.

Noh, vettä tuli lähes koko päivän. Onneksi äiti oli osannut lähettää minulle mainiot tuulta ja vettä pitävät ohuet vaatteet. Olisin varmasti jäätynyt ilman niitä. Mietinkin, miten se ruotsalainen ja koirapaikan työntekijä kestivät, kun heillä oli normi hupparit, jotka varmasti imivät hyvän annoksen vettä. Minulla oli myös vielä kertakäyttöinen sadetakki, joka kyllä nopeasti täyttyi mutaisista tassun jäljistä ja repeytyi (ei kumminkaan pahasti ja pystyin pitää takkia loppu päivän), kun koirat hyppivät minua vasten. (että vihaan sitä, kun niiden pitää hyppiä >.<)

Mutta, päätehtäväni haukkulassa on viedä koiria pienelle lenkille ja luonnollisesti kerätä niiden kakat. Pitkää lenkkiä ei millään kerkeä tekemään, kun koiria on niin paljon. Haukkula sijaitsee mäellä, joten saan monta kertaa mennä mäkeä ylös ja alas koirien kanssa. Ajattelin, että suurin osa japanilaisista koirista on ”pieniä ja sieviä”, mutta tuolla ei ole kuin muutama pieni koira. Ja suurin osa koirista on tietysti innoissaan, kun niitä viedään lenkille, joten ne vetävät turhan paljon. Ja juuri tuon vetämisen takia tämä on aika raskasta hommaa, olin kyllä väsynyt torstain ja perjantain työpäivien jälkeen.

Perjantaina oli parempi keli, kun ei satanut. Menin pyörällä aseman luokse (ja ollaan sovittu, että pyörä otetaan myös kyytiin). Harmikseni sain taas odotella kyytiä turhan kauan. Kuulemma pomon mies on vähän sellainen, jota saa odottaa :/ Aikaa meni perjantaina paljon enemmän, kuin torstaina, koska tämä pomon mies meni käymään hakemassa pari uutta pentua haukkulaan, eikä voinut työskennellä koko päivää ”ylähaukkulassa”. Itse aloitan ilmeisesti joka päivä ”alahaukkulasta” ja siirryn sitten ylös, jos on tarvetta. (On vielä vieläkin alempana oleva koira ja kissa paikka, mutta niitä minun ei ilmeisesti tarvitse hoitaa) Oli vaan inhottavaa työskennellä, kun tuli pimeää. Eihän ilman valoa voinut edes kakkoja kerätä, kun ei niitä näe. Toisaalta kävi myös ilmi limumaatin toinen tarkoitus; se toimii hyvin valona alamäessä. (japanilaisessa limsamaatissa näkee minkä näköisiä pulloja on tarjolla, ja pullojen takana oleva seinä on valaistu) Harmikseni sen ruotsalaisen jätkän vika työpäivä oli perjantaina. Kauhulla odotan, miten pitkiä päiviä nyt on tiedossa, kun hän ei ole enää auttamassa koirien ulkoiluttamisen kanssa. Ja oli kyllä ihan mukavaa vaihtaa sanoja ns. naapurin kanssa, ihan mukavan oloinen tyyppi oli kyseessä.

Lauantaina kävin lähellä olevassa ”katastrofientorjuntakeskuksessa”, ja siellä sain kokea mm. 7 magnitudin maanjäristyksen ja 30min/s tuulen. Kävin myös lähiostarilla.

Illalla kävin Ma-chanin kanssa leffassa. Eka paikka, missä näin irtokarkkeja, joten pakko niitä oli ostaa. Tosin, tarjolla oli myös keksejä, pieniä kuivaleivonnaisia ja suolaista, mutta himoitsin irtokarkkeja. Eikä kyllä ollut halpojakaan, mutta pakko oli saada, vaikka valikoimakin olin heikko ^^'

Miten voin aloittaa työt...

...Jos minulla on kaksi kissaa sylissä ja yksi olalla? Olen huomannut, että työnteko ”kissatalossa” on helpompaa, jos ensiksi menee moikkaamaan eläimiä, ennen kuin aloittaa itse työt. Ei ole helpointa siivota, jos monta otusta kiehnää jaloissa. Mutta sitten kun kissat änkeävät syliin, tulee vaan sellainen ”Voih, enhän mä tästä voi nousta ja ottaa kisuja pois sylistä, ne on niin söpöjä”-fiilis...

Mutta, mutta. Viime lauantaina pyörin vähän Tokushiman ”keskustasaarella”. Täällä on paljon jokia, ja ydin keskusta on sitten joen ympäröimä. Kävin Tokushiman linnan museossa, joka oli kyllä suhteellisen tylsä (eikä siellä kyllä mitään ymmärtänytkään), mutta samalla hintaa pääsin pällistelemään museon puutarhaa. Ja se oli kyllä hieno. Kyllä tykkään kauheasti japanilaisista puutarhoista! Tuo oli vielä hieno kombinaatio, kun siellä oli oma lampi ja kivipuutarhan poikanen erikseen. Voin kyllä harkita, että menisin vielä käymään puutarhassa ennen kuin lähden Tokushimasta. Kipusin myös museon vieressä olleelle pienelle vuorelle, ja kävin veneen kyydissä heittämässä kierroksen ”keskussaaren” ympäri. Keskustassa oli myös tapahtuma yhden pyhäkön luona, koska tuona viikonloppuna ihmisillä on tapana mennä rukoilemaan onnea (ja rahaa) liiketoiminnallensa. Pyhäköllä olikin ruuhkaa ja sen luona olevilla pikku kojuilla myös. Tarjolla oli perinteiseen japanilaiseen matsuri-tapaan kaiken maailman sapuskaa ja herkkuja.

Sunnuntaina kävin Takamin kanssa katsomassa bunraku (japanilainen nukketeatteri, nukeilla on useimmiten(?) kolme ”ohjaajaa” ja nukeilla on mm. liikkuvat raajat, silmät ja suu) näytöstä. Tai kolmen näytöksen kombinaatiota, mistä yksi oli kylläkin jokun matsuri-laulu. Harmi, etten tajunnut mitään itse bunrakusta, mutta minulle kyllä sitä sitten jälkikäteen selitettiin. Kävimme myös pienessä bunraku-museossa, missä yksi vanha bunraku-nukkejen tekijä selitti nukeista.

Myöhemmin samana päivänä kävin Takamin ja Mitsurun (host-isä) kanssa lähikaupungin ”perinteisellä japsukadulla”, missä oli yksi talo, jossa oli kukka-asetelmia. Paikalla oli joku kuuluisa tv-floristi, josta Takami sitten innostui ja floristi-sedältä nimmarinkin. Asetelmat olivat hienoja, tosin ne sisälsivät myös paljon puuta, kuten oksia ja runkoja.

Viikko tapahtumista ei sitten ole paljoa kerrottavaa.

Maanantaina käänsin Takamille enkuksi karjalanpiirakka ohjeen, koska hänellä oli kova hinku tehdä niitä. Kissojen kanssa meni ihan mukavasti, ja toinen keittiön isoista koiristakaan ei enää niin kauheasti vaikuttanut minua pelkäävän. (Toisin kuin kaksi kissojen kanssa asuvaa pikku haukkua. Hassua sisänsä, koska olen tottunut siihen, että kissat pelkäävät ja koirat ovat ihan innoissaan, mutta nyt meneekin toisinpäin)

Tiistaina pitikin sitten kokeilla karjalanpiirakoita, tosin johonkin valmiiseen piirakkapohjaan. Eihän niistä nyt sitten tullut ihan karjalanpiirakan makuisia, mutta kyllä ne ihan maittavia oli munavoin kanssa. Takami halusi tarjota niitä myös oppilaillensa ja hekin tuntuivat tykkäävän niistä. Vähän kyllä ihmetystä aiheutti, että ne sisältävät riisiä :)

Tällä viikolla myös kerroin oppilaille (ti, to ja pe) enemmän Suomesta ja opettelimme vähän sanoja ”Moi, moi moi, kiitos, minä olen X , minä olen X-vuotias (ja tietty vähän numeroita)”.

Keskiviikkona kissatalolla hommat jatkuivat normaaliin tahtiin.

Torstaina minun piti kääntää Takamille lisää reseptejä. Tai noh, oma valinta se oli, mutta näitä japanilaisia kovasti kiehtoo ulkomaalaiset ruuat, minulta on monta kertaa täällä ollessani kysytty niistä. Käänsin hänelle makaronilaatikon ja nakkikastikkeen ohjeen, mutta myös äitini lähettämät äidin omat salaatin- ja valkosipulikastikkeiden ohjeet.

Tänään perjantaina sitten sain kokkailla makaronilaatikkoa. Kyllä siitä ainakin minun mielestäni tuli ihan makaronilaatikon makuista. Kyllä sitä maistaneetkin sanoivat, että se on hyvää, mutta oletan kumminkin (heidän olemuksistaan päätellen), ettei ihan niin hyvää, kuin karjalanpiirakat.

Todennäköisesti saan nyt lisää päiviä eläinten kanssa. Sanoin pomolle, että lisäpäivät käy ja hän sanoi, että pistää aiheesta minulle s-postia tänään. No, kello näyttää jo puolta yötä, eikä postia ole vielä tullut. Ehkä sitten viikonlopun aikana.

Eka työviikko Tokushimassa

Viime sunnuntaina perheen piti viedä vanhin poikansa Kobeen, jotta hän pääsee palaamaan Tokioon samana päivänä. Koska perheeseeni kuuluu vanhemmat ja kolme lasta, ja lapset olivat kotona uuden vuoden takia, en mahtunut autoon heidän kanssaan. Minulle keksittiin muuta tekemistä. Perheen äiti oli ehdottanut, että voisin mennä katsomaan Narutoon (Kyllä, sen niminen kaupunki on olemassa) siellä olevia vesipyöreitä. (Enkä ihmettele, jos tästä kaupungista anime on saanut nimensä). Noh, niinhän sitten tein. Otin pyörän alle ja pyöräilin yksivaihteisella kaupunki pyörälläni 20km vesipyörteiden luokse. Sää oli kaunis ja Takami oli auttanut minua kasaamaan bentō-laatikon (lounasboksi). Oli mukavaa pyöräillä meren ääressä ja katsella maisemia. Harmi, ettei pyörteet olleet ihan ”täydessä terässä”, kun niihin vaikuttaa vuodenaika ja kuun vaihteet. Parhaimmat pyörre näkymät olisi kuulemma keväällä. Joka tapauksessa oli hyvä reissu. Minun ei tarvinnut pyöräillä koko matkaa takaisin, vaan sain perheeltäni puolestavälistä matkaa kyydin takaisin kämpille.

Maanantainakaan en vielä aloittanut työtä eläinten parissa, vaan autoin Takamia hänen englanninkielen tunneissaan. Lukiolaisten kanssa tulikin sitten puhuttua Suomesta ja he sitten googlailivat suomalaisia ruokia. Ja innostuivat niistä, varsinkin jotenkin karjalanpiirakka sai huomiota osakseen. Varmaan joutuu niitä sitten tekemään jossain vaiheessa. (Ja kyllä, oikeastaan löysin tänään yhdestä erikoiskaupasta ruisjauhoja...)

Koska olin sunnuntaina saanut kyydin puolesta välistä matkaa takaisin kämpille, piti pyöräni hakea takaisin kotiin. Sain kyydin pyörän luokse ja pyöräilin sieltä sitten takaisin kämpille.

Tiistaina menin ”kissatalolle” (tosin, siellä on neljä koiraakin), joka on oikeastaan kerrostaloasunto n. 20min pyöräilymatkan päässä. Ja pomoni asuu samassa talossa. Eli, yksi asunto on täynnä kissoja, 20-30 kisua siellä asustaa. Pomoni oli minulle näyttämässä, miten pitää toimia. Eli, siivoan koirien jätökset ja kissojen hiekkalaatikot, kuunaan lattiaa, ruokin, vaihdan vedet (ja tiskaan kupit) ja leikin kissojen kanssa. Koirien kanssa en ainakaan vielä toistaiseksi mene ulos. Tätä hommaa on nyt ainakin maanantaisin ja keskiviikkoisin, ehkä pääsen menemään muina päivinä ”pääeläinpaikkaan”, missä sitten on enemmän eläimiä. Mutta nyt toistaiseksi maanantait ja keskiviikot eläinten kanssa. Ja mikä parasta, saan itse valita, mihin aikaan sinne menen.

Keskiviikkona sitten meninkin yksin kissataloon. Ja siellä meni aikaa kaiken maailman säätämiseen. Kun sinne menee, eläimet ovat ihan innoissaan ja yrittävät änkeä ovista ulos, kun sinne menee. Pari kissaa ovat innostuneet kiipeämään olkapäälleni ja välillä on vaikeata saada niitä pois. Onhan se tosi söpöä, kun kissat puskevat poskea ym., mutta se siltä vähän vaikeuttaa työntekemistä ^^' Osa kissoista on todella ihania ja seurallisia, mutta tietysti mukaan mahtuu myös muutama ujostelija. Koirista oikeastaan yksi on ollut todella innoissaan ja muut ovat vähän ujompia tapauksia.

Torstaina pyöräilin ja autoin taas enkun tunneissa. Tosin, minulle selvisi, että Takami pitää myös matikan tunteja. Ala-aste ikäisten laskuja pystyin tarkistamaan, mutta meni kyllä sormi suuhun toisen ryhmän kanssa, jossa oli yläasteikäisiä. Olen varma, että minullakin on ollut samanalaisia matikantehtäviä, mutta en kyllä muista, miten niitä lasketaan.

Perjantaina autoin Takamia vähän kohentamaan kämpän ulkokuorta ja maalailimme vähän seinää. Ja sitten autoin enkun tunneissa. Nyt oli ensimmäistä kertaa myös ihan kersaryhmä, 4-6 muksuja. Ja oli mukavaa katsoa, miten innoissaan he olivat, vaikka eivät ihan täysillä aina keskittyneetkään itse asiaan :)

Uusi vuosi, uudet kujeet Tokushimassa

No niin, nyt on jo ensimmäinen viikko Tokushimassa tullut täyteen. Asustan omakotitalossa, n. 5km Tokushiman rautatieasemasta pohjoiseen, lähellä meren rantaa. Perheeseeni kuuluu isä, äiti ja kolme lasta, jotka eivät asusta enää kotona. Isä on töissä jonkin sortin ”puukappale”-mestassa, missä tehdään erilaisia puuesineitä ym. (Näin ainakin olen ymmärtänyt), äiti pitää englannin- ja kalligrafian tunteja täällä kotona. Vanhin lapsista (poika) asustaa Intiassa, keskimmäinen (poika) asustaa tyttöystävänsä ja pikkusiskonsa kanssa Yokohamassa samassa kämpässä. Keskimmäinen on samassa firmassa töissä, kuin isä, mutta suunnittelu puolella. Pikkusisko on yliopisto-opiskelija.

Voin sanoa, etten tykkää japanilaisten kämppien, ainakaan vanhimpien talojen (mitä minunkin kämppäni tällä hetkellä edustaa) pohjaratkaisuista. Tämä ei nyt ole perinteinen japsutalo, mutta kumminkin, en tykkää siitä, että jokainen huone on erotettu ovella ja keskellä kämppää menee ns. käytävä. Totta kai makkarit ymmärrän, mutta eikös olisi järkevää pitää isompaa olkkari/keittiötä, kuin jotain tyhmää käytävää? No, ehkä erotetut tilat on helppo pitää lämpimänä/viileänä, muuta ideaa en keksi. Olkkari/keittiö on välillä liiankin lämmin, kuin taas oma huoneeni on turhankin viluista. Enkä kyllä panisi pahakseni, jos pitäisimme yhdessä kunnon siivoustalkoot. Ruoka on kyllä ollut todella hyvää, mutta kaipaisin ehkä hitusen siistimpää kämppää... Myös iso miinus tulee (isän ja veljesten) sisällä tupakoimisesta. Onneksi se sentään tapahtuu liesituulettimen alla mutta silti vihaan sitä. Myös miinusta tulee jatkuvasta Tvn tölläämisestä, joka tuntuu olevan ainoa harrastus tässä pirtissä, ainakin vanhemmilla. Totta kai, he saavat tehdä mitä haluavat, mutta minä en jaksa koko iltaani viettää Tvtä tölläten heidän kanssaan. Äiti on sanonut, että minun ei tarvitse olla heidän kanssaan, jos en halua. Mutta toisaalta haluaisin, mutta kun en jaksa Tvtä >.< Voitaisiin mieluummin tehdä jotain muuta. Omassa huoneessani saan rauhassa käyttää Skypeä, mutta huono puoli siinä on se, että netin kuuluvuus ei ole mikään hyvä siellä. Skype kyllä toimii, mutta välillä tökkii. Plus, se viileys siellä huoneessa.

Lapset ovat viettäneet täällä uuden vuoden vapaitansa ja nyt tytär on kipeä. En ole ihan kauheita määriä heidän kanssaan puhunut, jonkin verran. Äitiä lukuun ottamatta englannin kielen taito on vähän heikkoa, vanhin pojista puhuu jonkin verran, kun on siellä Intiassa töissä. Toisaalta nyt tuntee olonsa helpottuneeksi, kun jos ei pysty kaikkea sanomaan japaniksi, pystyy vaihtamaan englanniksi ja tulee ymmärretyksi. Viime paikassa oli vähän sitä vikaa, että siellä englantia ei pahemmin ymmärretty. Ja se oli ahdistavaa, kun ei voinut kunnolla jutella ihmisten kanssa. Totta kai olisi ollut hyvä puhua paljon japania, mutta kun ei oikein ollut puhuttavaa, eikä pystynyt englantia apuna käyttämään.

Siinä nyt oli alkuun vähän perussettiä, missä mennään täälläpäin muailmaa :) Tarkempi viikkokatsaus alkaa nyt!

Tapanin päivänä (perjantai) siis saavuin Tokushimaan bussilla. Olin lähtenyt aamulla ennen yhdeksää liikkeelle Kusatsusta ja Kiotossa vaihdoin Tokushimaan menevään bussiin. Perheen äiti, Takami oli minua vastassa bussipysäkillä. Alun perin minun piti jo seuraavana päivänä töihin, mutta työpaikkani pomolla oli kauhia kiirus, eikä hän kerennyt opastamaan minua. Sain siis lauantain vapaaksi. Tapanina myös Takami tutustutti minut lähistöllä asuvaan (En tiedä, kuinka lähellä hän asuu) Machikoon, minua vuoden vanhempaan tyttöön. Takami toivoi, että meistä tulisi ystävät. Machiko (Ma-chan) on kuulemma hänen mielestään vähän yksinäinen. Ihan mukavalta tyypiltä myös vaikutti :)

Lauantaina aamusta Takamilla oli kalligrafian tunti englannin tunnin jälkeen. Kalligrafian tunti oli spesiaali, koska vuosi oli lopussa ja tunnilla oli vain yksi oppilas viimeistelemässä uuden vuoden korttejansa. Minäkin sain vähän kalligrafiaa kokeilla, mutta voin sanoa, että helppoa sekään taiteenlaji ei ollut :P Illalla oli Takamin ystävällä bileet ja sain mennä mukaan. Suureksi hämmästyksekseni ystäväperhe ei ollut ihan perusjapsiperhe, vaan Keniasta Japaniin muuttanut. Ja kaikki perheen jäsenet puhuivat hyvää englantia ja japania. Paikalla oli myös japanilaisperhe, pari australialaista tyttöä ja toisen äiti (tytöt olivat asuneet 16v japanissa, joten hekin osasivat puhua hyvää japania ja totta kai enkkua äidin kielenään), sekä kenialainen ja jemeniläinen vaihto-oppilas. Plus minä. Aikas monikulttuuriset juhlat siis. Ruokaa oli paljon ja oli mukava jutustella ihmisten kanssa.

Sunnuntaina olin Takamin tädin luona tekemässä uuden vuoden ruokaa nimeltä mochi. Parhaiten varmaan mochia kuvaisi ”sitkeä möykky”, mutta ihan hyvää kyseinen ruoka on, ainakin se makea versio. Kävin ekaa kertaa kävelyllä, merenrannassa. Kävin myös Ma-chanin kanssa yhdessä isossa ostarissa.

Maanantaina minun piti mennä töihin, mutta pomon kiireet jatkuivat, joten hän ei ehtinyt minua silloinkaan perehdyttämään. Kävin perheen isän, Mitsurun äidin luona ja sieltä haettiin minulle polkupyörä lainaksi! Voi että miten ihanaa on taas päästä pyörän selkään! Saan myös jatkossa kulkea sillä töihin, joka kelpaa minulle aivan loistavasti. Hain myös Takamin kanssa kaksi nuorimmaista lasta Tokushiman lentokentältä kotio. Samana päivän tuli myös tieto, että vanhin poikakin pääsee Intiasta uudeksi vuodeksi kotiin.

Odotin kaikkea kivaa yhdessä oleskelua, kun lapset tulivat kotiin, mutta eipä ei. Tiistai kului pyöräillessä, kävellessä ja pelatessa DSsää.

Keskiviikkona käytiin vuoden vikan päivän kunniaksi Takamin vanhempien ja Mitsurun isän haudalla. Vanhin pojista tuli kotiin. Odotin suurta uuden vuoden juhlintaa, mutta ainoa juhlan aihe oli hyvä ruoka. Olin vähän pettynyt, odotin enemmän vuoden vaihtumiselta, koska se on Japanissa vuoden tärkein juhla.

Torstaina, 1.1. kävimme mummon luona syömässä uuden vuoden ruokia. Kävin aamusta myös kävelyllä, mutta en ihan hirveän pitkään lenkkiä jaksanut kovassa tuulessa, enkä nähnyt yhtä ainuttakaan kävelijää tai pyöräilijää itseni lisäksi. Autoja kyllä meni, ja ihan varmasti jotkut autoilijat ajattelivat, että ”tuolla joku hullu ulkomaalainen menee kovassa tuulessa pihalla”. Kävin Takamin ja tyttären kanssa ihanassa onsenissa (japsu kylpylä). Menen kyllä uudestaan jonain päivänä. Kuumat kylvyt ovat ihania, varsinkin näin talvella. Siellä oli pari ”saunaa” (”-merkit sen takia, ettei ne nyt meidän kriteereillä ihan saunoja olleet), ja toisen sauna seinällä luki ”Sauna on kotoisin metsien ja järvien maasta, Suomesta”. Jotain muutakin samassa kyltissä luki, mutta en saanut enempää selvää, kun olin siellä yksikseni. (Kyllä oikea sauna nyt kelpaisi!)

Eilinen vasta tylsä päivä olikin. Kävin pari kertaa ulkosalla ja katsoin viisi jaksoa Game of Thronesia. (Oikeesti, eikö tämä perhe tee nyt mitään yhdessä, kun kaikki on kerrankin koolla? Pelkkää TVtä tölläävät...)

Tänään kävin Mitsurun ja toisen pojista kanssa hakemassa uuden Blu-ray soitin / nauhoitin systeemin (Että nyt voidaan nauhoittaa ne leffat, jotka tulevat väärään aikaan?) ja myös Mitsurun työpaikalla, lähellä vuoristoa. Takamin idea oli, että lähden mukaan, koska tytär on kipeä, ja ehkä on parempi olla jossain vähän muualla. Pojan piti säätää jotain työpaikan koneen kanssa ja minä lähdin sillä välin vähän kävelylle. Kun koneet oli kunnossa, kävimme syömässä mehevän udon-nuudeliannoksen. Ja sitten lähdin pyöräilylle. Loppu ehtoo kuluukin sitten varmaan vähän rauhallisimmissa merkeissä.

Ja näin loppuun voin sanoa, että en lupaa, että valokuvia lisään samaan tahtiin, kuin ennen. Nyt kun ei enää tarvitse lähteä retkelle muksujen kanssa, uusia valokuvauskohteita varmasti tulee vastaan vähemmän.