30.1.2015

Flunssan kourissa, osa 2

Jeps, taas sitä ollaan flunssassa, vastahan viime lokakuussa siitä kärsittiin. Ihmeen nopeasti on kyllä nyt mennyt minulta nämä ”flunssanperusvaiheet”, eli kurkkukipu, nuha ja yskä ohitse, tosin yskää vielä on, mutta en muista, koska olisi viimeksi tällaista tahtia mennyt ohitse. Tosin päässä on kyllä ihmeellinen olo, toivon mukaan se nyt tästä sitten menisi pian ohitse.
Enkä ottanut yhtään valokuvaa kuluneella viikolla. Ennätys sekin.
Tässä me kaikki "kokit" olemme!

Viime sunnuntaina oli yhden yhdistyksen, mihin Takami kuuluu tapahtuma Kitajimassa. Mukana oli yliopiston vaihtareita ja joitain muitakin tyyppejä ja perheitä. Tällä kertaa oli tiedossa kokkailua, intialaista curry, katkarapu-cocktail + salaatti ja riisivanukas (joka oli vähän meikäläisten riisipuuron tapainen). Menin tapahtumaan Ma-chanin kanssa yhdessä sunnuntai aamuna ja siellä sujui mukavasti puoli päivää. Paikka, jossa tapahtuma oli, oli teemansa takia jonkin sortin köksän luokka jossain ”tapahtumatalossa”. Paikalla oli yllättävän paljon mielestäni väkeä, olin odottanut pienempää määrää. Ongelmia ei kokkailussa tapahtunut ja currya lukuun ottamatta ruoka oli hyvää :) (En pahemmin välitä intialaisistaruuista ja curry oli aivan liian voimakkaan makuista)
Tein vielä illemmalla pyöräretken yhdelle ostarille, mistä löytyi pari iki-ihanaa paitaa tarjouslaarista. Olin valinnut pyörätiekseni suorimman ja lyhyimmän, mutta kaikista vaarallisimman reitin, koska kyseisen autotien varresta ei harmikseni löytynyt kevyenliikenteenväylää. Palasin sitten pidempää reittiä (”Noh, tosta varmaan pääsee, mennäänpä tästä”) ja sitä kautta matka kestikin vähän ylipuolet pidempään, mutta onneksi ilma oli hyvä.

Maanantaina kattilasta löytyi uusi kisuli, musta pitkäkarvainen söpöli. Uusi kissa oli yhdessä kissahuoneista omassa ”eristyshäkissä” totuttelemassa uuteen ilmapiiriin. Harmikseni uusi kissa ei ollut innoissaan syömisestä ja yksi tämän kissa huoneen kissoista yritti käpälällänsä saada tämän häkkikisun sapuskoja itsellensä. Häkki oli kyllä korkea, mutta lattia pinta-ala ei ollut suuri, joten oli vaikeata yrittää sijoittaa ruokakuppi häkkiin niin, että tämä rohmukisu (ja muut kissat) eivät pääse käpälillään kuppiin käsiksi.

Tiistaina tulin vähän flunssaiseksi päivän mittaan. Olin normaalisti haukkulassa töissä. Tilasin myös valokuvia kotiin, koska olin saanut valokuvatuotteista tarjouksen sähköpostiini. Suurin piirtein 320 valokuvaa Japanin matkastani tilasin ^^' Onneksi vanhempani lupasivat maksaa :)
"Rohmukatti" Lemon.

Keskiviikko – perjantai, lyhyesti sanottuna, nukkumista ja datailua flunssaisena.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti