Pitkästä aikaa kunnon seikkailulla

Onneksi flunssa meni viime viikon viikonlopun aikana ohitse ja pääsin taas maanantaina menemään töihin.

Viime viikon lauantainakaa en oikeastaan tehnyt ”mitään”. Kävin pitkästä aikaa vähän ja muuten oleskelin sisällä.

Sunnuntaina menin pyörähtämään keskustassa. Makean himo voitti, ja minun oli pakko ottaa toinen kierros keskustan jätskikahvilassa ^^' Annoin myös uuden ”mahdollisuuden” korealaiselle burgeriketju Lotterialle. Koreassa kävin siellä muutaman kerran jätkäkaverin kanssa, ja totesimme, että ranskalaiset ovat mauttomia. Mutta, Japanissa ranskalaiset olivatkin hyviä :P Ja rapuburgeri myös. Voih, miksi Suomesta ei voi saada rapupurilaisia? :/

Viime viikon maanantaina kattilaan oli ilmestynyt uusi kissa ja nyt se kissa oli ”eristyssellistä” pois. Ei se kumminkaan ihan innoissaan pyörinyt huoneessa, vaan kisu oli mennyt yhteen kuljetuskoppiin maaten, eikä oikein halunnut tulla pois. Viime viikolla olin kumminkin huomannut, että kisu on herttainen tapaus, joten kylmän viileästi otin kisun syliini ja harjasin sen turkkia ja rapsuttelin. Kyllä se siitä näytti tykkäävän, mutta muut huoneen kissat eivät ole vielä uuden kisun ”kamuja”, joten uusi mirri meni takaisin kuljetuskoppaan maaten, kun muut vähän ”kiusasivat” sitä. Mutta, eiköhän se siitä.

Kuten olen aikaisemmin kertonut, kyytini haukkulaan on ollut aina myöhässä. Tällä kertaa kyyti oli ajoissa ja minä kolme minuuttia myöhässä. En päässyt kyytiin... Autoin sitten Takamia enkun tunneissa, joka oli kyllä hauskaa. Tiistaina oli nimittäin ”Oni (=demoni) ja papu”-päivä. Eli, ”oni” (iskä esim., joka on pukeutunut oniksi) tulee kotiin ja pelottelee lapsia. Lapsien pitää heittää pavuilla onia ja huutaa jotain tämän tapaista; ”Meni pois paha onni, tule hyvä onni”. Takami oli ripustanut oni-maskin enkun luokkahuoneeseen ja lapset saivat tunnin päätteeksi heittää tätä pähkinöillä. Lisäksi piti syödä jotain papuja sen verran, montako vuotta on vanha. Päivälliseksi tänä päivänä (3.2.) oli rullasushia, mitä pitää syödä puhumatta mitään ja katse suunnattuna ”hyvän onnen ilmansuuntaan”, joka vaihtelee vuosittain.

Keskiviikkona kävi väärin. Unohdin bentōni (=eväslaatikon) kotiin. Onneksi minulla oli vähän rahaa mukana, niin pääsin käymään ostamassa lähikaupasta pari onigiriä (=riisipallo). Ja onneksi olin myös kattilassa, koska haukkulan lähellä ei ole kauppaa.

Työpäivän jälkeen menin rentoutumaan onseniin (”japsukylpylä”, missä lillutaan kuumissa kylvyissä). Saunaankin olisin päässyt, mutta jätin väliin, koska olisi pitänyt maksaa extraa ja japsu saunat eivät ole oikein olleet mistään kotoisin. Ja kuuma tulee muutenkin kuumissa kylvyissä.

Torstaina oli haukkulassa paljon työntekijöitä. Ilmeisesti yksi uusi ja pari vanhaa konkaria, mitä en ole ennen nähnyt. En ehtinyt heidän kanssaan kyllä puhumaan, mutta pari sanaa sain vaihdettua toisen konkarin kanssa. Kun kerroin olevani Suomesta, hän sanoi, että hänen ex-miehensä on asunut Suomessa 20 vuotta... Jos vielä näen tuota tätiä, pitääkin vielä haastatella tuosta miehestä, kun kuulemma ovat vielä ystäviä.

Perjantaina ostin bussilipun Tokushimasta Hiroshimaan. Lomani alkaa 27. päivä ja ajattelin sinä päivänä lähteä Hiroshimaan ja viettää siellä muutaman päivän. Lippu oli kyllä törkeän hintainen :S

Tänne iski myös 3 magnitudin maanjäristys. Minusta se ei kyllä tuntunut hurjalta, eikä kestänyt kauaa. Olin sillä hetkellä Tokushiman keskustan tavaratalon 8. kerroksessa. Tokushiman prefektuurin eteläosassa samainen maanjäristys oli 5 magnitudia.

Tänään lauantaina tein pitkästä aikaa ”kunnon” retken. Lähin Hisawaan, joka on kylä n. 50 km Tokushimasta etelään. Matkustin ekaa kertaa Shikokussa junalla. Eka ylläri oli se, että Tokushiman asemalla ei ollut ”kunnon” lippuporttia, vaan asemantyöntekijä leimasi liput. Menin sitten laiturille odottamaan junaa. Olen tottunut, että junissa on ainakin kahdeksan vaunua ja ihmisiä on liikenteessä paljon. Yllätys oli melkoinen, kun paikalle tulikin yksi vaunuinen juna, eikä se tullut edes täyteen ja pääsin vielä istumaan. Lisäksi, kaikki junat ovat lähijunia ja niitä menee vain kerran tunnissa. Onneksi oli tajunnut katsoa junataulut etukäteen netistä. Ja juna meni välillä ihan ”pöpelikössä”...

Hiwasassa kävin linnassa. Linna oli kyllä pieni ja restauroitu täysin. Sinne ei ollut edes sisäänpääsymaksua. Mutta, ei siellä kyllä juuri mitään nähtävää ollutkaan. Kiipesin huipulle ja ihailin maisemia. Siinäpä se. Ja olin ainoa ihminen koko linnassa! Linnalta lähti vaelluspolku, mitä lähdin tassuttamaan eteenpäin. Olin huolissani ruokapolitiikasta, koska minulla ei ollut eväitä, enkä linnassa tähystäessäni ollut nähnyt mitään tuttua Family mart tai 7eleven-kylttiä missään. Enkä asemalta linnalle mentäessä ollut nähnyt yhtään kauppaa/ruokapaikkaa. Alkoi olla vähän nälkä, mutta kun en jaksanut lähteä etsimään ruokapaikkaa ja tulla takaisin vaelluspolulle. Lähin siis vaeltamaan rantaa myöten olevaa polkua. Olin katsonut paikan päällä olevista vaelluskartoista, että tästä paikasta A on X matkaa paikkaan B ja paikasta B on Ö matkaa paikkaan C ja jne. Ajattelin, että haluan mennä paikkaan Y asti, mutta en tiennyt, jaksanko sinne asti, kun takaisinkin pitäisi tulla ja pelkäsin, että nälkä yllättää. Noin 2/3 matkaa paikkaa Y kohti kuljin, kun huomasin, että joku polku menee johonkin puistoon. Muistin sitten katsoneeni eilen netistä, että ”tuolla on joku puisto”. Ajattelin, että menen kieppasemaan puiston kautta. Puistosta onnekseni löysin limumaatin, mistä sai maissikeittoa. Aloin sitten miettiä, palaanko polulle ja menen loppuun asti, vai lähdenkö etsimään ruokaa. Päätin, että ostan limumaatista limun ja makean papukeiton ja palaan vaelluspolulle. Matka paikkaan Y olikin yllättävän lyhyt, olin ajatellut, että se on vielä pidemmällä. Pistin poskeeni papukeiton, palasin puistoon ja lähdin talsimaan kohti Hiwasan keskustaa. (Jotenkin tästä vaellukesta tuli vähän Biwako Valleyn tapaus mieleen. Eli, vaellus ilman kunnon varusteita ja eväitä) Löysin kaupan ja ostin sieltä itselleni bentōn. Kaupalla oli vielä oma paikkakin, missä sai syödä ostoksensa, vaikka kauppa oli pieni. (näin jälkikäteen ihmettelen kyllä... Näin Hiwasassa kolme vaatekauppaa, kolme kampaamoa, urheilukaupan, pienen kirjakaupan ja pari jotain anime ym. sekalaistatavara kaupaa. Ja kolme pientä ruokakauppaa. En tajua, taloja oli kumminkin paljon. Mistä ne kaikki ihmiset ostavat ruokansa? Kun ne ruokakaupatkin olivat lähellä toisiaan. Ja ne oli oikeasti pieniä... No joo, samaa asiaa ihmettelin Ahvenanmaalla muutama vuosi takaperin. Kirjastoja löytyi, mutta ei ruokakauppoja) Luonaan jälkeen jatkoin matkaa. Menin merikilpikonna museoon ja Hiwasan rannalle, mihin joka vuosi tulee kilppareita munimaan. Rannalta löytyi myös pari pientä luolaa. Lopuksi kävin vielä Yakuojin temppelialueella.

Hiwasan asema oli myös pieni. Kun palailin asemalle, tajusin, että olen ainoa ihminen koko asemalla. Ulkona raiteillakaan ei lukenut, mihinkä suuntaan raiteelta 1 ja raiteelta 2 pääsee. Aseman ovi oli auki ja ostin sieltä sitten lipun Tokushimaan. Sisällä onneksi luki, mihinkä raiteelta 1 ja raiteelta 2 pääsee. (Tosin, kyllä muistin, kummalle raiteelle oli saapunut, niin olisin kyllä osannut mennä oikealle raiteelle ilman opastusta). Mutta, en saanut leimattua lippua missään. Tullessani Hiwasaan lipun olisi saanut ostettua junasta(?) ja kun poistuin junasta, junan kuljettaja otti lippuni. Tokushimassakin sitten lippuportilla oli täti keräämässä lippuja. Hän ei kyllä mielestäni vilkaissutkaan lippuani, (Eikä kyllä Hiwasankaan päässä lippua taidettu katsoa) joten mietin, että olisin voinut ostaa tyyliin halvimman lipun ja tuskin sitä oltaisiin edes huomattu ^^'